Opetusministeri http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/136194/all Fri, 07 Jun 2019 08:08:06 +0300 fi Avoin kirje uudelle opetusministerille http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277066-avoin-kirje-uudelle-opetusministerille <p>Parahin opetusministeri Li Andersson,</p><p>en tunne Sinua, Li, mutta jotenkin tuli tarve kirjoittaa Sinulle tämä kirje. Aluksi luonnollisesti haluan onnitella nimityksestä. Olet paljon vartijana, opetusministerin työ on tärkeämpää kuin usein ymmärretäänkään. Joskus kaukaisella 1970-luvulla, niin kuulin, puolueet kilpailivat juuri opetusministerin pestistä, valtiovarainministerin salkkua pidettiin kevyempänä.</p><p>Nykyään ajatellaan toisinpäin, vaikkei ehkä pitäisi. Rahaministeri säätää eurovirtoja, mutta opetusministeri on sentään päättämässä, millaisia ihmisiä haluamme kouluissamme kasvavan.</p><p>Kirjoitan tätä ensisijaisesti opettajana. Parikymmentä vuotta olen opettanut &ndash; käytän häpeilemättä tuota museaalista sanaa &ndash; lukiossa, viitisentoista vuotta myös aikuislukiossa ja muutaman vuoden vähän yläkoulussakin. Puolisoni toimii yläkoulun opettajana ja onpa perheessä vielä pari alakoulua käyvää lasta.</p><p>Lisäksi olen ollut mukana lukiouudistusta pähkäilevässä työryhmässä ja erilaisissa koulua käsittelevissä keskustelutilaisuuksissa ja jos minkämoisissa kehittäjäisissä. Opetushallituksen toimeksiannosta on tullut hiukan justeerattua opetussuunnitelmia. Joitakin vuosia olen toiminut opetusalan eettisen neuvottelukunnan vetäjänä. Muutenkin yritän tiiviisti seurata koulukeskustelua ja lukion kehittämistä ihan erityisesti.</p><p>En minä näitä muuten listaisi, itsetehostushan tässä vaanii, mutta yritän sanoa, että opetusala ja sitä koskeva debatti ovat ainakin joiltain osin tuttuja. Ja mitä tutummaksi ne tulevat, sitä hämmentyneempi on olo.</p><p>Mistä edes purkaukseni aloittaisin? Varmasti on parasta käydä käsiksi päävitsaukseen: tärkeintä ei enää näytä olevan perustyö, vaan&nbsp;<em>muutos.</em></p><p>Muutoksesta on tullut itseisarvo. Olen muun muassa joutunut laatimaan uutta opetussuunnitelmaa kurssiin, jota en ollut ehtinyt opettaa edellisillä sisällöillä&nbsp;<em>kertaakaan</em>. Joskus sentään odotettiin, että muste kuivuu viimeisen uudistuksen jäljiltä, nyt ei kärsivällisyys riitä siihenkään. Omituinen lähtökohta on, että tärkeintä on aina tehdä eri tavalla kuin ennen &ndash; riippumatta siitä, mitä ennen on tehty.&nbsp;</p><p>Hyvä opetusministeri, me olemme kaiken aikaa korjaamassa sellaistakin, mikä ei ole rikki. Tai oikeammin: me olemme liian usein rikkomassa sellaista, mikä toimii.</p><p>Väsyksiin asti toistellaan, että koko &rdquo;opettajuus&rdquo;on valtavassa murroksessa<em>.</em>Ei se ole. Toki käyttöön otetaan koko ajan esimerkiksi uutta tekniikkaa, mutta ei opettajan työn perusluonne ole muuttumassa yhtään miksikään.</p><p>Ilmeisesti koulua vaivaa kehno itsetunto hallintoportaan apinoidessa retoriikan ja toimintamallit bisnesmaailmasta, jota kai sitten ihailevat. Niinpä koulubyrokraattien sanastoon on päässyt juurtumaan vaivaannuttavaa visioslangia, kun lukionkin pitäisi olla&nbsp;<em>ketterä&nbsp;</em>ja&nbsp;<em>dynaaminen&nbsp;</em>ja herkeämättömässä&nbsp;<em>muutosprosessissa</em>.&nbsp;</p><p>Vaan kun ei pitäisi. Kouluun päinvastoin tarvitaan vakautta ja ennustettavuutta. Lapset ja nuoret kaipaavat ympärilleen turvallisia rakenteita. Nyt pakkomielteinen muutos uhkaa jo opiskelijoiden oikeusturvaa, kun he eivät esimerkiksi ole tienneet lukiota aloittaessaan, mitä aineita kannattaa opiskella jatko-opintoihin päästääkseen.</p><p>Ylipäätään se on väärä suunta, että yhä nuorempana pitäisi tietää, mihin ammattiin isona aikoo. Ahdistus lisääntyy, kun varhainen erikoistuminen työntää nuoret heti lukion alkajaisiksi maailmankuvaa kapeuttavaan suoritusputkeen. Uusi innovaatio on hätäisesti käyttöön otettu &rdquo;pisteytystyökalu&rdquo;, joka rankkaa oppiaineet armottomaan hierarkiaan yliopistoon haettaessa: toiset aineet antavat kirjoitettuina hyvät pisteet, toiset huonot. Enää ei siis kannata valita syventäviäkään kursseja sen mukaan, mikä kiinnostaa, vaan pitää osata valita ne aineet, joista saa omalle alalle parhaat pisteet.</p><p>Ja sitten pitäisi vielä tietää se oma ala.</p><p>Jos pistetaulukoista ei eroon päästäkään, niitä pitäisi vähintään säätää tasapuolisemmiksi. Nythän pitkästä matematiikasta ja luonnontieteistä on tehty kuningaslajeja, jotka tallaavat alleen varsinkin humanistisia aineita. Siinä on oikeustieteelliseen haluavalla lukiolaisella ihmettelemistä, kun ei pidäkään syventyä yhteiskuntaoppiin vaan matematiikkaan. Filosofiaakaan ei kannata kirjoittaa: oikeustieteelliseen saa enemmän pisteitä&nbsp;kemiasta(!) kuin filosofiasta. Juristin on siis tärkeämpää tutustua karbonyylikloridin valmistukseen kuin pohtia lain ja moraalin eroa.</p><p>Kun ilmapiiri on tämä, en voi sanoa yllättyneeni, että todistusvalinnassa on kehitelty omat painotustaulukot luonnontieteille ja matematiikalle ja toisaalta kielille, muttei yhteiskunnallis-humanistisille aineille.</p><p>Samalla tarpeeton kilpailu iskee silmille. Stressikertoimia kasvattava vertailuvimma on johtanut siihen, että lukioiden ylioppilaskirjoitustuloksia pällistellään kuin mitäkin pörssifirmojen osavuosikatsauksia, eikä median hersyttely ja kauhistelu Suomen &rdquo;parhailla&rdquo; ja &rdquo;heikoimmilla&rdquo; lukioilla juuri eroa Nokian tai Koneen tulosjulkistusten uutisoinnista.</p><p>Jään odottamaan, milloin lukiot alkavat antaa tulosvaroituksia.</p><p>Ei tällainen vertailu ja paineistus sovi kouluihin. Ei ajattelutapoja pidä eikä voi kopioida liike-elämästä. Silti siihen pyritään, ympyrää neliöidään vaikka väkisin, ja onpa viime vuosina nähty sekin, että opettajien palkkausta halutaan viedä tulospalkkauksen suuntaan. Mutta eihän opettajan työn tuloksia voi mitata samaan tapaan kuin firmojen taseita tai myyntilukuja. Toistaiseksi uusien palkkamallien näkyvin tulos on huonontunut työilmapiiri.</p><p>Alemmuudentunto lipsahti parodian puolelle viimeistään siinä vaiheessa, kun hallintoporras kehotti kouluja ottamaan mallia startup-yrityksistä &ndash; olivat ehkä juuri lukaisseet artikkelin&nbsp;<em>Slushista&nbsp;</em>&ndash; ja seuraavaksi lukiolaisille jo jaettiinkin kirja &rdquo;Kutsuvat sitä pöhinäksi&rdquo;. Nolottaa.</p><p>Pöhinän ja myllerryksen sijaan opettajat enimmäkseen toivovat, että voisivat keskittyä ydintehtäväänsä &ndash; opettamiseen ja nuorten kohtaamiseen &ndash; sen sijaan että annetaan palaveroinnin ja &rdquo;osaamishaasteet muuttuvassa toimintaympäristössä&rdquo; -kokoustamisen imeä energiat. Tällä menolla uupumus lisääntyy, eikä opettajien väsyminen paranna nuortenkaan hyvinvointia.</p><p>Mutta palataan siihen itsetuntoon, tai turhamaisuuteen oikeastaan. Julkisen kuvasi perusteella uskallan toivoa, että Sinulla on omanarvontunto kohdillaan etkä tunne pakottavaa tarvetta läpätä jollain hätäisellä hömppäuudistuksella omaa kädenjälkeäsi koululaitoksen historiaan. Jos me opettajat, oppilaat ja opiskelijat nyt jotain kaipaamme, niin työrauhaa.</p><p>Älä ymmärrä väärin. Aina on parannettavaa eikä kelloa voi pysäyttää, eteenpäin pitää mennä. Monet uudistukset ovat hyviä, ja esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten digitalisointi oli järkevä veto. Ylipäätään väitän, että nykyään melkein kaikki on paremmin kuin ennen, mitään vanhoja hyviä aikoja ei ole ollut. (Eikä tuo ollut edes mielipide, vaan monin mittarein todennettavissa oleva fakta.) Mutta viisas kehittäminen on jotain muuta kuin kritiikitön hurahtaminen tutkimuksiin perustumattomiin pedagogisiin muoteihin.</p><p>Käsissämme on nimittäin melkoinen ristiriita. Koulun pitäisi tukea nuorten kasvua kriittisiksi ja omilla aivoillaan ajatteleviksi ihmisiksi, mutta samaan aikaan meidän opettajien pitäisi lammasmaisena laumana syöksyä mukaan jokaiseen virastojargonilla markkinoituun villitykseen. Tutkimustiedon sijaan koulujen kehittämisretoriikalle antavat leimaa väsyneet iskulauseet,&nbsp;<em>digiloikan&nbsp;</em>kaltaiset mantrat ja eltaantuneet konsulttikliseet:&nbsp;<em>pysyvää on vain muutos,&nbsp;</em>on päästävä&nbsp;<em>pois omalta&nbsp;</em><em>mukavuusalueelta.</em></p><p>Esimerkkejä väärään suuntaan vievistä uudistuksista riittäisi läjäpäin, mutta mainittakoon tässä nyt numeroarvioinnin korvaaminen sekavilla &rdquo;rubriikeilla&rdquo;, erityisluokkien alasajo muodikkaan&nbsp;inkluusion hengessä, digin palvonta, lasten näkeminen &rdquo;itseohjautuvina&rdquo; oppijoina, arvioinnin ylikorostus, luokkahuoneiden korvaaminen meluisilla avotiloilla, höttöisten &rdquo;ilmiöiden&rdquo; painottaminen perustaitojen opettelun ja oppiaineiden sijaan, lukion paineistaminen yo-kirjoitusten merkitystä kasvattamalla sekä opettajan päätyön &ndash; oppituntien pitämisen &ndash; aliarvostus suhteessa tyhjänpäiväiseen palaverointiin ja epämääräiseen kehittämiseen.</p><p>Faktaakin olisi olemassa päätösten tueksi. On esimerkiksi tiedossa, että lasten ja ja nuorten keskittymiskyky heikkenee ja oppimistulokset rapistuvat ihan jo luku- ja laskutaidosta alkaen. Samaan aikaan kuitenkin nuorten stressi ja uupumus ovat pahentuneet, ja opettajienkin. Opettajan ammatin vetovoima on laskussa. Oppimistulosten erot kasvavat ja eriarvoisuus lisääntyy.</p><p>OECD:n laajan, vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan esimerkiksi digilaitteiden runsas käyttö ei paranna oppimista, pikemmin päinvastoin, mutta eiväthän kouluarjesta vieraantuneiden visionäärien powerpointeilta oppinsa ammentaneet neofiilit vähästä hätkähdä; niin kentän kokemukset kuin tieteelliset selvitykset ohitetaan surutta, eikä niille jää levottomassa innovaatiopöhinässä kuin&nbsp;<em>muutosvastarintaisen&nbsp;</em>ilonpilaajan ja jarrumiehen ankea rooli.</p><p>Jostakin luin, että olet opiskellut yliopistossa valtiotieteitä. Toivottavasti Sinulla on myös sen sortin kriittinen maailmankatsomus, että haluat uudistuksille mieluummin tieteelliset kuin ideologiset perusteet.</p><p>Mikä ideologia nyt sitten on ollut vallalla? Tiiviisti sanottuna oppimisen ja opettamisen välineellistäminen lyhytnäköisen taloudellisen hyödyn tavoitteluksi ja tähän liittyvä lattean laskelmoiva uusliberalistinen ihmiskäsitys. Sivistystä väheksyvä tehokkuusajattelu on lukiokeskustelun murheellinen yleisvire.</p><p>Matkan varrella olen kuullut opetusalan trendsettereiltä niin kummallisia kommentteja, ettei niitä haluaisi todeksi uskoa. Eräskin huomattava kouluvaikuttaja pamautti minulle suoraan, että &rdquo;filosofia on turha oppiaine&rdquo;. Toistuvasti olen kuullut senkin toiveen, että lukion voisi suorittaa ilman että lukee rivikään historiaa tai yhteiskuntaoppia. Ajatus on saanut vahvaa kannatusta varsinkin kokoomuksessa, ja onpa tämä laajemminkin ajan henki, pinnallisuuden, välineellistämisen ja ohuen maailmasuhteen korkea veisu.</p><p>Ei tässä voi kuin ihmetellä. Onko esimerkiksi filosofia todellakin turhaa? Onko tarpeetonta pohtia, miten erottaa toisistaan todet ja väärät väitteet ja millaista on johdonmukainen ajattelu ja pätevä argumentaatio, näinä totuudenjälkeisen puppupopulismin ja trollauksen aikoina? Onko se ajanhukkaa, kun nuoret miettivät, mistä syntyy hyvä elämä? Onko eettinen näkökulma ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden maailmassa tarpeeton? Entäpä historia ja yhteiskuntaoppi: eikö nyt jos koskaan ole tärkeää pystyä sijoittamaan yhteiskunnallisia ilmiöitä historiallisiin kehyksiin ja ymmärtää syitä ja seurauksia ja historian pitkiä kaaria?</p><p>Parasta vastalääkettä poliittiselle ja uskonnolliselle ääriliikehdinnälle ja muulle mustavalkokiivailulle on vaikkapa juuri historian tarjoama yleissivistys, joka antaa maailmankatsomuksellista vastustuskykyä huuhaan muitakin kukintoja vastaan. Mutta ei, ei tällaisilla argumenteilla ole arvoa isoissa pöydissä. Niissä lasketaan, kuinka paljon meillä pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian opiskelijoita elinkeinoelämän tarpeisiin. Tärkeitä aineita, tietenkin, mutta tuskin ainoita tarpeellisia kuitenkaan.</p><p>Viime viikolla (29.5.) luin Helsingin Sanomista yleisönosastokirjoituksen, jossa Elinkeinoelämän keskusliiton ja Teknologiateollisuuden johtajat aprikoivat koulutuspolitiikkaa. Sanoja&nbsp;<em>sivistys,</em><em>ymmärrys, viisaus&nbsp;</em>tai&nbsp;<em>hyvinvointi&nbsp;</em>ei mainittu kertaakaan, &rdquo;osaaminen&rdquo; sen sijaan tuli eri muodossa kymmenen kertaa.</p><p>Omaksuttu retoriikka ei jätä asiaa epäselväksi: koulun kehittämisen lähtökohta on talous, ei ihminen. Muutaman ajatuksen soisi kuitenkin uhrattavan sillekin, millaisia nuoria haluamme koulustamme kävelevän ulos. Väheksytyt humanistiset aineet, musiikki ja kuvataide avartavat ajattelua ja maailmankuvaa, ne sivistävät, rikastavat mielikuvitusta ja auttavat tekemään elämästä mielekästä ja merkityksellistä. Ne kuljettavat kohti sitä, mitä voisi kutsua &ndash; kehtaako tällaista enää sanoakaan &ndash; täydeksi ihmisyydeksi.</p><p>Yleissivistävä koulu on menettämässä, hyvä opetusministeri, sielunsa. Se hukkaa tehtävänsä, tarkoituksensa ja identiteettinsä, jos se nostaa kädet pystyyn EK:n lobbareiden markkinafundamentalismin edessä. Koulun ei pidä olla ihmisyyttä nujertavan tehokapitalismin jatke, vaan sen rohkea vastavoima.</p><p>Mentiinkö jo liian pitkälle? Hyvä on sitten. Voimmehan me sopia, että koulua ei käydä ensisijaisesti elämää vaan elinkeinoelämää varten. Mutta ei yritystenkään intresseissä luulisi olevan, että koulusta tupsahtaa työelämään kyklooppikatseisia ohuen sivistyksen ja kapean osaamisen ihmisiä. Jos hautaammekin laaja-alaisen ihmisyyden vanhentuneena ja jälki-inhimilliseen tehokkuuseetokseen sopimattomana ihanteena, pitäisi sentään ymmärtää, että myös elinkeinoelämää palveleva luovuus syntyy rajapinnoilla ja niitä ylitettäessä. Varsinkin tulevaisuuden työelämä vaatii geneerisiä valmiuksia, luovaa yhdistelyä, näkemyksellisyyttä.</p><p>Oli paljastavaa kuulla erään radio-ohjelman jälkeen &ndash; mikrofoni oli valitettavasti jo kiinni &ndash; kuinka muuankin eturivin koulupäättäjä kantoi huolta siitä, että nuoret eivät ole lukiossa riittävän motivoituneita, ja ehdotti ratkaisuksi, että lukion voisi suorittaa opiskelemalla vain neljää ainetta, jotka saisi vapaasti valita. Siis&nbsp;<em>neljää&nbsp;</em>ainetta oppilaitoksessa, jonka tehtävä on on antaa yleissivistystä. Niin, miksipä ei? Ne aineethan voisivat olla vaikkapa matematiikka, äidinkieli, biologia ja liikunta. Työelämä kiittää?</p><p>Koska yleissivistys on peräti lain tasolla määrätty lukion tehtäväksi, opintojen kaventamisesta haaveilevat visionäärit ovat yrittäneet kiertää ongelman keksimällä sanoille omavaltaisesti uusia merkityksiä. Yleissivistys ei olisikaan laaja-alaista tietoa ja ymmärrystä &ndash; tämä on vanhentunut,&nbsp;<em>teollisen ajan&nbsp;</em>käsitys.&nbsp;<em>Uusi yleissivistys</em>, tämä&nbsp;<em>sivistys 2.0,&nbsp;</em>onkin syventymistä johonkin tiettyyn tiedonalaan ja kykyä nopeaan tiedonhakuun netistä.</p><p>Mutta siinä vaiheessa kuin sovimme yleissivistyksen olevan erikoistumista, voimme perään sopia sodan olevan rauhaa. Jospa virastopedagogien suurin saavutus ei olekaan uusi opetussuunnitelma, vaan viruksen lailla kaikkialle tunkeva sanamagia ja orwellmainen uuskieli?</p><p>Sitäkään näkyä en saa mielestäni, kun eräissäkin koulukehittäjäisissä merkittävä vaikuttaja koputtaa ohimoaan ja kysyy retorisesti, miksi täällä, päässä siis, pitäisi olla jotain, kun kaikki löytyy &ndash; nyt hän poimii povaristaan älypuhelimen ja osoittaa sitä &ndash; täältä? Katson epäuskoisena ympärilleni, mutta näenkin myötäilevää nyökkäilyä.</p><p>Minä en nyökkää, haluaisin yökätä, niin vastenmielinen koko paradigma on. Koulun ydintavoitteenhan pitäisi olla se, että nuorille kehittyy tasapainoinen ja punnittu maailmankatsomus ja jonkinmoinen ymmärrys siitä maailmasta, joka ympärillämme avautuu. Ja ymmärrys ja maailmankuva voivat rakentua vain&nbsp;<em>omaksutun</em>, ei nettiavaruuksien&nbsp;<em>potentiaalisen&nbsp;</em>tiedon varaan. Ilman pohjatietoja sieltä täältä noukitut irtofaktat eivät kauan päässä pysy, jos ei ole syntynyt jäsentyneitä tietorakenteita, joihin uusi tieto kiinnittyy. Tuskin siinä luovuuskaan hirveästi kukkii, jos pää kumisee tyhjyyttään.</p><p>Kun tähän vielä lisää kuulemani näkemyksen, että enää ei tarvitse opetella edes oman äidinkielen kielioppia, koska &rdquo;kone osaa korjata virheet&rdquo;, herää mielenkiintoinen kysymys: minkä ihmeen takia meidän pitäisi ihan suunnitelmallisesti&nbsp;<em>tyhmentää&nbsp;</em>itseämme?</p><p>Olet minua selvästi nuorempi, Li, mutta ehkä silti tiedät, että muinaisella 1980-luvulla puhuttiin varoitellen sirpaletiedosta ja fakki-idiooteista. Mihin tuo keskustelu on nyt jäänyt, kun se olisi relevantimpaa kuin koskaan?</p><p>Ei, tiedon sirpaloitumisesta ei Sinulle puhuta, sen sijaan saat todennäköisesti kuulla touhukkailta digilobbareilta, miten tärkeää on korvata &rdquo;perinteiset opetusmenetelmät&rdquo; kuten &rdquo;opettajajohtoinen paasaaminen&rdquo; digitaalisella opiskelulla. Digihurmion ennätyksen taisi tehdä Helsingin opetuslautakunta, joka yritti määrätä kouluihin kiintiöt: 70 prosenttia opetuksesta pitää olla digivetoista. Yhdeksi perusteeksi olen kuullut, että kun nuoret vapaa-aikanaankin ovat niin paljon kännyköillään, koulu ei saa pudota kelkasta joten on hyvä, että sielläkin nuoret tapittavat mahdollisimman paljon ruutua.</p><p>Tuonkin voi nähdä juuri toisinpäin. Mitä enemmän nuoret viettävät vapaa-aikanansa puhelimillaan, sitä tärkeämpää on kohdata koulussa ihmisiä, jotka ovat lihaa ja verta. Nyt olisi aika palauttaa elävä vuorovaikutus arvoonsa, digitalisaation rinnalle ja tilalle tarvitaan&nbsp;<em>dialogisaatiota</em>. Jos nuoret kerran tulevat fyysisesti kouluun, ei käy järkeen, että heidän siellä sitten pitäisi eristäytyä läppäreilleen tekemään tehtäviä&nbsp;<em>yksilöllisillä oppimispoluillaan</em>. Kyllä yhteisöllisyydellä, kohtaamisella ja keskusteluilla on arvonsa, tuossa ikävaiheessa ihan vasitenkin.</p><p>Sekin Sinulle tullaan varmasti kertomaan, että &rdquo;perinteiset luokkahuoneet&rdquo; edustavat mennyttä maailmaa ja nykyään yhä suurempi osa opinnoista olisi hyvä suorittaa muissa &rdquo;oppimisympäristöissä&rdquo;, vaikkapa koneella ja miksei etänä kotoa käsin.</p><p>Tuo on hevonkukkua. Ei siinä ole mitään vanhentunutta, että ihmiset kokoontuvat samaan paikkaan ja keskustelevat keskenään. Se kuuluisa työelämäkin edellyttää sosiaalisia taitoja, niitä jos mitä.</p><p>Digiä tarvitaan, tietenkin, mutta apuvälineenä ja tilanteen mukaan, ei se mikään itseisarvo saa olla. Nyt välineestä uhkaa tulla päämäärä samalla kun siitä mikä on itseisarvoista &ndash; sivistys &ndash; on tulossa pelkkä väline.</p><p>On minulla muitakin varoituksia. Koulurahojen leikkaukset on yritetty lavastaa retorisilla silmänkääntötempuilla pedagogisiksi ratkaisuiksi. Kun ammattikoulut säästettiin henkihieveriin eikä lähiopetusta enää pystytä kunnolla järjestämään, tilannetta pehmenneltiin selittelemällä, että nuoret voivat yksilöllisesti ja ihanan itseohjautuvasti opiskella kotona.</p><p>Heitteillejätöstä siinä oli kyse.</p><p>Alkaneella hallituskaudella näemme todennäköisesti jotain samantyyppistä, jonka kanssa toivon että Sinä, hyvä opetusministeri, olet erityisen tarkkana. Nyt ei tosin ole kyse säästöistä, vaan päinvastoin rahan lisäämisestä: toisesta asteesta tehdään maksuton.</p><p>Tarkoitus on tietenkin hieno. Kenenkään koulutien ei pidä tyssätä rahapulaan. Mutta nyt on ilmassa merkit, että tässä voi käydä huonosti. Järkevämpää kuin ampua tykillä hyttystä ja kylvää rahaa tasaisesti kaikille olisi ollut kohdentaa tuki niille, jotka sitä tarvitsevat.</p><p>Tätä vaihtoehtoa kritisoitiin muun muassa siksi, että se on kuulemma leimaava. Argumentti on hutera, koska noin ajatellen pitäisi sitten poistaa asumistukikin.</p><p>Ilmaisten materiaalien ensimmäinen riski on se, että hanke tulee kalliiksi. Se raha on poissa muualta. Ilmaisten oppimateriaalien hinta on resurssipulan rampauttama arki. Ryhmät ovat ylisuuria eikä monia kursseja ole varaa järjestää lainkaan, mikä lisää syrjäytymisriskiä. Esimerkiksi Helsingissä järjestetään huomattavasti vähemmän lukiokursseja kuin viisi vuotta sitten, eikä nyt ole tiedossa rahoja, joilla opetus saataisiin palautetuksi entiselle tasolle.</p><p>Tilapulakin on kova. Odotan jännityksellä, milloin pääsen pitämään filosofian kursseja liikuntavälinevarastoon, kas kun musaluokkaa, kuvisluokkaa, köksänluokkaa ja esimerkiksi juhlasalin näyttämöä on tullut jo kokeiltua. Rahaa tarkoituksenmukaisten opetustilojen rakentamiseen ei ole.</p><p>Jos ensimmäinen riski oli se, että maksuttomuus tulee kalliiksi, niin toinen riski on, hassua kyllä, että se tulee halvaksi.</p><p>Tätä pitää vähän selittää. Yksi suomalaisten koulujen vahvuus on ollut opettajien autonomia. He ovat varsin vapaasti saaneet päättää, millaisia opetusmenetelmiä ja materiaaleja käyttävät. Kun toisen asteen oppimateriaalit määrätään maksuttomiksi, käy äkkiä niin, että kunnat kilpailuttavat ne ja valitsevat halvimmat, olivatpa ne sitten opettajien sopiviksi katsomia tai ei.</p><p>On sitten vielä synkempi skenaario. Siinä kunnanisät säästävät kustannuksissa kehittelemällä jälleen pseudopedagogisia savuverhoja: Mitäpä jos ei hankittaisi oppikirjoja lainkaan? Nehän ovat jo painosta tullessaan&nbsp;vanhentuneita. Moderniin oppimiskäsitykseen kuuluu itsenäinen tiedonhaku, ja oppijat ja opettajat voivat omatoimisesti kehitellä digitaalisille alustoille aineistoja. Vau kuinka&nbsp;<em>yksilöllistä&nbsp;</em>ja konstruktivistista, suorastaan&nbsp;<em>sosiokonstruktivistista</em>!</p><p>Reikäpäisin ehdotus on esitetty Helsingin opetusvirastossa, tai siis&nbsp;<em>kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla,&nbsp;</em>siellä kun on heitetty ilmaan ajatus, että lukiossa abivuoden opiskelijat voisivat tehdä kurssimateriaalit ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille. Siinäpä kylmäävä muistutus siitä, kuinka kauksi hallintopalatsien seminaarihuoneiden slide show&rsquo;t ovat etääntyneet koulutodellisuudesta ja miten huonosti &rdquo;ennakkoluuloton ajattelu&rdquo; &ndash; tämä&nbsp;<em>laatikon ulkopuolelta ideointi&nbsp;</em>&ndash; ja puhdas idiotismi enää erotetaan toisistaan.</p><p>On turhauttavaa todeta mitään näin triviaalia, mutta ilmeisesti on pakko: mikään ei korvaa asiantuntijoiden huolella laatimia ja pedagogisesti mielekkäitä oppimateriaaleja, joissa on selkeä ja johdonmukainen rakenne ja opiskelijoiden ikä on otettu huomioon. Sekavat nettirihmastot ja Wikipediasta louhitut tekstinretaleet eivät niitä korvaa vaikka opettajat, siis nämä&nbsp;<em>osaamispoluttajat</em>,&nbsp;<em>mahdollistajat&nbsp;</em>ja&nbsp;<em>koutsit,&nbsp;</em>kuinka auttaisivat. Siinä jäävät &rdquo;oppimisen omistajuus&rdquo; ja &rdquo;arvioinnin omistajuus&rdquo; &ndash; kyllä, joku todellakin käyttää näitä itseparodiaa hipovia termejä ihan vakavissaan &ndash; pelkiksi haaveiksi, vaikka miten panostettaisiin uusiin&nbsp;<em>painopistealueisiin&nbsp;</em>ja&nbsp;<em>jumpattaisiin&nbsp;</em>ja&nbsp;<em>jalkautettaisiin&nbsp;</em>uusia&nbsp;<em>käytänteitä&nbsp;</em>ja&nbsp;<em>toimintaprosesseja.</em></p><p>Huomaan kiihtyväni, alan käydä jo pilkalliseksi, ei pitäisi. Varmaankin taustalla on se, että arvostan Suomen koululaitosta ja pidän työstäni. Välillä siis tuppaa pujahtamaan tunteisiin, kun näen mihin suuntaan koulua ollaan viemässä. Heikkoina hetkinä jopa tuntuu, että kymmenessä vuodessa ehditään tuhota se, mitä on kymmenet vuodet rakennettu.</p><p>Ehkä siis pitää lopettaa ennen kuin tulee kirjoitetuksi jotain sopimatonta &ndash; vai tulikohan jo &ndash; ja onhan tämä kirjeeni nyt muutenkin venähtämässä turhan pitkäksi. Näin vuolaat tekstit ovat auttamattoman epämuodikkaita, siispä piste tähän.</p><p>Toivotan Sinulle voimaa tärkeässä työssäsi, Li, voimaa ja ennen muuta tervettä järkeä. Kateeksi ei käy.</p> Parahin opetusministeri Li Andersson,

en tunne Sinua, Li, mutta jotenkin tuli tarve kirjoittaa Sinulle tämä kirje. Aluksi luonnollisesti haluan onnitella nimityksestä. Olet paljon vartijana, opetusministerin työ on tärkeämpää kuin usein ymmärretäänkään. Joskus kaukaisella 1970-luvulla, niin kuulin, puolueet kilpailivat juuri opetusministerin pestistä, valtiovarainministerin salkkua pidettiin kevyempänä.

Nykyään ajatellaan toisinpäin, vaikkei ehkä pitäisi. Rahaministeri säätää eurovirtoja, mutta opetusministeri on sentään päättämässä, millaisia ihmisiä haluamme kouluissamme kasvavan.

Kirjoitan tätä ensisijaisesti opettajana. Parikymmentä vuotta olen opettanut – käytän häpeilemättä tuota museaalista sanaa – lukiossa, viitisentoista vuotta myös aikuislukiossa ja muutaman vuoden vähän yläkoulussakin. Puolisoni toimii yläkoulun opettajana ja onpa perheessä vielä pari alakoulua käyvää lasta.

Lisäksi olen ollut mukana lukiouudistusta pähkäilevässä työryhmässä ja erilaisissa koulua käsittelevissä keskustelutilaisuuksissa ja jos minkämoisissa kehittäjäisissä. Opetushallituksen toimeksiannosta on tullut hiukan justeerattua opetussuunnitelmia. Joitakin vuosia olen toiminut opetusalan eettisen neuvottelukunnan vetäjänä. Muutenkin yritän tiiviisti seurata koulukeskustelua ja lukion kehittämistä ihan erityisesti.

En minä näitä muuten listaisi, itsetehostushan tässä vaanii, mutta yritän sanoa, että opetusala ja sitä koskeva debatti ovat ainakin joiltain osin tuttuja. Ja mitä tutummaksi ne tulevat, sitä hämmentyneempi on olo.

Mistä edes purkaukseni aloittaisin? Varmasti on parasta käydä käsiksi päävitsaukseen: tärkeintä ei enää näytä olevan perustyö, vaan muutos.

Muutoksesta on tullut itseisarvo. Olen muun muassa joutunut laatimaan uutta opetussuunnitelmaa kurssiin, jota en ollut ehtinyt opettaa edellisillä sisällöillä kertaakaan. Joskus sentään odotettiin, että muste kuivuu viimeisen uudistuksen jäljiltä, nyt ei kärsivällisyys riitä siihenkään. Omituinen lähtökohta on, että tärkeintä on aina tehdä eri tavalla kuin ennen – riippumatta siitä, mitä ennen on tehty. 

Hyvä opetusministeri, me olemme kaiken aikaa korjaamassa sellaistakin, mikä ei ole rikki. Tai oikeammin: me olemme liian usein rikkomassa sellaista, mikä toimii.

Väsyksiin asti toistellaan, että koko ”opettajuus”on valtavassa murroksessa.Ei se ole. Toki käyttöön otetaan koko ajan esimerkiksi uutta tekniikkaa, mutta ei opettajan työn perusluonne ole muuttumassa yhtään miksikään.

Ilmeisesti koulua vaivaa kehno itsetunto hallintoportaan apinoidessa retoriikan ja toimintamallit bisnesmaailmasta, jota kai sitten ihailevat. Niinpä koulubyrokraattien sanastoon on päässyt juurtumaan vaivaannuttavaa visioslangia, kun lukionkin pitäisi olla ketterä ja dynaaminen ja herkeämättömässä muutosprosessissa

Vaan kun ei pitäisi. Kouluun päinvastoin tarvitaan vakautta ja ennustettavuutta. Lapset ja nuoret kaipaavat ympärilleen turvallisia rakenteita. Nyt pakkomielteinen muutos uhkaa jo opiskelijoiden oikeusturvaa, kun he eivät esimerkiksi ole tienneet lukiota aloittaessaan, mitä aineita kannattaa opiskella jatko-opintoihin päästääkseen.

Ylipäätään se on väärä suunta, että yhä nuorempana pitäisi tietää, mihin ammattiin isona aikoo. Ahdistus lisääntyy, kun varhainen erikoistuminen työntää nuoret heti lukion alkajaisiksi maailmankuvaa kapeuttavaan suoritusputkeen. Uusi innovaatio on hätäisesti käyttöön otettu ”pisteytystyökalu”, joka rankkaa oppiaineet armottomaan hierarkiaan yliopistoon haettaessa: toiset aineet antavat kirjoitettuina hyvät pisteet, toiset huonot. Enää ei siis kannata valita syventäviäkään kursseja sen mukaan, mikä kiinnostaa, vaan pitää osata valita ne aineet, joista saa omalle alalle parhaat pisteet.

Ja sitten pitäisi vielä tietää se oma ala.

Jos pistetaulukoista ei eroon päästäkään, niitä pitäisi vähintään säätää tasapuolisemmiksi. Nythän pitkästä matematiikasta ja luonnontieteistä on tehty kuningaslajeja, jotka tallaavat alleen varsinkin humanistisia aineita. Siinä on oikeustieteelliseen haluavalla lukiolaisella ihmettelemistä, kun ei pidäkään syventyä yhteiskuntaoppiin vaan matematiikkaan. Filosofiaakaan ei kannata kirjoittaa: oikeustieteelliseen saa enemmän pisteitä kemiasta(!) kuin filosofiasta. Juristin on siis tärkeämpää tutustua karbonyylikloridin valmistukseen kuin pohtia lain ja moraalin eroa.

Kun ilmapiiri on tämä, en voi sanoa yllättyneeni, että todistusvalinnassa on kehitelty omat painotustaulukot luonnontieteille ja matematiikalle ja toisaalta kielille, muttei yhteiskunnallis-humanistisille aineille.

Samalla tarpeeton kilpailu iskee silmille. Stressikertoimia kasvattava vertailuvimma on johtanut siihen, että lukioiden ylioppilaskirjoitustuloksia pällistellään kuin mitäkin pörssifirmojen osavuosikatsauksia, eikä median hersyttely ja kauhistelu Suomen ”parhailla” ja ”heikoimmilla” lukioilla juuri eroa Nokian tai Koneen tulosjulkistusten uutisoinnista.

Jään odottamaan, milloin lukiot alkavat antaa tulosvaroituksia.

Ei tällainen vertailu ja paineistus sovi kouluihin. Ei ajattelutapoja pidä eikä voi kopioida liike-elämästä. Silti siihen pyritään, ympyrää neliöidään vaikka väkisin, ja onpa viime vuosina nähty sekin, että opettajien palkkausta halutaan viedä tulospalkkauksen suuntaan. Mutta eihän opettajan työn tuloksia voi mitata samaan tapaan kuin firmojen taseita tai myyntilukuja. Toistaiseksi uusien palkkamallien näkyvin tulos on huonontunut työilmapiiri.

Alemmuudentunto lipsahti parodian puolelle viimeistään siinä vaiheessa, kun hallintoporras kehotti kouluja ottamaan mallia startup-yrityksistä – olivat ehkä juuri lukaisseet artikkelin Slushista – ja seuraavaksi lukiolaisille jo jaettiinkin kirja ”Kutsuvat sitä pöhinäksi”. Nolottaa.

Pöhinän ja myllerryksen sijaan opettajat enimmäkseen toivovat, että voisivat keskittyä ydintehtäväänsä – opettamiseen ja nuorten kohtaamiseen – sen sijaan että annetaan palaveroinnin ja ”osaamishaasteet muuttuvassa toimintaympäristössä” -kokoustamisen imeä energiat. Tällä menolla uupumus lisääntyy, eikä opettajien väsyminen paranna nuortenkaan hyvinvointia.

Mutta palataan siihen itsetuntoon, tai turhamaisuuteen oikeastaan. Julkisen kuvasi perusteella uskallan toivoa, että Sinulla on omanarvontunto kohdillaan etkä tunne pakottavaa tarvetta läpätä jollain hätäisellä hömppäuudistuksella omaa kädenjälkeäsi koululaitoksen historiaan. Jos me opettajat, oppilaat ja opiskelijat nyt jotain kaipaamme, niin työrauhaa.

Älä ymmärrä väärin. Aina on parannettavaa eikä kelloa voi pysäyttää, eteenpäin pitää mennä. Monet uudistukset ovat hyviä, ja esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten digitalisointi oli järkevä veto. Ylipäätään väitän, että nykyään melkein kaikki on paremmin kuin ennen, mitään vanhoja hyviä aikoja ei ole ollut. (Eikä tuo ollut edes mielipide, vaan monin mittarein todennettavissa oleva fakta.) Mutta viisas kehittäminen on jotain muuta kuin kritiikitön hurahtaminen tutkimuksiin perustumattomiin pedagogisiin muoteihin.

Käsissämme on nimittäin melkoinen ristiriita. Koulun pitäisi tukea nuorten kasvua kriittisiksi ja omilla aivoillaan ajatteleviksi ihmisiksi, mutta samaan aikaan meidän opettajien pitäisi lammasmaisena laumana syöksyä mukaan jokaiseen virastojargonilla markkinoituun villitykseen. Tutkimustiedon sijaan koulujen kehittämisretoriikalle antavat leimaa väsyneet iskulauseet, digiloikan kaltaiset mantrat ja eltaantuneet konsulttikliseet: pysyvää on vain muutos, on päästävä pois omalta mukavuusalueelta.

Esimerkkejä väärään suuntaan vievistä uudistuksista riittäisi läjäpäin, mutta mainittakoon tässä nyt numeroarvioinnin korvaaminen sekavilla ”rubriikeilla”, erityisluokkien alasajo muodikkaan inkluusion hengessä, digin palvonta, lasten näkeminen ”itseohjautuvina” oppijoina, arvioinnin ylikorostus, luokkahuoneiden korvaaminen meluisilla avotiloilla, höttöisten ”ilmiöiden” painottaminen perustaitojen opettelun ja oppiaineiden sijaan, lukion paineistaminen yo-kirjoitusten merkitystä kasvattamalla sekä opettajan päätyön – oppituntien pitämisen – aliarvostus suhteessa tyhjänpäiväiseen palaverointiin ja epämääräiseen kehittämiseen.

Faktaakin olisi olemassa päätösten tueksi. On esimerkiksi tiedossa, että lasten ja ja nuorten keskittymiskyky heikkenee ja oppimistulokset rapistuvat ihan jo luku- ja laskutaidosta alkaen. Samaan aikaan kuitenkin nuorten stressi ja uupumus ovat pahentuneet, ja opettajienkin. Opettajan ammatin vetovoima on laskussa. Oppimistulosten erot kasvavat ja eriarvoisuus lisääntyy.

OECD:n laajan, vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan esimerkiksi digilaitteiden runsas käyttö ei paranna oppimista, pikemmin päinvastoin, mutta eiväthän kouluarjesta vieraantuneiden visionäärien powerpointeilta oppinsa ammentaneet neofiilit vähästä hätkähdä; niin kentän kokemukset kuin tieteelliset selvitykset ohitetaan surutta, eikä niille jää levottomassa innovaatiopöhinässä kuin muutosvastarintaisen ilonpilaajan ja jarrumiehen ankea rooli.

Jostakin luin, että olet opiskellut yliopistossa valtiotieteitä. Toivottavasti Sinulla on myös sen sortin kriittinen maailmankatsomus, että haluat uudistuksille mieluummin tieteelliset kuin ideologiset perusteet.

Mikä ideologia nyt sitten on ollut vallalla? Tiiviisti sanottuna oppimisen ja opettamisen välineellistäminen lyhytnäköisen taloudellisen hyödyn tavoitteluksi ja tähän liittyvä lattean laskelmoiva uusliberalistinen ihmiskäsitys. Sivistystä väheksyvä tehokkuusajattelu on lukiokeskustelun murheellinen yleisvire.

Matkan varrella olen kuullut opetusalan trendsettereiltä niin kummallisia kommentteja, ettei niitä haluaisi todeksi uskoa. Eräskin huomattava kouluvaikuttaja pamautti minulle suoraan, että ”filosofia on turha oppiaine”. Toistuvasti olen kuullut senkin toiveen, että lukion voisi suorittaa ilman että lukee rivikään historiaa tai yhteiskuntaoppia. Ajatus on saanut vahvaa kannatusta varsinkin kokoomuksessa, ja onpa tämä laajemminkin ajan henki, pinnallisuuden, välineellistämisen ja ohuen maailmasuhteen korkea veisu.

Ei tässä voi kuin ihmetellä. Onko esimerkiksi filosofia todellakin turhaa? Onko tarpeetonta pohtia, miten erottaa toisistaan todet ja väärät väitteet ja millaista on johdonmukainen ajattelu ja pätevä argumentaatio, näinä totuudenjälkeisen puppupopulismin ja trollauksen aikoina? Onko se ajanhukkaa, kun nuoret miettivät, mistä syntyy hyvä elämä? Onko eettinen näkökulma ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden maailmassa tarpeeton? Entäpä historia ja yhteiskuntaoppi: eikö nyt jos koskaan ole tärkeää pystyä sijoittamaan yhteiskunnallisia ilmiöitä historiallisiin kehyksiin ja ymmärtää syitä ja seurauksia ja historian pitkiä kaaria?

Parasta vastalääkettä poliittiselle ja uskonnolliselle ääriliikehdinnälle ja muulle mustavalkokiivailulle on vaikkapa juuri historian tarjoama yleissivistys, joka antaa maailmankatsomuksellista vastustuskykyä huuhaan muitakin kukintoja vastaan. Mutta ei, ei tällaisilla argumenteilla ole arvoa isoissa pöydissä. Niissä lasketaan, kuinka paljon meillä pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian opiskelijoita elinkeinoelämän tarpeisiin. Tärkeitä aineita, tietenkin, mutta tuskin ainoita tarpeellisia kuitenkaan.

Viime viikolla (29.5.) luin Helsingin Sanomista yleisönosastokirjoituksen, jossa Elinkeinoelämän keskusliiton ja Teknologiateollisuuden johtajat aprikoivat koulutuspolitiikkaa. Sanoja sivistys,ymmärrys, viisaus tai hyvinvointi ei mainittu kertaakaan, ”osaaminen” sen sijaan tuli eri muodossa kymmenen kertaa.

Omaksuttu retoriikka ei jätä asiaa epäselväksi: koulun kehittämisen lähtökohta on talous, ei ihminen. Muutaman ajatuksen soisi kuitenkin uhrattavan sillekin, millaisia nuoria haluamme koulustamme kävelevän ulos. Väheksytyt humanistiset aineet, musiikki ja kuvataide avartavat ajattelua ja maailmankuvaa, ne sivistävät, rikastavat mielikuvitusta ja auttavat tekemään elämästä mielekästä ja merkityksellistä. Ne kuljettavat kohti sitä, mitä voisi kutsua – kehtaako tällaista enää sanoakaan – täydeksi ihmisyydeksi.

Yleissivistävä koulu on menettämässä, hyvä opetusministeri, sielunsa. Se hukkaa tehtävänsä, tarkoituksensa ja identiteettinsä, jos se nostaa kädet pystyyn EK:n lobbareiden markkinafundamentalismin edessä. Koulun ei pidä olla ihmisyyttä nujertavan tehokapitalismin jatke, vaan sen rohkea vastavoima.

Mentiinkö jo liian pitkälle? Hyvä on sitten. Voimmehan me sopia, että koulua ei käydä ensisijaisesti elämää vaan elinkeinoelämää varten. Mutta ei yritystenkään intresseissä luulisi olevan, että koulusta tupsahtaa työelämään kyklooppikatseisia ohuen sivistyksen ja kapean osaamisen ihmisiä. Jos hautaammekin laaja-alaisen ihmisyyden vanhentuneena ja jälki-inhimilliseen tehokkuuseetokseen sopimattomana ihanteena, pitäisi sentään ymmärtää, että myös elinkeinoelämää palveleva luovuus syntyy rajapinnoilla ja niitä ylitettäessä. Varsinkin tulevaisuuden työelämä vaatii geneerisiä valmiuksia, luovaa yhdistelyä, näkemyksellisyyttä.

Oli paljastavaa kuulla erään radio-ohjelman jälkeen – mikrofoni oli valitettavasti jo kiinni – kuinka muuankin eturivin koulupäättäjä kantoi huolta siitä, että nuoret eivät ole lukiossa riittävän motivoituneita, ja ehdotti ratkaisuksi, että lukion voisi suorittaa opiskelemalla vain neljää ainetta, jotka saisi vapaasti valita. Siis neljää ainetta oppilaitoksessa, jonka tehtävä on on antaa yleissivistystä. Niin, miksipä ei? Ne aineethan voisivat olla vaikkapa matematiikka, äidinkieli, biologia ja liikunta. Työelämä kiittää?

Koska yleissivistys on peräti lain tasolla määrätty lukion tehtäväksi, opintojen kaventamisesta haaveilevat visionäärit ovat yrittäneet kiertää ongelman keksimällä sanoille omavaltaisesti uusia merkityksiä. Yleissivistys ei olisikaan laaja-alaista tietoa ja ymmärrystä – tämä on vanhentunut, teollisen ajan käsitys. Uusi yleissivistys, tämä sivistys 2.0, onkin syventymistä johonkin tiettyyn tiedonalaan ja kykyä nopeaan tiedonhakuun netistä.

Mutta siinä vaiheessa kuin sovimme yleissivistyksen olevan erikoistumista, voimme perään sopia sodan olevan rauhaa. Jospa virastopedagogien suurin saavutus ei olekaan uusi opetussuunnitelma, vaan viruksen lailla kaikkialle tunkeva sanamagia ja orwellmainen uuskieli?

Sitäkään näkyä en saa mielestäni, kun eräissäkin koulukehittäjäisissä merkittävä vaikuttaja koputtaa ohimoaan ja kysyy retorisesti, miksi täällä, päässä siis, pitäisi olla jotain, kun kaikki löytyy – nyt hän poimii povaristaan älypuhelimen ja osoittaa sitä – täältä? Katson epäuskoisena ympärilleni, mutta näenkin myötäilevää nyökkäilyä.

Minä en nyökkää, haluaisin yökätä, niin vastenmielinen koko paradigma on. Koulun ydintavoitteenhan pitäisi olla se, että nuorille kehittyy tasapainoinen ja punnittu maailmankatsomus ja jonkinmoinen ymmärrys siitä maailmasta, joka ympärillämme avautuu. Ja ymmärrys ja maailmankuva voivat rakentua vain omaksutun, ei nettiavaruuksien potentiaalisen tiedon varaan. Ilman pohjatietoja sieltä täältä noukitut irtofaktat eivät kauan päässä pysy, jos ei ole syntynyt jäsentyneitä tietorakenteita, joihin uusi tieto kiinnittyy. Tuskin siinä luovuuskaan hirveästi kukkii, jos pää kumisee tyhjyyttään.

Kun tähän vielä lisää kuulemani näkemyksen, että enää ei tarvitse opetella edes oman äidinkielen kielioppia, koska ”kone osaa korjata virheet”, herää mielenkiintoinen kysymys: minkä ihmeen takia meidän pitäisi ihan suunnitelmallisesti tyhmentää itseämme?

Olet minua selvästi nuorempi, Li, mutta ehkä silti tiedät, että muinaisella 1980-luvulla puhuttiin varoitellen sirpaletiedosta ja fakki-idiooteista. Mihin tuo keskustelu on nyt jäänyt, kun se olisi relevantimpaa kuin koskaan?

Ei, tiedon sirpaloitumisesta ei Sinulle puhuta, sen sijaan saat todennäköisesti kuulla touhukkailta digilobbareilta, miten tärkeää on korvata ”perinteiset opetusmenetelmät” kuten ”opettajajohtoinen paasaaminen” digitaalisella opiskelulla. Digihurmion ennätyksen taisi tehdä Helsingin opetuslautakunta, joka yritti määrätä kouluihin kiintiöt: 70 prosenttia opetuksesta pitää olla digivetoista. Yhdeksi perusteeksi olen kuullut, että kun nuoret vapaa-aikanaankin ovat niin paljon kännyköillään, koulu ei saa pudota kelkasta joten on hyvä, että sielläkin nuoret tapittavat mahdollisimman paljon ruutua.

Tuonkin voi nähdä juuri toisinpäin. Mitä enemmän nuoret viettävät vapaa-aikanansa puhelimillaan, sitä tärkeämpää on kohdata koulussa ihmisiä, jotka ovat lihaa ja verta. Nyt olisi aika palauttaa elävä vuorovaikutus arvoonsa, digitalisaation rinnalle ja tilalle tarvitaan dialogisaatiota. Jos nuoret kerran tulevat fyysisesti kouluun, ei käy järkeen, että heidän siellä sitten pitäisi eristäytyä läppäreilleen tekemään tehtäviä yksilöllisillä oppimispoluillaan. Kyllä yhteisöllisyydellä, kohtaamisella ja keskusteluilla on arvonsa, tuossa ikävaiheessa ihan vasitenkin.

Sekin Sinulle tullaan varmasti kertomaan, että ”perinteiset luokkahuoneet” edustavat mennyttä maailmaa ja nykyään yhä suurempi osa opinnoista olisi hyvä suorittaa muissa ”oppimisympäristöissä”, vaikkapa koneella ja miksei etänä kotoa käsin.

Tuo on hevonkukkua. Ei siinä ole mitään vanhentunutta, että ihmiset kokoontuvat samaan paikkaan ja keskustelevat keskenään. Se kuuluisa työelämäkin edellyttää sosiaalisia taitoja, niitä jos mitä.

Digiä tarvitaan, tietenkin, mutta apuvälineenä ja tilanteen mukaan, ei se mikään itseisarvo saa olla. Nyt välineestä uhkaa tulla päämäärä samalla kun siitä mikä on itseisarvoista – sivistys – on tulossa pelkkä väline.

On minulla muitakin varoituksia. Koulurahojen leikkaukset on yritetty lavastaa retorisilla silmänkääntötempuilla pedagogisiksi ratkaisuiksi. Kun ammattikoulut säästettiin henkihieveriin eikä lähiopetusta enää pystytä kunnolla järjestämään, tilannetta pehmenneltiin selittelemällä, että nuoret voivat yksilöllisesti ja ihanan itseohjautuvasti opiskella kotona.

Heitteillejätöstä siinä oli kyse.

Alkaneella hallituskaudella näemme todennäköisesti jotain samantyyppistä, jonka kanssa toivon että Sinä, hyvä opetusministeri, olet erityisen tarkkana. Nyt ei tosin ole kyse säästöistä, vaan päinvastoin rahan lisäämisestä: toisesta asteesta tehdään maksuton.

Tarkoitus on tietenkin hieno. Kenenkään koulutien ei pidä tyssätä rahapulaan. Mutta nyt on ilmassa merkit, että tässä voi käydä huonosti. Järkevämpää kuin ampua tykillä hyttystä ja kylvää rahaa tasaisesti kaikille olisi ollut kohdentaa tuki niille, jotka sitä tarvitsevat.

Tätä vaihtoehtoa kritisoitiin muun muassa siksi, että se on kuulemma leimaava. Argumentti on hutera, koska noin ajatellen pitäisi sitten poistaa asumistukikin.

Ilmaisten materiaalien ensimmäinen riski on se, että hanke tulee kalliiksi. Se raha on poissa muualta. Ilmaisten oppimateriaalien hinta on resurssipulan rampauttama arki. Ryhmät ovat ylisuuria eikä monia kursseja ole varaa järjestää lainkaan, mikä lisää syrjäytymisriskiä. Esimerkiksi Helsingissä järjestetään huomattavasti vähemmän lukiokursseja kuin viisi vuotta sitten, eikä nyt ole tiedossa rahoja, joilla opetus saataisiin palautetuksi entiselle tasolle.

Tilapulakin on kova. Odotan jännityksellä, milloin pääsen pitämään filosofian kursseja liikuntavälinevarastoon, kas kun musaluokkaa, kuvisluokkaa, köksänluokkaa ja esimerkiksi juhlasalin näyttämöä on tullut jo kokeiltua. Rahaa tarkoituksenmukaisten opetustilojen rakentamiseen ei ole.

Jos ensimmäinen riski oli se, että maksuttomuus tulee kalliiksi, niin toinen riski on, hassua kyllä, että se tulee halvaksi.

Tätä pitää vähän selittää. Yksi suomalaisten koulujen vahvuus on ollut opettajien autonomia. He ovat varsin vapaasti saaneet päättää, millaisia opetusmenetelmiä ja materiaaleja käyttävät. Kun toisen asteen oppimateriaalit määrätään maksuttomiksi, käy äkkiä niin, että kunnat kilpailuttavat ne ja valitsevat halvimmat, olivatpa ne sitten opettajien sopiviksi katsomia tai ei.

On sitten vielä synkempi skenaario. Siinä kunnanisät säästävät kustannuksissa kehittelemällä jälleen pseudopedagogisia savuverhoja: Mitäpä jos ei hankittaisi oppikirjoja lainkaan? Nehän ovat jo painosta tullessaan vanhentuneita. Moderniin oppimiskäsitykseen kuuluu itsenäinen tiedonhaku, ja oppijat ja opettajat voivat omatoimisesti kehitellä digitaalisille alustoille aineistoja. Vau kuinka yksilöllistä ja konstruktivistista, suorastaan sosiokonstruktivistista!

Reikäpäisin ehdotus on esitetty Helsingin opetusvirastossa, tai siis kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla, siellä kun on heitetty ilmaan ajatus, että lukiossa abivuoden opiskelijat voisivat tehdä kurssimateriaalit ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille. Siinäpä kylmäävä muistutus siitä, kuinka kauksi hallintopalatsien seminaarihuoneiden slide show’t ovat etääntyneet koulutodellisuudesta ja miten huonosti ”ennakkoluuloton ajattelu” – tämä laatikon ulkopuolelta ideointi – ja puhdas idiotismi enää erotetaan toisistaan.

On turhauttavaa todeta mitään näin triviaalia, mutta ilmeisesti on pakko: mikään ei korvaa asiantuntijoiden huolella laatimia ja pedagogisesti mielekkäitä oppimateriaaleja, joissa on selkeä ja johdonmukainen rakenne ja opiskelijoiden ikä on otettu huomioon. Sekavat nettirihmastot ja Wikipediasta louhitut tekstinretaleet eivät niitä korvaa vaikka opettajat, siis nämä osaamispoluttajatmahdollistajat ja koutsit, kuinka auttaisivat. Siinä jäävät ”oppimisen omistajuus” ja ”arvioinnin omistajuus” – kyllä, joku todellakin käyttää näitä itseparodiaa hipovia termejä ihan vakavissaan – pelkiksi haaveiksi, vaikka miten panostettaisiin uusiin painopistealueisiin ja jumpattaisiin ja jalkautettaisiin uusia käytänteitä ja toimintaprosesseja.

Huomaan kiihtyväni, alan käydä jo pilkalliseksi, ei pitäisi. Varmaankin taustalla on se, että arvostan Suomen koululaitosta ja pidän työstäni. Välillä siis tuppaa pujahtamaan tunteisiin, kun näen mihin suuntaan koulua ollaan viemässä. Heikkoina hetkinä jopa tuntuu, että kymmenessä vuodessa ehditään tuhota se, mitä on kymmenet vuodet rakennettu.

Ehkä siis pitää lopettaa ennen kuin tulee kirjoitetuksi jotain sopimatonta – vai tulikohan jo – ja onhan tämä kirjeeni nyt muutenkin venähtämässä turhan pitkäksi. Näin vuolaat tekstit ovat auttamattoman epämuodikkaita, siispä piste tähän.

Toivotan Sinulle voimaa tärkeässä työssäsi, Li, voimaa ja ennen muuta tervettä järkeä. Kateeksi ei käy.

]]>
137 http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277066-avoin-kirje-uudelle-opetusministerille#comments Kotimaa Koulutus sivistys Li Andersson Opetusministeri Suomalainen koulu Fri, 07 Jun 2019 05:08:06 +0000 Arno Kotro http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277066-avoin-kirje-uudelle-opetusministerille
Opetusministeri ja kirjallisuus http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277032-opetusministeri-ja-kirjallisuus <p>Kirjallisuus on kulttuurin ydin. Koska sen asema Suomen kouluissa ja nyt jo useimmissa yliopistoissa kuuluu Euroopan heikoimpiin, tarvittaisiin opetusministeriksi kirjallisuuden tuntija ja aktiivinen harrastaja.</p><p>Kirjallisuus voi kouluissa ja muualla opettaa ajattelua, vivahteita ja toisen asemaan asettumista. Jos nimittäin opettaja ja vaikuttaja ymmärtää ja arvostaa kirjallisuutta.</p><p>Kirjallisuus on kulttuurin omatunto. Mutta (sosiaalinen) omatunto voi vaieta tai sairastua.</p><p><strong>Li Andersson</strong> on kirjailijana vasemmistopopulisti, joka luo vastakohtaisuuksia ja rementää niillä. Julkaisu <em>Äärioikeisto Suomessa</em> on rakentava, nimittäin riitaa rakentava. Li Andersson ei olekaan tiedemies, jollaisen tällainen aihe vaatisi esittäjäkseen.</p><p>Toinen kirjoittaja, <strong>Dan Koivulaakso</strong>, tunnetaan talonvaltaajana ja mielenosoittajana, joka on julkisesti arvostanut poliittista väkivaltaa. Kolmas kirjoittaja on <strong>Mikael Brunila. </strong></p><p>Kolmilehtiset apilat ovat leimallisia Li Anderssonille. Nyt hän marssittaa puolueestaan hallitukseen kolme naista. Ei siis alkeellistakaan halua tasa-arvoon.</p><p>Li Andersson on viime päivät esiintynyt kuin hän ja hänen puolueensa olisivat koko hallitus ja sen ohjelman taustavoima.</p><p>&nbsp;</p><ul><li>Onko uuden opetusministerin kaunokirjallinen metafora <em>Viisikko</em> vai <em>Pikku naisia</em>?</li></ul><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kirjallisuus on kulttuurin ydin. Koska sen asema Suomen kouluissa ja nyt jo useimmissa yliopistoissa kuuluu Euroopan heikoimpiin, tarvittaisiin opetusministeriksi kirjallisuuden tuntija ja aktiivinen harrastaja.

Kirjallisuus voi kouluissa ja muualla opettaa ajattelua, vivahteita ja toisen asemaan asettumista. Jos nimittäin opettaja ja vaikuttaja ymmärtää ja arvostaa kirjallisuutta.

Kirjallisuus on kulttuurin omatunto. Mutta (sosiaalinen) omatunto voi vaieta tai sairastua.

Li Andersson on kirjailijana vasemmistopopulisti, joka luo vastakohtaisuuksia ja rementää niillä. Julkaisu Äärioikeisto Suomessa on rakentava, nimittäin riitaa rakentava. Li Andersson ei olekaan tiedemies, jollaisen tällainen aihe vaatisi esittäjäkseen.

Toinen kirjoittaja, Dan Koivulaakso, tunnetaan talonvaltaajana ja mielenosoittajana, joka on julkisesti arvostanut poliittista väkivaltaa. Kolmas kirjoittaja on Mikael Brunila.

Kolmilehtiset apilat ovat leimallisia Li Anderssonille. Nyt hän marssittaa puolueestaan hallitukseen kolme naista. Ei siis alkeellistakaan halua tasa-arvoon.

Li Andersson on viime päivät esiintynyt kuin hän ja hänen puolueensa olisivat koko hallitus ja sen ohjelman taustavoima.

 

  • Onko uuden opetusministerin kaunokirjallinen metafora Viisikko vai Pikku naisia?

 

]]>
15 http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277032-opetusministeri-ja-kirjallisuus#comments Epätasa-arvo Kirjallisuus Opetusministeri Sosiaalinen omatunto Vasemmistoliitto Wed, 05 Jun 2019 19:03:07 +0000 Katriina Kajannes http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277032-opetusministeri-ja-kirjallisuus
Kaikista ei ole hoitajaksi http://sarisarkomaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268191-kaikista-ei-ole-hoitajaksi <p>Usein sanotaan, että hoitoalalle tarvitaan lisää käsiä. Varmasti tarvitaan mutta hoitajalla on oltava myös riittävästi tietoa ja taitoa sekä soveltuvuus alalle.&nbsp;Opetusministeri Krista Kiurun (SDP) toimesta viime hallituskaudella oppilaitoksilta poistettiin mahdollisuus jättää opiskelija valitsematta heikon soveltuvuustestin perusteella. Muutoksen tultua voimaan vuonna 2015 se havaittiin hyvin pian toimimattomaksi. Me hoitoalan tuntevat varoitimme asiasta heti etukäteen ja olemme tehneet työtä virheen korjaamiseksi.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>On ilmeisen selvää, että ongelmat ovat kärjistyneet soveltuvuus &ndash; ja pääsykokeiden kattavuudesta ja karsinnasta luopumisen seurauksena. Nyt meillä on käsillä tilanne, jossa alalle päätyy hoitotyöhön sopimattomia henkilöitä. Tämä on riski potilasturvallisuudelle ja kuormittaa hoitoalan työyhteisöjä sekä alan oppilaitoksia.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>On kiitettävää, että opetus- ja kulttuuriministeriö on opetusministeri Sanni Grahn- Laasosen johdolla uudistamassa ammatillisen koulutuksen opiskelijaksi ottamisen perusteita koskevaa säädöspohjaa ja etsimässä ratkaisua tehdyn virheen korjaamiseksi. Valmisteltu asetusluonnos palauttaisi tilan, joka vallitsi ennen viime hallituskaudella tehtyä virheelliseksi osoittautunutta uudistusta.</p><p>&nbsp;</p><p>Asetusluonnoksen mukaan pääsy- ja soveltuvuuskokeiden järjestäminen jäisi kuitenkin edelleen koulutuksen järjestäjän päätettäväksi samoin&nbsp;pääsy- ja soveltuvuuskokeita käyttävät koulutuksen järjestäjät saisivat päättää, jättävätkö he valitsematta 0 valintapistettä saaneen hakijan.</p><p>&nbsp;</p><p>On välttämätöntä, että sosiaali- ja terveysalan ammatilliseen koulutukseen säädetään pakolliset, valtakunnalliset ja karsivat soveltuvuus- ja valintakokeet. Koulutuksen on annettava valmiudet hyvään ammattitaitoon jokaiselle hoitajalle ja sen on turvattava potilasturvallisuus.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Hoitoalan koulutukseen pyrkiviltä on myös selvitettävä, ettei hakijan terveydentila, päihteiden käyttö&nbsp;tai muu ongelmakäyttäytyminen ole esteenä alan opinnoille.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Hyvin toteutetut pääsy- ja soveltuvuuskokeet edistävät hoitoalalla&nbsp;onnistuneita opiskelijavalintoja: keskeytykset vähenevät, opinnot oikealla opintopolulla etenevät ja opettajat voivat keskittyä opettamiseen. Ei ole myöskään henkilön oman edun mukaista, jos hän pääsee opiskelemaan alalle, jolla hän ei voi valmistuttuaan työskennellä.</p><p>&nbsp;</p><p>Valtakunnallisesti yhtenäiset pääsy- ja soveltuvuuskokeet on säädettävä pakollisiksi kaikkiin sora-alojen tutkintoihin ja koulutuksiin. Näin turvataan yhdenvertainen kohtelu sekä koulutuksen järjestäjien tasalaatuinen toiminta. Soveltuvuus- ja pääsykokeiden tuomat kustannukset ja rahoitusratkaisu on selvitettävä niin, ettei jo ennestään niukkoja opetuksen määrärahoja rokoteta. Alan keskeiset ammattijärjestöt Tehy, Super, JHL, OAJ ja Akavan Sairaanhoitajat ovat vaatineet soveltuvuuskokeiden palautusta.&nbsp;Heidän näkemyksensä on viisasta ottaa huomioon.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Suomalaiset hoitajat ovat koulutettuja ja osaavia. Ja niin varmasti haluamme heidän olevan jatkossakin.</p><p>&nbsp;</p><p>Kirjoitan kerran kuussa politiikan kuulumisista. Voit laittaa minulle terveisiä tai tilata eduskuntakirjeeni laittamalla minulle osoitteesi sähköpostitse sari.sarkomaa(at)<a href="http://eduskunta.fi/"><u>eduskunta.fi</u></a></p><p>&nbsp;</p><p>Sari Sarkomaa</p><p>helsinkiläisten kansanedustaja</p><p>THM, röntgenhoitaja</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Usein sanotaan, että hoitoalalle tarvitaan lisää käsiä. Varmasti tarvitaan mutta hoitajalla on oltava myös riittävästi tietoa ja taitoa sekä soveltuvuus alalle. Opetusministeri Krista Kiurun (SDP) toimesta viime hallituskaudella oppilaitoksilta poistettiin mahdollisuus jättää opiskelija valitsematta heikon soveltuvuustestin perusteella. Muutoksen tultua voimaan vuonna 2015 se havaittiin hyvin pian toimimattomaksi. Me hoitoalan tuntevat varoitimme asiasta heti etukäteen ja olemme tehneet työtä virheen korjaamiseksi. 

 

On ilmeisen selvää, että ongelmat ovat kärjistyneet soveltuvuus – ja pääsykokeiden kattavuudesta ja karsinnasta luopumisen seurauksena. Nyt meillä on käsillä tilanne, jossa alalle päätyy hoitotyöhön sopimattomia henkilöitä. Tämä on riski potilasturvallisuudelle ja kuormittaa hoitoalan työyhteisöjä sekä alan oppilaitoksia. 

 

On kiitettävää, että opetus- ja kulttuuriministeriö on opetusministeri Sanni Grahn- Laasosen johdolla uudistamassa ammatillisen koulutuksen opiskelijaksi ottamisen perusteita koskevaa säädöspohjaa ja etsimässä ratkaisua tehdyn virheen korjaamiseksi. Valmisteltu asetusluonnos palauttaisi tilan, joka vallitsi ennen viime hallituskaudella tehtyä virheelliseksi osoittautunutta uudistusta.

 

Asetusluonnoksen mukaan pääsy- ja soveltuvuuskokeiden järjestäminen jäisi kuitenkin edelleen koulutuksen järjestäjän päätettäväksi samoin pääsy- ja soveltuvuuskokeita käyttävät koulutuksen järjestäjät saisivat päättää, jättävätkö he valitsematta 0 valintapistettä saaneen hakijan.

 

On välttämätöntä, että sosiaali- ja terveysalan ammatilliseen koulutukseen säädetään pakolliset, valtakunnalliset ja karsivat soveltuvuus- ja valintakokeet. Koulutuksen on annettava valmiudet hyvään ammattitaitoon jokaiselle hoitajalle ja sen on turvattava potilasturvallisuus. 

 

Hoitoalan koulutukseen pyrkiviltä on myös selvitettävä, ettei hakijan terveydentila, päihteiden käyttö tai muu ongelmakäyttäytyminen ole esteenä alan opinnoille. 

 

Hyvin toteutetut pääsy- ja soveltuvuuskokeet edistävät hoitoalalla onnistuneita opiskelijavalintoja: keskeytykset vähenevät, opinnot oikealla opintopolulla etenevät ja opettajat voivat keskittyä opettamiseen. Ei ole myöskään henkilön oman edun mukaista, jos hän pääsee opiskelemaan alalle, jolla hän ei voi valmistuttuaan työskennellä.

 

Valtakunnallisesti yhtenäiset pääsy- ja soveltuvuuskokeet on säädettävä pakollisiksi kaikkiin sora-alojen tutkintoihin ja koulutuksiin. Näin turvataan yhdenvertainen kohtelu sekä koulutuksen järjestäjien tasalaatuinen toiminta. Soveltuvuus- ja pääsykokeiden tuomat kustannukset ja rahoitusratkaisu on selvitettävä niin, ettei jo ennestään niukkoja opetuksen määrärahoja rokoteta. Alan keskeiset ammattijärjestöt Tehy, Super, JHL, OAJ ja Akavan Sairaanhoitajat ovat vaatineet soveltuvuuskokeiden palautusta. Heidän näkemyksensä on viisasta ottaa huomioon. 

 

Suomalaiset hoitajat ovat koulutettuja ja osaavia. Ja niin varmasti haluamme heidän olevan jatkossakin.

 

Kirjoitan kerran kuussa politiikan kuulumisista. Voit laittaa minulle terveisiä tai tilata eduskuntakirjeeni laittamalla minulle osoitteesi sähköpostitse sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi

 

Sari Sarkomaa

helsinkiläisten kansanedustaja

THM, röntgenhoitaja

 

]]>
0 http://sarisarkomaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268191-kaikista-ei-ole-hoitajaksi#comments Ammatillinen koulutus Hoitotyö Opetusministeri Soveltuvuustestit Tue, 22 Jan 2019 11:19:39 +0000 Sari Sarkomaa http://sarisarkomaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268191-kaikista-ei-ole-hoitajaksi
Lapsilisien poistamisella uhkaaminen on huono politiikkaa http://opwallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265077-lapsilisien-poistamisella-uhkaaminen-on-huono-politiikkaa <p>&nbsp;</p><p><a href="https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pitaisiko-vain-rokotettujen-lapsien-perheille-antaa-lapsilisaa-opetusministeri-grahn-laasonen-ehdottaa-asian-selvittamista/811349/" title="https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pitaisiko-vain-rokotettujen-lapsien-perheille-antaa-lapsilisaa-opetusministeri-grahn-laasonen-ehdottaa-asian-selvittamista/811349/">https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pitaisiko-vain-rokotettujen-lapsie...</a></p><p><br />Lapsilisien ja muiden etuuksien poistamisella uhkaaminen rokotekriittisiltä on huonoa politiikkaa joka ei johda hyvään lopputulokseen pitemmällä ajanjaksolla.</p><p>Se että valtio haluaa pakottaa lapsiperheitä rokottamaan lapsensa uhkaamalla esimerkiksi lapsilisien poistamisella ei ole päälle järkevää toimintaa valtion kannalta. Tämä voi pahimmassa tapauksessa&nbsp;johtaa siihen että terveydenhenkilöstöön kohtaan voidaan kohdistaa väkivaltaa tai sillä uhkailua ja pahimmassa tapauksessa johtaa korruptiota sillä että kirjataan vääriä tietoja rekistereihin vaikka lapsia ei olisi todellisuudessa rokotettu.</p><p>Jos kirjataan lapsia rokotetuiksi siinäkin tapauksessa että lapsia ei olisi todellisuudessa rokotettu johtaa myös virheellisiin tilastoihin ja tämän seurauksena voidaan mennä siihen tilanteeseen että kansanterveystieteen tilastot ja tutkimukset antavat virheellistä tietoa keskipitkällä ajanjaksolla tarkasteltuna.</p><p>&nbsp;</p><p>Etuuksien poistamisella uhkailu toimii heikoimmassa asemassa oleviin perheisiin jotka muutenkin elävät tukien varassa. Toimeentuleviin perheisiin tällä lisien poistolla uhkailulla ei ole vaikutusta.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pitaisiko-vain-rokotettujen-lapsien-perheille-antaa-lapsilisaa-opetusministeri-grahn-laasonen-ehdottaa-asian-selvittamista/811349/


Lapsilisien ja muiden etuuksien poistamisella uhkaaminen rokotekriittisiltä on huonoa politiikkaa joka ei johda hyvään lopputulokseen pitemmällä ajanjaksolla.

Se että valtio haluaa pakottaa lapsiperheitä rokottamaan lapsensa uhkaamalla esimerkiksi lapsilisien poistamisella ei ole päälle järkevää toimintaa valtion kannalta. Tämä voi pahimmassa tapauksessa johtaa siihen että terveydenhenkilöstöön kohtaan voidaan kohdistaa väkivaltaa tai sillä uhkailua ja pahimmassa tapauksessa johtaa korruptiota sillä että kirjataan vääriä tietoja rekistereihin vaikka lapsia ei olisi todellisuudessa rokotettu.

Jos kirjataan lapsia rokotetuiksi siinäkin tapauksessa että lapsia ei olisi todellisuudessa rokotettu johtaa myös virheellisiin tilastoihin ja tämän seurauksena voidaan mennä siihen tilanteeseen että kansanterveystieteen tilastot ja tutkimukset antavat virheellistä tietoa keskipitkällä ajanjaksolla tarkasteltuna.

 

Etuuksien poistamisella uhkailu toimii heikoimmassa asemassa oleviin perheisiin jotka muutenkin elävät tukien varassa. Toimeentuleviin perheisiin tällä lisien poistolla uhkailulla ei ole vaikutusta.

 

]]>
14 http://opwallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265077-lapsilisien-poistamisella-uhkaaminen-on-huono-politiikkaa#comments Lapsilisät Opetusministeri Opetusmisteri Rokote Sun, 02 Dec 2018 09:48:21 +0000 Olli-Pekka Wallin http://opwallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265077-lapsilisien-poistamisella-uhkaaminen-on-huono-politiikkaa
Koulut ja kiusaaminen alkoivat! Mitä tekee OAJ ja Sanni? Antaa rikosten jatkua! http://elisacichoracki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259270-koulut-ja-kiusaaminen-alkoi-mita-tekee-oaj-ja-sanni-antaa-rikosten-jatkua <p>Pienet ja ihanat lapset hengähtivät &rdquo;hetken&rdquo;! Tankkasivat itsensä täyteen kauniita kesäpäivä.&nbsp;Toivottavasti myös riittävästi itsetuntoa, jaksamista, kestämistä, vahvuutta &hellip; kestää mitä tuleman pitää. Moni kun on lähtenyt kouluun Haloo Helsingin Tuntematon-laulun sanoin &rdquo;reppu täynnä liikaa painoa, jota kotona tuntemattomaksi sanotaan&rdquo;. Kotona tuntematon, lapsille itselleen tuttu &ndash; koulukiusaaminen.</p> <p>Koulukiusaamisesta on puhuttu paljon.&nbsp;&nbsp;Liianko paljon? Niin paljon, ettei se enää kiinnosta? Siltä vaikuttaa. Mikään ei näytä muuttuneen. Koko ajan paljastuu lisää uusia kiusaamistapauksia.&nbsp;</p> <p>Tiedossa on, että koulukiusaamisen lopettamisen eteen on tehty paljon, ainakin teoriassa. Teoria on tässä yhtä kuin puheita, ohjelmia, lupauksia &hellip;</p> <p>Mikä on tilanne käytännössä? Miten teoria on viety käytäntöön? Mikä on muuttunut koulun arjessa? Onko missään selvitetty ja arvioitu toimien vaikuttavuutta, mikä toimii parhaiten?&nbsp;</p> <p>Kiusaamisen vakavista ja jopa lapsen ja nuoren elämän tuhoavista seuraamuksista on kiistatonta näyttöä. Karmeimmasta päästä Jokela, Myyrmanni, Kauhajoki&hellip; Kaikkien näiden tekijöiden taustalla tiedetään olleen koulukiusaamisen. Outoa, että kauhutekojen yhteydessä ei avattu koulukiusaamisen osuutta. Kiusaamisen merkitystä tapahtumien kulkuun? Ei myöskään mitä mm. rehtorit, opettajat, koulukaverit ovat tienneet tekijöiden kiusaamisesta, sen laadusta, kestosta yms. Kaikki muuhan teoista tiedetään.&nbsp;</p> <p>Tapahtumien yhteydessä ei ole kirjoitettu myöskään sitä, mitä koulu teki tekijän kiusaamisen lopettamiseksi? Voiko tästä &rdquo;hiljaisuudesta&rdquo; johtaa, että kiusaamisesta tiedettiin mutta siihen ei oltu puututtu? Jokainen tietää, että oli sattumaa, että teot tehtiin näissä kouluissa. Potentiaalia olisi ollut monessa muussakin koulussa. Koulukiusaaminen oli noihin aikoihin vaiettu &rdquo;salaisuus&rdquo;. Ja on edelleen.</p> <p>Kaikesta mediassa, somessa ... kuullusta ja luetusta päätellen koulu näyttäisi tarjoavan kiusaamiselle oivallisen kasvualustan. Hämmästyttävää. Eikö juuri kouluissa kiusaamisen pitäisi olla vähäisintä, olematonta. Onhan koulu täynnä alan ammattilaisia, kasvattajia, pedagogeja, erityisopettajia, kuraattoreita, psykologeja &hellip;. kaikki kasvatustieteiden huippukoulutuksen omaavia. Eikö juuri heidän pitäisi hallita kiusaaminen paremmin kuin kenenkään muun tässä valtakunnassa. Heidän jos keiden tulisi toimia AINA ja HETI nähdessään kiusaamista. Siihenhän velvoittaa jo korkea koulutus. Heidän jos keiden ei luulisi kestävän katsoa yhtään lasta tai nuorta kiusattavan! Eihän kukaan muukaan aikuinen kestä?</p> <p>Kaikesta on pääteltävissä, että kuka on kerran kokenut koulukiusaamisen, lapsen tai vanhemman roolissa, ei unohda sitä koskaan. Kertonee JOTAKIN kiusaamisen merkityksellisyydestä ihmisen elämässä.&nbsp;&nbsp;Silti vaikuttaa kuin kukaan ei haluaisi oikeasti tehdä töitä sen eteen, että kiusaaminen loppuisi. Ei ainakaan ne, joilla olisi siihen kaikki &rdquo;aseet&rdquo; käytettävissä, OAJ ja Sanni. Montakohan pistetä voisi antaa näille kahdelle kiusaamisen vastaisista toimista?</p> <p><strong>OAJ:lle täydet nolla pistettä!&nbsp;</strong></p> <p>Syitä miksi koulukiusaamista ei ole saatu loppumaan on vain yksi. Koska opetusalaa johtaa Opettajien ammattijärjestö OAJ. Tuo Akavan suurin ja kaunein. Se, jota kukaan ei opetussektorilla uskalla uhmata. Se, joka katsoo vain opettajien napaan. Jolle oppilas on peanutskamaa. Olli Luukkainen sen maskottina. Luottamusmiehet kouluissa pahuuden kekoa rakentavia muurahaisia. Tekemässä &rdquo;parhaansa&rdquo;, että kaikki järkevät ja parhaat keinot koulukiusaamisen lopettamiseksi jäävät käyttämättä.&nbsp;</p> <p>Jos OAJ haluaisi, koulukiusaaminen&nbsp;loppuisi kuin seinään. Siihenhän tarvitaan kouluissa vain opettajia. Tueksi muita koulussa toimivia aikuisia. Opettajien toimet, ohjaaminen, valvonta, puuttuminen &hellip; luokissa, koulun käytävillä, pihalla&hellip; on ydintä. Päälle tiukat sanktiot&hellip; Mutta näitä OAJ ei salli. Miksei? OAJ on opettajien edunvalvontajärjestö, jonka KAIKKI toiminta perustuu opettajien työelämän helpottamiseen ja laadun parantamiseen. Opettajien etujen valvontaan - ei missään määrin oppilaiden etujen valvontaan!&nbsp;</p> <p>Koulukiusaamisessa menevät opettajien ja oppilaiden edut ristiin. Kiusaamisen lopettamiseen tarvitaan vahvaa opettajien osallistumista. Heittäytymistä! Mikä tarkoittaa opettajille lisätyötä ja lisävastuuta. Tämä on se YKSI ja AINOA syy miksi OAJ ei ole ottanut eikä ota koulukiusaamista hoitaakseen.&nbsp;&nbsp;Siitäkin huolimatta, että opettajat ovat sen toiminnallaan, siis toimimattomuudellaan, itse aiheuttaneet. Jättäneet puuttumatta kiusaamiseen kun olisi pitänyt&ndash; laissez faire!</p> <p>Jos opettajille maksettaisiin kiusaamisen vastaisista toimista KOHTUULLINEN korvaus,&nbsp;&nbsp;EHKÄ opettajat saataisiin mukaan. Ilmaiseksi OAJ ei anna mitään.Se on ollut OAJ:n iänikuinen toimintamalli. Jos tulee lisää tehtäviä, muttei lisää liksaa ei kun pers&hellip;penkkiin. Tähän ovat työnantajat ja niiden edustajat, rehtorit, väsähtäneet. Siitä heillä on vuosien kokemus.</p> <p>OAJ roolina on räksyttää ja haukkua. Olla koulun toimintaa nuuskiva koira, joka nostaa jalkaa jokaisen koulun nurkalla Hangosta Nuorgamiin.&nbsp;&nbsp;Merkkaa osaksi reviiriään. Luukkainen Pasilan kopissaan vahtii opettajien tehtäviä, työmäärää, palkkaa &hellip;. KAIKKEA. Toki myös sitä, että opettajien palkka juoksee joka vuosi huimasti korotetuin prosentein. Myös sitä, että opettajien tehtäviä ei sidota tiettyihin kellonaikoihin ja paikkoihin. Tosi tarkka myös siitä, etteivät opettajat joudu tekemään kesäaikana päivääkään töitä. Summa summarum, OAJ vahtii kaikkea mikä kouluissa liittyy opettajiin. Ja kaikkihan koulussa liittyy opettajiin tavalla tai toisella. Jos jossakin suunnitellaan jotakin opettajien &rdquo;pään menoksi&rdquo; kuten koulukiusaamisen vastaisia toimia, OAJ hyökkää ja puree.&nbsp;</p> <p>Useimmat lie huomanneet, että OAJ on pitänyt jatkuvasti otsikoissa opettajien kiusaamista. Suojattiensa kiusaamisia. Viimeksi toukokuussa &rdquo;Opettajien työ&shy;hy&shy;vin&shy;voin&shy;ti on vaa&shy;ka&shy;lau&shy;dal&shy;la, kiusaamista kohdannut yli kolmannes opettajista&rdquo;. Missä otsikot, joissa OAJ olisi huolestunut oppilaiden kiusaamisesta.? Ei ooo näkyny!</p> <p>Totuuden nimissä on OAJ JOTAIN tehnyt koulukiusaamisen eteen. Se on osallistunut yhdessä Kuntaliiton ja Vanhempainliiton kanssa vuonna 2016 julkaistun &rdquo;Meidän koulussa on ilo olla ja oppia&rdquo; &ndash; ohjeen laadintaan, jossa käsitellään koulukiusaamisen ja väkivallan nujertamista. Yksi ohje lisää. Kiva koulu &ndash; ohjeen oheen.&nbsp;&nbsp;Tärkeää, joskaan ei tärkeintä, OAJ:n ohjeen laadintaan osallistumisessa oli se, että OAJ voi sanoa, että sekin on tehnyt JOTAIN koulukiusaamisen eteen.&nbsp;</p> <p>Ohjeissa ei ole kuin yksi vika. Ne ovat VAIN ohjeellisia. Ne eivät sido ketään, niiden noudattamatta jättämisestä ei seuraa mitään. Kenenkään pää ei joudu niiden rikkomisista pölkylle.&nbsp;</p> <p>Asiantuntijalle ei ollut mikään yllätys, muille todennäköisesti kyllä, että uudesta ohjeesta puuttuu se tärkein. Miten toimitaan jos koulu ei puutu kiusaamistilanteisiin? Mitä seuraamuksia koulun henkilöstölle aiheutuu jos koulu tietää kiusaamisesta eikä toimi ripeästi ja asianmukaisesti? Miten vanhempien silloin tulisi toimia? Voidaanko henkilöstöä syyllistää&nbsp;&nbsp;kiusaamiseen puuttumattomuudesta jollakin tavalla? Millä tavalla? Näistä ei ohjeessa hiiskuta sanaakaan. Ei tietenkään. Se on se tärkein syy, miksi OAJ oli projektissa mukana.&nbsp;</p> <p>Ei vahtikoira ollut mukana &rdquo;nuolemassa&rdquo; oppilaita, vaan nuuskimassa tekelettä ja merkkaamassa ohjeen omakseen. Muut osallistujat olisivat varmasti halunneet pistää koiran istumaan, näyttää paikkaa, kuten niin monessa muussakin&nbsp;&nbsp;projektissa, missä OAJ on ollut mukana. Se ei onnistunut taaskaan. Vahtikoira huolehti, ettei ohjeeseen päässyt mitään opettajille epämieluisaa.&nbsp;</p> <p>Kyseisestä ohjeesta ei löydy vanhemmille MITÄÄN ohjetta tilanteisiin, joissa koulu on jättänyt puuttumatta kiusaamiseen. Kaikki muu ohjeistuksesta näyttäisi löytyvän. Koomisinta ehkä on, että ohjeessa kerrotaan painavalla äänellä miten vanhempien tulisi kiusaamistilanteissa käyttäytyä. Eiköhän vanhemmat tämän osaa itsekin. Koulu voisi keskittyä omiin velvoitteisiinsa. Sitten kun ne on hoidossa, lähteä opastamaan vanhempia. Toki joillakin vanhemmilla voi olla asiassa ongelmia. Ne, joilla on vanhemmuutensa kanssa, ehkä koko elämänsä kanssa ongelmia. He tuskin avaavat ohjetta ja etsivät ohjeistusta kiusaamistilanteisiin. Jos ohje enemmän kiinnostaa, löydät sen&nbsp;<a href="http://www.vanhempainliitto.fi/filebank/3139-Kiusaamisen_nujertaminen_-esite_2016_A4_verkko.pdf">tästä</a>.</p> <p>No miten vanhempien sitten pitäisi toimia, kun koulu ei puutu kiusaamiseen nopeasti ja tehokkaasti.&nbsp;Jos kiusaamisessa täyttyy virkavelvollisuuksien rikkomisen tunnusmerkistö (rikoslain 40 luku 9 &sect;), voi opettaja, rehtori, opetustoimenjohtaja tms., joka on ollut kiusaamisesta tietoinen, muttei ole ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin kiusaamisen lopettamiseksi&nbsp;<em>taikka</em>&nbsp;mikäli opettaja tai rehtori eivät ole ilmoittaneet kiusaamisesta perusopetuslain mukaisesti vanhemmille, joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen, josta rangaistus on sakko tai enintään vuosi vankeutta. Löydät rikoslain&nbsp;<a href="https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L40">tästä</a></p> <p>Totuus on, että uudet eikä vanhat ohjeet riitä.&nbsp;&nbsp;Ohjeet eivät ole riittäneet työntekijöidenkään kohdalla. Suojaksi tarvittiin työturvallisuuslaki. Vastaava yksilöidympi lain suoja tarvitaan myös lapsille.&nbsp;&nbsp;Kaikki tietävät, että tällaisia lakimuutoksia OAJ vastustaa. Ainakin nyt tietävät.&nbsp;</p> <p>Usko ja luottaminen asian hoitumiseksi muulla tavalla kuin lainsäädäntöteitse on kuitenkin mennyt. Tie on kuljettu, etten sanoisi kaluttu, loppuun. Ei anneta koiran enää purra. Pelastetaan lapset OAJ:lta. Tässä asiassa koira tietää, ettei kansa jaa karkkeja koiralle ja vaan lapsille! Kerrankin koira joutuu istumaan ja sille voidaan näyttää paikkaa. Nyt ei toreilla räksyttämisestäkään ole apua.</p> <p>Siispä hopi hopi Antti homiin, nuori ja tarmokas oikeusministerimme!</p> <p><strong>Sannille täydet nolla pistettä!&nbsp;</strong></p> <p>No mitä on asian eteen tehnyt opetusministeri Sanni? Ei mitään. Ei ainakaan mitään kuuluvaa ja näkyvää. On ollut tiukasti kytkettynä OAJ:n koiravaljakossa johtajakoira-Ollin perään. Olli on vienyt ja Sanni ei ole edes vikissyt.&nbsp;</p> <p>Sanni on käyttänyt kaiken energiansa varhaiskasvatusasioihin. Pistänyt &rdquo;vähän&rdquo; esiopetusta kuntoon. Ymmärrettävää toki, onhan Sannilla esiopetusiässä oleva lapsi. Ministerin tehtävässäkin ensin oma pesä kuntoon, sitten vasta muiden. Näin helpolla ei OAJ ole päässyt missään muussa uudistuksessa. Ei kyllä voi mitenkään toivoa, että Sannin lasta alettaisiin kiusata. Siis, että Sanni vihdoin suuntaisi energiansa koulukiusaamisen vastaisiin toimiin. Ja turha toivo muutenkin, eihän kohderyhmä pääse äänestämään. Poliitikot kun touhuavat vain niiden asioiden parissa mistä saa parhaan äänisaalin.</p> <p>Sannin viimeisin &rdquo;loistoidea&rdquo; on muuttaa vain vajaa kolme vuotta voimassa ollut kaikille pakollinen vuoden kestävä esiopetus kaksivuotiseksi. Koskemaan siis myös 5-vuotiaita. Tässäkin OAj vie, eikä taaskaan Sanni vikise. Päinvastoin, kuljetaan käsi kädessä. Vihreää valoa on Sanni jo ehtinyt tällekin OAJ:n idealle vilauttaa. Ja Olli taputtaa karvaisia käsiään! Saadaanhan taas lisää opettajia työllistettyä. Sanni toteuttaa OAJ:n villeimmätkin unelmat, yksi kerrallaan. Ei näytä Sannia kiinnostavan mistä kunnilta, uudistusten maksumiehiltä löytyy rahat. Toivottavasti lakimuutosten hintalappu paljastuu Sannille itselleen seuraavissa vaaleissa.</p> <p>Niin idylliseltä Ollin ja Sannin yhteinen matka kuulostaa, että pakko on siteerata yhtä lastenlaulua. Sillä lie Olli sekoittanut Sannin pään &rdquo;Mitähän se Olli tahtoo, tintan tantan tallallei&hellip;Olli se tahtoo Sannin, tintan tantan tallallei&hellip;&nbsp;</p> <p>Voisitko Sanni vihdoin irrottautua OAJ:n otteesta ja paneutua täysillä koulukiusamiseen? Jos vaikka ihan ensitöiksesi selvittäisit mikä on koulukiusaamisen tila tällä hetkellä? Onko toimet olleet riittäviä? Tarvitaanko lakiuudituksia?</p> <p>Olisiko myös tarpeen miettiä miten koulukiusaamisen pysyvät arvet tulisi korvata kiusatuille? Kiusaaminenhan on pilannut monen lapsen ja nuoren koko elämän. Aiotko esittää yhden vuoden pakollista terapiajaksoa? Vähän niin kuin yhden vuoden pakollinen esiopetus. Muuttaa vuoden terapian kolmen vuoden päästä pakolliseksi kahden vuoden terapiaksi, ihan niin kuin esiopetuksessa? Niin ja muistathan edellyttää terapeutilta opettajan kelpoisuutta.&nbsp;&nbsp;Tai sen voit unohtaa, siitä OAJ kyllä pitää huolen.</p> <p><strong>Lopuksi</strong></p> <p>Vuosia koulukiusaamista seuranneena, lukuisia kiusatun hätähuutoja lehdistä ja mediasta lukeneena, ei voi muuta kuin ihmetellä miten sivistysvaltiossa on lasten kiusaaminen koulussa edelleen mahdollista.&nbsp;</p> <p>Mikseivät opettajat vapauta tässä asiassa itseään OAJ talutusnuorasta. Ota koppia koulukiusaamisesta. Päättää puuttua kiusaamiseen HETI, selvittää kiusaamisen syyst ja taustat HETI. Eikä sammuttaa koneistoa ennen kuin ollaan varmoja, että tilanne on onnellisesti ohi.</p> <p>Oman lapseni kiusaamisesta on jo 14 vuotta. Onni oli tuolloin vain seitsemän vuotta. Leikkipuistossa, jonne Onni suuntasi koulupäiviensä jälkeen, oli onnekseni asiansa osaava ohjaaja. Kertoi eräänä päivänä, kuinka puiston lapset olivat parin viikon ajan juosseet Onnia pakoon, eivät ottaneet mukaan leikkeihin ... Aloitti varovaisesti ja kysyi onkohan Onnilla kaikki hyvin, olenko huomannut mitään kotona? En ollut. Päästyämme autolle ja kysyessäni asiaa Onnilta, pieni poika puhkesi hillittömään itkuun ja kertoi, että totta on, myös koulussa kaikki karttoivat häntä. Luokassa kukaan ei halunnut istua viereisessä, ei ottaa mukaan välituntileikkeihin, ei istua ruokasalissa samassa pöydässä&hellip; Tilanne oli jatkunut koko syksyn, koulun alkamisesta. Soitin kotiin päästyäni Onnin luokanvalvojalle. Sanoi &rdquo;En ole huomannut mitään&rdquo;. Mitä siinä voi vanhempi tehdä. Väittää, että kyllä olet? (Koulu oli yksi valtion &quot;eliitti&quot;kouluista, jonka toimintaa valtion korkea-arvoiset virkamiehet valvoivat).</p> <p>Tämä on se ydin miksi kiusaaminen jatkuu. Kukaan ei pysty sanomaan mitä koulussa tapahtuu. Valvomaan koulun toimintaa. Muut kuin koulussa olevat. Ja he tukevat koulun maineen ja henkilöstön suojelun varjolla toisiaan. Kuinka moni vanhempi on kuullut saman &rdquo;En ole huomannut mitään&rdquo;.</p> <p>Olen suunnattoman kiitollinen leikkipuiston ohjaajalle, joka pysähdytti ja sain tiedon asiasta. Jäi tuolloin korvaamatta hänelle. Jos luet tämän, otathan yhteyttä. Kiitollisuuteni ei häviä koskaan. Onni oli nimensä mukaisesti onnekas!</p> <p>Silti korvissani kaikuu luokanvalvojan sanat &rdquo;en ole huomannut mitään&rdquo;. Nekään sanat eivät häviä koskaan.&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pienet ja ihanat lapset hengähtivät ”hetken”! Tankkasivat itsensä täyteen kauniita kesäpäivä. Toivottavasti myös riittävästi itsetuntoa, jaksamista, kestämistä, vahvuutta … kestää mitä tuleman pitää. Moni kun on lähtenyt kouluun Haloo Helsingin Tuntematon-laulun sanoin ”reppu täynnä liikaa painoa, jota kotona tuntemattomaksi sanotaan”. Kotona tuntematon, lapsille itselleen tuttu – koulukiusaaminen.

Koulukiusaamisesta on puhuttu paljon.  Liianko paljon? Niin paljon, ettei se enää kiinnosta? Siltä vaikuttaa. Mikään ei näytä muuttuneen. Koko ajan paljastuu lisää uusia kiusaamistapauksia. 

Tiedossa on, että koulukiusaamisen lopettamisen eteen on tehty paljon, ainakin teoriassa. Teoria on tässä yhtä kuin puheita, ohjelmia, lupauksia …

Mikä on tilanne käytännössä? Miten teoria on viety käytäntöön? Mikä on muuttunut koulun arjessa? Onko missään selvitetty ja arvioitu toimien vaikuttavuutta, mikä toimii parhaiten? 

Kiusaamisen vakavista ja jopa lapsen ja nuoren elämän tuhoavista seuraamuksista on kiistatonta näyttöä. Karmeimmasta päästä Jokela, Myyrmanni, Kauhajoki… Kaikkien näiden tekijöiden taustalla tiedetään olleen koulukiusaamisen. Outoa, että kauhutekojen yhteydessä ei avattu koulukiusaamisen osuutta. Kiusaamisen merkitystä tapahtumien kulkuun? Ei myöskään mitä mm. rehtorit, opettajat, koulukaverit ovat tienneet tekijöiden kiusaamisesta, sen laadusta, kestosta yms. Kaikki muuhan teoista tiedetään. 

Tapahtumien yhteydessä ei ole kirjoitettu myöskään sitä, mitä koulu teki tekijän kiusaamisen lopettamiseksi? Voiko tästä ”hiljaisuudesta” johtaa, että kiusaamisesta tiedettiin mutta siihen ei oltu puututtu? Jokainen tietää, että oli sattumaa, että teot tehtiin näissä kouluissa. Potentiaalia olisi ollut monessa muussakin koulussa. Koulukiusaaminen oli noihin aikoihin vaiettu ”salaisuus”. Ja on edelleen.

Kaikesta mediassa, somessa ... kuullusta ja luetusta päätellen koulu näyttäisi tarjoavan kiusaamiselle oivallisen kasvualustan. Hämmästyttävää. Eikö juuri kouluissa kiusaamisen pitäisi olla vähäisintä, olematonta. Onhan koulu täynnä alan ammattilaisia, kasvattajia, pedagogeja, erityisopettajia, kuraattoreita, psykologeja …. kaikki kasvatustieteiden huippukoulutuksen omaavia. Eikö juuri heidän pitäisi hallita kiusaaminen paremmin kuin kenenkään muun tässä valtakunnassa. Heidän jos keiden tulisi toimia AINA ja HETI nähdessään kiusaamista. Siihenhän velvoittaa jo korkea koulutus. Heidän jos keiden ei luulisi kestävän katsoa yhtään lasta tai nuorta kiusattavan! Eihän kukaan muukaan aikuinen kestä?

Kaikesta on pääteltävissä, että kuka on kerran kokenut koulukiusaamisen, lapsen tai vanhemman roolissa, ei unohda sitä koskaan. Kertonee JOTAKIN kiusaamisen merkityksellisyydestä ihmisen elämässä.  Silti vaikuttaa kuin kukaan ei haluaisi oikeasti tehdä töitä sen eteen, että kiusaaminen loppuisi. Ei ainakaan ne, joilla olisi siihen kaikki ”aseet” käytettävissä, OAJ ja Sanni. Montakohan pistetä voisi antaa näille kahdelle kiusaamisen vastaisista toimista?

OAJ:lle täydet nolla pistettä! 

Syitä miksi koulukiusaamista ei ole saatu loppumaan on vain yksi. Koska opetusalaa johtaa Opettajien ammattijärjestö OAJ. Tuo Akavan suurin ja kaunein. Se, jota kukaan ei opetussektorilla uskalla uhmata. Se, joka katsoo vain opettajien napaan. Jolle oppilas on peanutskamaa. Olli Luukkainen sen maskottina. Luottamusmiehet kouluissa pahuuden kekoa rakentavia muurahaisia. Tekemässä ”parhaansa”, että kaikki järkevät ja parhaat keinot koulukiusaamisen lopettamiseksi jäävät käyttämättä. 

Jos OAJ haluaisi, koulukiusaaminen loppuisi kuin seinään. Siihenhän tarvitaan kouluissa vain opettajia. Tueksi muita koulussa toimivia aikuisia. Opettajien toimet, ohjaaminen, valvonta, puuttuminen … luokissa, koulun käytävillä, pihalla… on ydintä. Päälle tiukat sanktiot… Mutta näitä OAJ ei salli. Miksei? OAJ on opettajien edunvalvontajärjestö, jonka KAIKKI toiminta perustuu opettajien työelämän helpottamiseen ja laadun parantamiseen. Opettajien etujen valvontaan - ei missään määrin oppilaiden etujen valvontaan! 

Koulukiusaamisessa menevät opettajien ja oppilaiden edut ristiin. Kiusaamisen lopettamiseen tarvitaan vahvaa opettajien osallistumista. Heittäytymistä! Mikä tarkoittaa opettajille lisätyötä ja lisävastuuta. Tämä on se YKSI ja AINOA syy miksi OAJ ei ole ottanut eikä ota koulukiusaamista hoitaakseen.  Siitäkin huolimatta, että opettajat ovat sen toiminnallaan, siis toimimattomuudellaan, itse aiheuttaneet. Jättäneet puuttumatta kiusaamiseen kun olisi pitänyt– laissez faire!

Jos opettajille maksettaisiin kiusaamisen vastaisista toimista KOHTUULLINEN korvaus,  EHKÄ opettajat saataisiin mukaan. Ilmaiseksi OAJ ei anna mitään.Se on ollut OAJ:n iänikuinen toimintamalli. Jos tulee lisää tehtäviä, muttei lisää liksaa ei kun pers…penkkiin. Tähän ovat työnantajat ja niiden edustajat, rehtorit, väsähtäneet. Siitä heillä on vuosien kokemus.

OAJ roolina on räksyttää ja haukkua. Olla koulun toimintaa nuuskiva koira, joka nostaa jalkaa jokaisen koulun nurkalla Hangosta Nuorgamiin.  Merkkaa osaksi reviiriään. Luukkainen Pasilan kopissaan vahtii opettajien tehtäviä, työmäärää, palkkaa …. KAIKKEA. Toki myös sitä, että opettajien palkka juoksee joka vuosi huimasti korotetuin prosentein. Myös sitä, että opettajien tehtäviä ei sidota tiettyihin kellonaikoihin ja paikkoihin. Tosi tarkka myös siitä, etteivät opettajat joudu tekemään kesäaikana päivääkään töitä. Summa summarum, OAJ vahtii kaikkea mikä kouluissa liittyy opettajiin. Ja kaikkihan koulussa liittyy opettajiin tavalla tai toisella. Jos jossakin suunnitellaan jotakin opettajien ”pään menoksi” kuten koulukiusaamisen vastaisia toimia, OAJ hyökkää ja puree. 

Useimmat lie huomanneet, että OAJ on pitänyt jatkuvasti otsikoissa opettajien kiusaamista. Suojattiensa kiusaamisia. Viimeksi toukokuussa ”Opettajien työ­hy­vin­voin­ti on vaa­ka­lau­dal­la, kiusaamista kohdannut yli kolmannes opettajista”. Missä otsikot, joissa OAJ olisi huolestunut oppilaiden kiusaamisesta.? Ei ooo näkyny!

Totuuden nimissä on OAJ JOTAIN tehnyt koulukiusaamisen eteen. Se on osallistunut yhdessä Kuntaliiton ja Vanhempainliiton kanssa vuonna 2016 julkaistun ”Meidän koulussa on ilo olla ja oppia” – ohjeen laadintaan, jossa käsitellään koulukiusaamisen ja väkivallan nujertamista. Yksi ohje lisää. Kiva koulu – ohjeen oheen.  Tärkeää, joskaan ei tärkeintä, OAJ:n ohjeen laadintaan osallistumisessa oli se, että OAJ voi sanoa, että sekin on tehnyt JOTAIN koulukiusaamisen eteen. 

Ohjeissa ei ole kuin yksi vika. Ne ovat VAIN ohjeellisia. Ne eivät sido ketään, niiden noudattamatta jättämisestä ei seuraa mitään. Kenenkään pää ei joudu niiden rikkomisista pölkylle. 

Asiantuntijalle ei ollut mikään yllätys, muille todennäköisesti kyllä, että uudesta ohjeesta puuttuu se tärkein. Miten toimitaan jos koulu ei puutu kiusaamistilanteisiin? Mitä seuraamuksia koulun henkilöstölle aiheutuu jos koulu tietää kiusaamisesta eikä toimi ripeästi ja asianmukaisesti? Miten vanhempien silloin tulisi toimia? Voidaanko henkilöstöä syyllistää  kiusaamiseen puuttumattomuudesta jollakin tavalla? Millä tavalla? Näistä ei ohjeessa hiiskuta sanaakaan. Ei tietenkään. Se on se tärkein syy, miksi OAJ oli projektissa mukana. 

Ei vahtikoira ollut mukana ”nuolemassa” oppilaita, vaan nuuskimassa tekelettä ja merkkaamassa ohjeen omakseen. Muut osallistujat olisivat varmasti halunneet pistää koiran istumaan, näyttää paikkaa, kuten niin monessa muussakin  projektissa, missä OAJ on ollut mukana. Se ei onnistunut taaskaan. Vahtikoira huolehti, ettei ohjeeseen päässyt mitään opettajille epämieluisaa. 

Kyseisestä ohjeesta ei löydy vanhemmille MITÄÄN ohjetta tilanteisiin, joissa koulu on jättänyt puuttumatta kiusaamiseen. Kaikki muu ohjeistuksesta näyttäisi löytyvän. Koomisinta ehkä on, että ohjeessa kerrotaan painavalla äänellä miten vanhempien tulisi kiusaamistilanteissa käyttäytyä. Eiköhän vanhemmat tämän osaa itsekin. Koulu voisi keskittyä omiin velvoitteisiinsa. Sitten kun ne on hoidossa, lähteä opastamaan vanhempia. Toki joillakin vanhemmilla voi olla asiassa ongelmia. Ne, joilla on vanhemmuutensa kanssa, ehkä koko elämänsä kanssa ongelmia. He tuskin avaavat ohjetta ja etsivät ohjeistusta kiusaamistilanteisiin. Jos ohje enemmän kiinnostaa, löydät sen tästä.

No miten vanhempien sitten pitäisi toimia, kun koulu ei puutu kiusaamiseen nopeasti ja tehokkaasti. Jos kiusaamisessa täyttyy virkavelvollisuuksien rikkomisen tunnusmerkistö (rikoslain 40 luku 9 §), voi opettaja, rehtori, opetustoimenjohtaja tms., joka on ollut kiusaamisesta tietoinen, muttei ole ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin kiusaamisen lopettamiseksi taikka mikäli opettaja tai rehtori eivät ole ilmoittaneet kiusaamisesta perusopetuslain mukaisesti vanhemmille, joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen, josta rangaistus on sakko tai enintään vuosi vankeutta. Löydät rikoslain tästä

Totuus on, että uudet eikä vanhat ohjeet riitä.  Ohjeet eivät ole riittäneet työntekijöidenkään kohdalla. Suojaksi tarvittiin työturvallisuuslaki. Vastaava yksilöidympi lain suoja tarvitaan myös lapsille.  Kaikki tietävät, että tällaisia lakimuutoksia OAJ vastustaa. Ainakin nyt tietävät. 

Usko ja luottaminen asian hoitumiseksi muulla tavalla kuin lainsäädäntöteitse on kuitenkin mennyt. Tie on kuljettu, etten sanoisi kaluttu, loppuun. Ei anneta koiran enää purra. Pelastetaan lapset OAJ:lta. Tässä asiassa koira tietää, ettei kansa jaa karkkeja koiralle ja vaan lapsille! Kerrankin koira joutuu istumaan ja sille voidaan näyttää paikkaa. Nyt ei toreilla räksyttämisestäkään ole apua.

Siispä hopi hopi Antti homiin, nuori ja tarmokas oikeusministerimme!

Sannille täydet nolla pistettä! 

No mitä on asian eteen tehnyt opetusministeri Sanni? Ei mitään. Ei ainakaan mitään kuuluvaa ja näkyvää. On ollut tiukasti kytkettynä OAJ:n koiravaljakossa johtajakoira-Ollin perään. Olli on vienyt ja Sanni ei ole edes vikissyt. 

Sanni on käyttänyt kaiken energiansa varhaiskasvatusasioihin. Pistänyt ”vähän” esiopetusta kuntoon. Ymmärrettävää toki, onhan Sannilla esiopetusiässä oleva lapsi. Ministerin tehtävässäkin ensin oma pesä kuntoon, sitten vasta muiden. Näin helpolla ei OAJ ole päässyt missään muussa uudistuksessa. Ei kyllä voi mitenkään toivoa, että Sannin lasta alettaisiin kiusata. Siis, että Sanni vihdoin suuntaisi energiansa koulukiusaamisen vastaisiin toimiin. Ja turha toivo muutenkin, eihän kohderyhmä pääse äänestämään. Poliitikot kun touhuavat vain niiden asioiden parissa mistä saa parhaan äänisaalin.

Sannin viimeisin ”loistoidea” on muuttaa vain vajaa kolme vuotta voimassa ollut kaikille pakollinen vuoden kestävä esiopetus kaksivuotiseksi. Koskemaan siis myös 5-vuotiaita. Tässäkin OAj vie, eikä taaskaan Sanni vikise. Päinvastoin, kuljetaan käsi kädessä. Vihreää valoa on Sanni jo ehtinyt tällekin OAJ:n idealle vilauttaa. Ja Olli taputtaa karvaisia käsiään! Saadaanhan taas lisää opettajia työllistettyä. Sanni toteuttaa OAJ:n villeimmätkin unelmat, yksi kerrallaan. Ei näytä Sannia kiinnostavan mistä kunnilta, uudistusten maksumiehiltä löytyy rahat. Toivottavasti lakimuutosten hintalappu paljastuu Sannille itselleen seuraavissa vaaleissa.

Niin idylliseltä Ollin ja Sannin yhteinen matka kuulostaa, että pakko on siteerata yhtä lastenlaulua. Sillä lie Olli sekoittanut Sannin pään ”Mitähän se Olli tahtoo, tintan tantan tallallei…Olli se tahtoo Sannin, tintan tantan tallallei… 

Voisitko Sanni vihdoin irrottautua OAJ:n otteesta ja paneutua täysillä koulukiusamiseen? Jos vaikka ihan ensitöiksesi selvittäisit mikä on koulukiusaamisen tila tällä hetkellä? Onko toimet olleet riittäviä? Tarvitaanko lakiuudituksia?

Olisiko myös tarpeen miettiä miten koulukiusaamisen pysyvät arvet tulisi korvata kiusatuille? Kiusaaminenhan on pilannut monen lapsen ja nuoren koko elämän. Aiotko esittää yhden vuoden pakollista terapiajaksoa? Vähän niin kuin yhden vuoden pakollinen esiopetus. Muuttaa vuoden terapian kolmen vuoden päästä pakolliseksi kahden vuoden terapiaksi, ihan niin kuin esiopetuksessa? Niin ja muistathan edellyttää terapeutilta opettajan kelpoisuutta.  Tai sen voit unohtaa, siitä OAJ kyllä pitää huolen.

Lopuksi

Vuosia koulukiusaamista seuranneena, lukuisia kiusatun hätähuutoja lehdistä ja mediasta lukeneena, ei voi muuta kuin ihmetellä miten sivistysvaltiossa on lasten kiusaaminen koulussa edelleen mahdollista. 

Mikseivät opettajat vapauta tässä asiassa itseään OAJ talutusnuorasta. Ota koppia koulukiusaamisesta. Päättää puuttua kiusaamiseen HETI, selvittää kiusaamisen syyst ja taustat HETI. Eikä sammuttaa koneistoa ennen kuin ollaan varmoja, että tilanne on onnellisesti ohi.

Oman lapseni kiusaamisesta on jo 14 vuotta. Onni oli tuolloin vain seitsemän vuotta. Leikkipuistossa, jonne Onni suuntasi koulupäiviensä jälkeen, oli onnekseni asiansa osaava ohjaaja. Kertoi eräänä päivänä, kuinka puiston lapset olivat parin viikon ajan juosseet Onnia pakoon, eivät ottaneet mukaan leikkeihin ... Aloitti varovaisesti ja kysyi onkohan Onnilla kaikki hyvin, olenko huomannut mitään kotona? En ollut. Päästyämme autolle ja kysyessäni asiaa Onnilta, pieni poika puhkesi hillittömään itkuun ja kertoi, että totta on, myös koulussa kaikki karttoivat häntä. Luokassa kukaan ei halunnut istua viereisessä, ei ottaa mukaan välituntileikkeihin, ei istua ruokasalissa samassa pöydässä… Tilanne oli jatkunut koko syksyn, koulun alkamisesta. Soitin kotiin päästyäni Onnin luokanvalvojalle. Sanoi ”En ole huomannut mitään”. Mitä siinä voi vanhempi tehdä. Väittää, että kyllä olet? (Koulu oli yksi valtion "eliitti"kouluista, jonka toimintaa valtion korkea-arvoiset virkamiehet valvoivat).

Tämä on se ydin miksi kiusaaminen jatkuu. Kukaan ei pysty sanomaan mitä koulussa tapahtuu. Valvomaan koulun toimintaa. Muut kuin koulussa olevat. Ja he tukevat koulun maineen ja henkilöstön suojelun varjolla toisiaan. Kuinka moni vanhempi on kuullut saman ”En ole huomannut mitään”.

Olen suunnattoman kiitollinen leikkipuiston ohjaajalle, joka pysähdytti ja sain tiedon asiasta. Jäi tuolloin korvaamatta hänelle. Jos luet tämän, otathan yhteyttä. Kiitollisuuteni ei häviä koskaan. Onni oli nimensä mukaisesti onnekas!

Silti korvissani kaikuu luokanvalvojan sanat ”en ole huomannut mitään”. Nekään sanat eivät häviä koskaan. 

 

]]>
10 http://elisacichoracki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259270-koulut-ja-kiusaaminen-alkoi-mita-tekee-oaj-ja-sanni-antaa-rikosten-jatkua#comments koulukiusaaminen OAJ Opettajat Opetusministeri Rikos Fri, 10 Aug 2018 05:15:00 +0000 Elisa Cichoracki http://elisacichoracki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259270-koulut-ja-kiusaaminen-alkoi-mita-tekee-oaj-ja-sanni-antaa-rikosten-jatkua
Opetusalan kehittäjien konkreettinen kosketuspinta työmaille on heikko http://vinkuukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255858-opetusalan-kehittajien-konkreettinen-kosketuspinta-tyomaille-on-heikko <p>Olemme totisia penkkiurheilijoita toisille ammattialoille. Harvoin sohvaohjeilla voitetaan mestaruuksia, mutta analysoiminen on kansanhuvia. Piirre on liikuttava.</p> <p>Neuvoja sataa. Se ei ole kovin vaarallista. Hankalaa hommasta tulee vasta, kun amatöörien tai teoreetikkojen jutut aletaan ottaa tosissaan. Jonkin verran hallinnollisiin asemiin tietenkin kerääntyy myös väkeä, joka kyllä teki kyseisen alan opintoja mutta ei koskaan pärjännyt &rdquo;laivassa&rdquo;. Se on inhimillistä ja ymmärrettävää.</p> <p>Oma alani on yksi tunnetuimmista esimerkeistä. Tutkijoilta voi puuttua oma konkreettinen pitkäaikainen kenttäosaaminen kokonaan tai sitä on vain hyvin vähän ja vuosien takaa. Syntyy muoteja. Tänään suggestopedinen henkioppi ja digibisnes lyövät kättä. On olemassa oma maailma, jossa leipä otetaan keskustelemalla &rdquo;arvioinnista&rdquo; ja &rdquo;menetelmistä&rdquo;. Muodostuu instituutio, jossa alalta tarkoituksensa saavat tapaavat messuilla ja seminaareissa, puhuvat keskenään, kuuntelevat toisiaan ja hakevat parviälyä mutta vain keskenään. Tämä on sitten kehittämistä, josta seuraa hallinnollisia toimia.</p> <p>Olen pari kertaa saanut kunnian olla jossain ministerivetoisessa jutussa. Yksi erityisesti jäi mieleeni. Kun olin sisään päässyt, en tehnyt itseäni kovin näkyväksi vaan tarkkailin toimintaa. 5-25 vuotta koulukentällä olleet ammattilaiset saivat kuunnella lobbausta ja visioita. Vuoden 2014 (käyttöön 2016) OPS oli silloin pohjustuksessa. Joukossa oli useita älyttömyyksiä. Osallistua sai toki Twitter-taululla, jossa &rdquo;käsiteltiin&rdquo; koulutuskysymyksiä. Siellä ei kukaan antanut vastauksia mihinkään, joten se taisi olla terapiataulu.</p> <p>Huomasin taululla myös suggestopedista positiivista humauttelua. Takarivissä oli eräs ministeriössä toimiva avustajatuttuni, joka oli kykyjensä mukaisessa tehtävässä. Hänen tehtävänsä oli visertää iskulauseita, joita ministeri ja kasvatustieteen laiteuskoisimmat professorit toistivat omissa puheenvuoroissaan.</p> <p>Päivän lopuksi oli toki osallistumista, jotta tilaisuuden &rdquo;lapset&rdquo; saivat puuhastella. Ammattiväki istutettiin rinkiin keskenään, ja heidän piti ottaa nopeasti kantaa kuuteen aika suureenkin kysymykseen. Aikaa kysymystä kohden oli ehkä kaksi minuuttia. Ammattilaiset olivat keskenään. Tuloksia ei kerännyt kukaan. Jos jossain huoneessa keräsi, niitä ei ainakaan analysoitu.&nbsp;</p> <p>Tutkimukset lyövät toisiaan korvilleenkin, jos politiikka niin vaatii. Koska tasa-arvo on tabu, opettajalla ei ole merkitystä vaan vain lasten vanhempien sosiaalinen tausta merkitsee. Toisaalta, koska laitteita ja monialaisuutta on tuettava, digialustaväki paukutti arviointiseminaarissa, että Suomessa erot ovat luokkien välillä, eivät koulujen välillä. Näin pyritään saamaan luokkien yhteistyötä lisättyä. Sehän onnistuisi kätevimmin laitteiden kanssa. Lisää myyntiä sovelluksille ja laitteille.</p> <p>Oppikirjabisnes ei koskaan heilutellut tällä tavalla kouluja. Ehkä Erkki Ahon Kouluhallituksen aikana oli ehdottomia totuuksia ja oikeita ja vääriä oppikirjoja, etenkin historian oppikirjoja.</p> <p>Mietin, mitä on &quot;asiantuntija&quot;. Mietin näin. Hän on kuin ruoanlaitosta kiinnostunut maistelija ja kommentaattori, joka ei pärjää keittiössä. Hän tuntee pääpiirtein maut, mutta tekee jumalattoman ison virheen, jos alkaa neuvoa keittiömestaria työvaiheissa. Hän ei tiedä, miten ainekset vaikuttavat toisiinsa.</p> <p>Mielipidekirjoittamisessa on toki vähän samaa henkeä kuin yleensä elämässä. Tottahan me mielellämme neuvomme pappia ja everstiluutnanttia työssään siinä missä jääkiekkovalmentajiakin. Kun luulemme tietävämme, vaikka emme tiedä luulevamme, kirjoitamme tällaisen kolumnin.</p> <p>Poliisi ja Puolustusvoimat ovat tottuneet oleman hiljaa, samoin opettajat. Toisaalta äänekäs toisten hallinnonalojen kommentoija voi hyvinkin olla rinnakkaisella alalla. Arvostamani siviilin ja opettajan mielestä asevelvollisuus on aikansa elänyt ja &rdquo;massa-armeija&rdquo; vanhentunut. Hän ehkä muistaa intin joskus vuonna 1990 eikä ole kovin ahkerasti seurannut kehitystyötä tai ollut kosketuksissa laitoksen kanssa. Voisi ajatella, että sodanjohtajana itsekriittinen olisi silloin kieli keskellä suuta, mutta toisaalta jokin korkea motiivi meitä aina ohjaa.</p> <p>Ihmeen vähän turvallisuusalojen ammattilaiset kuitenkin älähtävät. 83-vuotiaan mummon ajatuspajan tuotteet saattavat jonkun everstin mielestä olla kovin vähän hedelmällisiä. Tuskin innostutaan aina puolustusministereidenkään höyrytyksistäkään. Hommat hoidetaan hyvin, ehkä vähän hymähdellen.</p> <p>Kuka mopokorttilainen alkaa neuvoa yhdistelmäajoneuvon kuljettajaa? Ei kukaan. On vain rakkaita aloja, joista olemme kaikki jotain mieltä. Se on oikein.</p> <p>Oikein taas ei ole, jos suggestopedisen uskon ja kaupallisuuden yhdistelmästä jalostetaan hallinnollisia päätöksiä.</p> <p>Pakinan lopuksi katse peiliin. Mitäpä minäkään tiedän tutkijakuplasta, koska en siinä työskentele. Ja silti kerroin, mitä mieltä olen ja miltä se minusta näyttää. Sitä paljon mainostettua dialogia pitäisi kuitenkin saada aikaan. Eikä dialogiksi riitä se, että jokaiseen esitettyyn asiaan annetaan epärelevantti vastaväite tai se kuuluisa &quot;me nyt lähdemme siitä, että...&quot;.</p> <p>Pyydän kaikkia ylhäällä olevia ja ylhäältä katsovia jalkautumaan enemmän. Katsoin aamulla messusuitsutuksia. Perään luin uutisen, jossa vantaalaiskoulu itkee resurssien perään. Puhti loppuu ja koulussa puhutaan yli viittäkymmentä äidinkieltä.</p> <p>Katsotaan silmän tasalta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olemme totisia penkkiurheilijoita toisille ammattialoille. Harvoin sohvaohjeilla voitetaan mestaruuksia, mutta analysoiminen on kansanhuvia. Piirre on liikuttava.

Neuvoja sataa. Se ei ole kovin vaarallista. Hankalaa hommasta tulee vasta, kun amatöörien tai teoreetikkojen jutut aletaan ottaa tosissaan. Jonkin verran hallinnollisiin asemiin tietenkin kerääntyy myös väkeä, joka kyllä teki kyseisen alan opintoja mutta ei koskaan pärjännyt ”laivassa”. Se on inhimillistä ja ymmärrettävää.

Oma alani on yksi tunnetuimmista esimerkeistä. Tutkijoilta voi puuttua oma konkreettinen pitkäaikainen kenttäosaaminen kokonaan tai sitä on vain hyvin vähän ja vuosien takaa. Syntyy muoteja. Tänään suggestopedinen henkioppi ja digibisnes lyövät kättä. On olemassa oma maailma, jossa leipä otetaan keskustelemalla ”arvioinnista” ja ”menetelmistä”. Muodostuu instituutio, jossa alalta tarkoituksensa saavat tapaavat messuilla ja seminaareissa, puhuvat keskenään, kuuntelevat toisiaan ja hakevat parviälyä mutta vain keskenään. Tämä on sitten kehittämistä, josta seuraa hallinnollisia toimia.

Olen pari kertaa saanut kunnian olla jossain ministerivetoisessa jutussa. Yksi erityisesti jäi mieleeni. Kun olin sisään päässyt, en tehnyt itseäni kovin näkyväksi vaan tarkkailin toimintaa. 5-25 vuotta koulukentällä olleet ammattilaiset saivat kuunnella lobbausta ja visioita. Vuoden 2014 (käyttöön 2016) OPS oli silloin pohjustuksessa. Joukossa oli useita älyttömyyksiä. Osallistua sai toki Twitter-taululla, jossa ”käsiteltiin” koulutuskysymyksiä. Siellä ei kukaan antanut vastauksia mihinkään, joten se taisi olla terapiataulu.

Huomasin taululla myös suggestopedista positiivista humauttelua. Takarivissä oli eräs ministeriössä toimiva avustajatuttuni, joka oli kykyjensä mukaisessa tehtävässä. Hänen tehtävänsä oli visertää iskulauseita, joita ministeri ja kasvatustieteen laiteuskoisimmat professorit toistivat omissa puheenvuoroissaan.

Päivän lopuksi oli toki osallistumista, jotta tilaisuuden ”lapset” saivat puuhastella. Ammattiväki istutettiin rinkiin keskenään, ja heidän piti ottaa nopeasti kantaa kuuteen aika suureenkin kysymykseen. Aikaa kysymystä kohden oli ehkä kaksi minuuttia. Ammattilaiset olivat keskenään. Tuloksia ei kerännyt kukaan. Jos jossain huoneessa keräsi, niitä ei ainakaan analysoitu. 

Tutkimukset lyövät toisiaan korvilleenkin, jos politiikka niin vaatii. Koska tasa-arvo on tabu, opettajalla ei ole merkitystä vaan vain lasten vanhempien sosiaalinen tausta merkitsee. Toisaalta, koska laitteita ja monialaisuutta on tuettava, digialustaväki paukutti arviointiseminaarissa, että Suomessa erot ovat luokkien välillä, eivät koulujen välillä. Näin pyritään saamaan luokkien yhteistyötä lisättyä. Sehän onnistuisi kätevimmin laitteiden kanssa. Lisää myyntiä sovelluksille ja laitteille.

Oppikirjabisnes ei koskaan heilutellut tällä tavalla kouluja. Ehkä Erkki Ahon Kouluhallituksen aikana oli ehdottomia totuuksia ja oikeita ja vääriä oppikirjoja, etenkin historian oppikirjoja.

Mietin, mitä on "asiantuntija". Mietin näin. Hän on kuin ruoanlaitosta kiinnostunut maistelija ja kommentaattori, joka ei pärjää keittiössä. Hän tuntee pääpiirtein maut, mutta tekee jumalattoman ison virheen, jos alkaa neuvoa keittiömestaria työvaiheissa. Hän ei tiedä, miten ainekset vaikuttavat toisiinsa.

Mielipidekirjoittamisessa on toki vähän samaa henkeä kuin yleensä elämässä. Tottahan me mielellämme neuvomme pappia ja everstiluutnanttia työssään siinä missä jääkiekkovalmentajiakin. Kun luulemme tietävämme, vaikka emme tiedä luulevamme, kirjoitamme tällaisen kolumnin.

Poliisi ja Puolustusvoimat ovat tottuneet oleman hiljaa, samoin opettajat. Toisaalta äänekäs toisten hallinnonalojen kommentoija voi hyvinkin olla rinnakkaisella alalla. Arvostamani siviilin ja opettajan mielestä asevelvollisuus on aikansa elänyt ja ”massa-armeija” vanhentunut. Hän ehkä muistaa intin joskus vuonna 1990 eikä ole kovin ahkerasti seurannut kehitystyötä tai ollut kosketuksissa laitoksen kanssa. Voisi ajatella, että sodanjohtajana itsekriittinen olisi silloin kieli keskellä suuta, mutta toisaalta jokin korkea motiivi meitä aina ohjaa.

Ihmeen vähän turvallisuusalojen ammattilaiset kuitenkin älähtävät. 83-vuotiaan mummon ajatuspajan tuotteet saattavat jonkun everstin mielestä olla kovin vähän hedelmällisiä. Tuskin innostutaan aina puolustusministereidenkään höyrytyksistäkään. Hommat hoidetaan hyvin, ehkä vähän hymähdellen.

Kuka mopokorttilainen alkaa neuvoa yhdistelmäajoneuvon kuljettajaa? Ei kukaan. On vain rakkaita aloja, joista olemme kaikki jotain mieltä. Se on oikein.

Oikein taas ei ole, jos suggestopedisen uskon ja kaupallisuuden yhdistelmästä jalostetaan hallinnollisia päätöksiä.

Pakinan lopuksi katse peiliin. Mitäpä minäkään tiedän tutkijakuplasta, koska en siinä työskentele. Ja silti kerroin, mitä mieltä olen ja miltä se minusta näyttää. Sitä paljon mainostettua dialogia pitäisi kuitenkin saada aikaan. Eikä dialogiksi riitä se, että jokaiseen esitettyyn asiaan annetaan epärelevantti vastaväite tai se kuuluisa "me nyt lähdemme siitä, että...".

Pyydän kaikkia ylhäällä olevia ja ylhäältä katsovia jalkautumaan enemmän. Katsoin aamulla messusuitsutuksia. Perään luin uutisen, jossa vantaalaiskoulu itkee resurssien perään. Puhti loppuu ja koulussa puhutaan yli viittäkymmentä äidinkieltä.

Katsotaan silmän tasalta.

]]>
1 http://vinkuukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255858-opetusalan-kehittajien-konkreettinen-kosketuspinta-tyomaille-on-heikko#comments Kasvatus Opettajat Opetushallitus Opetusministeri Sat, 26 May 2018 06:33:44 +0000 Väinö Kuukka http://vinkuukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255858-opetusalan-kehittajien-konkreettinen-kosketuspinta-tyomaille-on-heikko
Oma "vallankumouksellinen" mallini lukio-koulutuksen uudistamiseksi http://juhanirantanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217548-oma-vallankumouksellinen-mallini-lukio-koulutuksen-uudistamiseksi <p>26.5. <a href="http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ministeri-grahn-laasonen-mtv-lle-ulkolukuun-perustuvista-paasykokeista-luovutaan/5914150">MTV uutisoi <strong>opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen julki tuomasta hallituksen linjauksesta</strong>, että pääsykokeiden muoto ja merkitys tulee muuttumaan tämän hallituskauden aikana</a>. Olen itse lukiolainen ja ensi vuonna edessäni on ylioppilaskirjoitukset. <strong>Uskon</strong><strong>&nbsp;siis tietäväni, mistä puhun</strong>. Olen tästä lukio-opiskelun ja YO-kirjoitusten painottamisesta sisäänpääsyssä totaalisesti eri mieltä!</p><p>&nbsp;</p><p>Mikäli ylioppilaskirjoitukset ja toisen asteen opiskelumenestys kasvattaisivat merkitystään haettaessa korkealle asteelle ei kukaan järkevä toisen asteen opiskelija keskittyisi niihin mielekkäisiin aineisiin, mitä hän jatko-opinnoissa tulisi luultavimmin tarvitsemaan. Hän keskittyisi <strong>tasapaksusti jokaiseen opetettavaan aineeseen</strong> sen ajan, minkä hän opiskelisi. Tämä kyseinen aika tulisi lisäksi <strong>pidentymään suuresti</strong>! Kaikki järkevät opiskelijat kävisivät lukion neljään vuoteen, jotta he pystyisivät saamaan sellaisia arvosanoja kursseistaa, joilla olisi edes mahdollisuus haaveilla sisäänpääsystä. Tämä ministerin kuvaama <strong>&quot;stressi abi-keväällä&quot;</strong> <strong>siirtyisi 3-4 vuoden stressiksi</strong> koko lukio-opiskelun ajalle!</p><p>&nbsp;</p><p>Lukiota pitäisi täysin vastakkaisesti <strong>lyhentää ja sen merkitystä jatko-opintoihin pääsyssä pienentää</strong>! Se logiikka, mikä tällä hetkellä vallitsee lukio-opintojen suhteen, että lukion tärkein tehtävä on valmistaa jatko-opintoihin sen ollessa samalla yleissivistävä koulu, <strong>on täysin mieletön</strong>! Mielestäni lukion tulisi nimen omaan olla jatko-opintoihin valmistava koulutus ja yleissitovuus pitäisi poistaa kyseisen opiskelun merkityksestä. Esitänkin tässä blogissani <strong>oman mallini korvaamaan</strong> nykyisen kaltaisen lukio-opiskelun.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Lukiosta jatko-opintoihin valmistava ja spesifiä tietämystä vahvistava koulutus</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Lukion suorittavan opiskelijan on tällä hetkellä käytävä lukiossa vähintään 75 kurssia, joista lyhyen matematiikan opiskelijoilla pakollisia on 47 ja pitkän matematiikan opiskelijoilla 51. Omassa mallissani pakollisten kurssien määrää karsittaisiin raskaalla kädellä: lukion pakollisten kurssien kokonaismäärä olisi<strong> lyhyen matematiikan opiskelijoilla 33 ja pitkän matematiikan opiskelijoilla 37</strong>.</p><p>&nbsp;</p><p>Tähän päästään kaavalla, jossa ainoat pakolliset kurssit olisivat nykyiset <strong>äidinkielen, englannin, ruotsin ja matematiikan (lyhyt/pitkä oppimäärä) </strong>pakolliset kurssit - yhteensä lyhyen matematiikan opiskelijoilla 23 ja pitkän opiskelijoilla 27. Näiden lisäksi jokaisen opiskelijan olisi valittava itse<strong> 10 reaaliaineiden kurssia</strong>, jotka hän käy lukion aikana. Näin tulee kokoon 33:n ja 37:n kurssin määrä.</p><p>&nbsp;</p><p>Lukion vähimmäiseksi <strong>kokonaiskurssimääräksi asetettaisiin 50</strong> nykyisen 75 sijaan. Tämä tarkkoittaisi sitä, että lukion pääsääntöiseksi suoritusajaksi muodostuisi kaksi vuotta (esim: 1. vuonna 33 kurssia ja 2. vuonna 17 kurssia). Pakollisten kurssien jälkeen jokainen opiskelija olisi vapautettu valitsemaan juuri niitä tarjottuja kursseja, kuin hän itse parhaakseen näkee - nykyiset määräykset esimerkiksi 12:sta pakollisesta valtakunnallisesta soveltavasta kurssista poistettaisiin.</p><p>&nbsp;</p><p>Omassa mallissani lukio-koulutuksella ei olisi merkitystä yliopistoihin pääsyn suhteen itsessään. Se antaa eväitä ja valmistaa jatko-opintoihin muun muassa esittämieni erikoistumismahdollisuuksien kautta. <strong>Jokaisella opiskelijalla olisi mahdollisuus keskittyä niihin aineisiin, mitkä häntä kiinnostavat</strong> ja mistä hänelle voisi olla tulevaisuudessa hyötyä! Matematiikan opinnoista haaveilevan ei tarvitsisi opiskella uuden lukion opetussuunnitelman mukaisia kahta filosofian kurssia tai filosofian opinnoista haaveilevan ei tarvitsisi opiskella pakollisia fysiikan ja kemian kursseja. <strong>Lukio olisi siis selvästi korkean asteen opintoihin valmistava koulutus</strong>.</p><p>&nbsp;</p><p>Ammatiopistot nostivat aikanaan opiskeluaikansa kolmeen vuoteen siksi, että kahden vuoden toimiva opiskeluaika oli <strong>&quot;liian suuri kannustin&quot;</strong> hakeutua kolmivuotisen lukion sijasta ammattopistoon. Korjausliike olisi jo alkujaan pitänyt tehdä täysin päinvastoin! Lukio-opiskelu olisi pitänyt lyhentää kahteen vuotee. Ammattiopistojen koulutusaika tulisi omassa mallissanikin lyhentää kahteen vuoteen. Ammattiopistoissa opiskelevien tuttavieni mukaan <strong>nykyisenkaltaiset työharjoittelut eivät ole tosiasiallisesti</strong> esim rakennusalalla mitään muuta <strong>kuin harjanvarressa seisomista</strong> - onko tällaisella työharjoittelulla mitään merkitystä?</p><p>&nbsp;</p><p>Yliopistojen hakuihin voisi mallissani edelleen liittyä menestys ylioppilastutkinnossa siten, että nykyisen mallin mukaan pääsykokeen ja ylioppilastutkinnon yhteispisteillä pääsisi tietty kiintiö hakijoita sisään kullekin koulutusalalle - nykyiseen järjestelmään verraten YO-tutkinnon merkitys tulisi kuitenkin pienentyä yliopistohauissa. Ylioppilastutkinnon muoto toki tulisi muuttumaan ja se mitä luultavimmin muodostuisi pääsääntöisesti neljän aineen tutkinnoksi, johtuen erikoistumisesta omiin vahvuuksiin.</p><p>&nbsp;</p><p>Mallillani saataisiin <strong>kasvatettua nuorten ainekohtaista tietämystä </strong>ja näin heille annetaan kuormittavien kurssien sijasta mahdollisuus keskittyä itsensä kehittämiseen. Suomessa perusyleissivistyksen tulisi tarjota perusopetus ja peruskoulu. Nämä kaikille pakolliset opinnot olisivat se pohja, missä yleissivistys tarjottaisiin - jokainen voi aina kehittää omaa yleissivistystään ja tietämystään. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten lukiota voidaan perustella sekä yleissivistävänä että jatko-opintoihin valmentavana koulutuksena. Luultavasti en tätä koskaan tule ymmärtämäänkään. <strong>Lukion tulee olla omaa opiskelijalle omaa tietämystä kehittävä koulutus, joka antaa mahdollisuuden erikoistua jatko-opintojen kannalta tärkeisiin oppiaineisiin!</strong></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> 26.5. MTV uutisoi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen julki tuomasta hallituksen linjauksesta, että pääsykokeiden muoto ja merkitys tulee muuttumaan tämän hallituskauden aikana. Olen itse lukiolainen ja ensi vuonna edessäni on ylioppilaskirjoitukset. Uskon siis tietäväni, mistä puhun. Olen tästä lukio-opiskelun ja YO-kirjoitusten painottamisesta sisäänpääsyssä totaalisesti eri mieltä!

 

Mikäli ylioppilaskirjoitukset ja toisen asteen opiskelumenestys kasvattaisivat merkitystään haettaessa korkealle asteelle ei kukaan järkevä toisen asteen opiskelija keskittyisi niihin mielekkäisiin aineisiin, mitä hän jatko-opinnoissa tulisi luultavimmin tarvitsemaan. Hän keskittyisi tasapaksusti jokaiseen opetettavaan aineeseen sen ajan, minkä hän opiskelisi. Tämä kyseinen aika tulisi lisäksi pidentymään suuresti! Kaikki järkevät opiskelijat kävisivät lukion neljään vuoteen, jotta he pystyisivät saamaan sellaisia arvosanoja kursseistaa, joilla olisi edes mahdollisuus haaveilla sisäänpääsystä. Tämä ministerin kuvaama "stressi abi-keväällä" siirtyisi 3-4 vuoden stressiksi koko lukio-opiskelun ajalle!

 

Lukiota pitäisi täysin vastakkaisesti lyhentää ja sen merkitystä jatko-opintoihin pääsyssä pienentää! Se logiikka, mikä tällä hetkellä vallitsee lukio-opintojen suhteen, että lukion tärkein tehtävä on valmistaa jatko-opintoihin sen ollessa samalla yleissivistävä koulu, on täysin mieletön! Mielestäni lukion tulisi nimen omaan olla jatko-opintoihin valmistava koulutus ja yleissitovuus pitäisi poistaa kyseisen opiskelun merkityksestä. Esitänkin tässä blogissani oman mallini korvaamaan nykyisen kaltaisen lukio-opiskelun.

 

Lukiosta jatko-opintoihin valmistava ja spesifiä tietämystä vahvistava koulutus

 

Lukion suorittavan opiskelijan on tällä hetkellä käytävä lukiossa vähintään 75 kurssia, joista lyhyen matematiikan opiskelijoilla pakollisia on 47 ja pitkän matematiikan opiskelijoilla 51. Omassa mallissani pakollisten kurssien määrää karsittaisiin raskaalla kädellä: lukion pakollisten kurssien kokonaismäärä olisi lyhyen matematiikan opiskelijoilla 33 ja pitkän matematiikan opiskelijoilla 37.

 

Tähän päästään kaavalla, jossa ainoat pakolliset kurssit olisivat nykyiset äidinkielen, englannin, ruotsin ja matematiikan (lyhyt/pitkä oppimäärä) pakolliset kurssit - yhteensä lyhyen matematiikan opiskelijoilla 23 ja pitkän opiskelijoilla 27. Näiden lisäksi jokaisen opiskelijan olisi valittava itse 10 reaaliaineiden kurssia, jotka hän käy lukion aikana. Näin tulee kokoon 33:n ja 37:n kurssin määrä.

 

Lukion vähimmäiseksi kokonaiskurssimääräksi asetettaisiin 50 nykyisen 75 sijaan. Tämä tarkkoittaisi sitä, että lukion pääsääntöiseksi suoritusajaksi muodostuisi kaksi vuotta (esim: 1. vuonna 33 kurssia ja 2. vuonna 17 kurssia). Pakollisten kurssien jälkeen jokainen opiskelija olisi vapautettu valitsemaan juuri niitä tarjottuja kursseja, kuin hän itse parhaakseen näkee - nykyiset määräykset esimerkiksi 12:sta pakollisesta valtakunnallisesta soveltavasta kurssista poistettaisiin.

 

Omassa mallissani lukio-koulutuksella ei olisi merkitystä yliopistoihin pääsyn suhteen itsessään. Se antaa eväitä ja valmistaa jatko-opintoihin muun muassa esittämieni erikoistumismahdollisuuksien kautta. Jokaisella opiskelijalla olisi mahdollisuus keskittyä niihin aineisiin, mitkä häntä kiinnostavat ja mistä hänelle voisi olla tulevaisuudessa hyötyä! Matematiikan opinnoista haaveilevan ei tarvitsisi opiskella uuden lukion opetussuunnitelman mukaisia kahta filosofian kurssia tai filosofian opinnoista haaveilevan ei tarvitsisi opiskella pakollisia fysiikan ja kemian kursseja. Lukio olisi siis selvästi korkean asteen opintoihin valmistava koulutus.

 

Ammatiopistot nostivat aikanaan opiskeluaikansa kolmeen vuoteen siksi, että kahden vuoden toimiva opiskeluaika oli "liian suuri kannustin" hakeutua kolmivuotisen lukion sijasta ammattopistoon. Korjausliike olisi jo alkujaan pitänyt tehdä täysin päinvastoin! Lukio-opiskelu olisi pitänyt lyhentää kahteen vuotee. Ammattiopistojen koulutusaika tulisi omassa mallissanikin lyhentää kahteen vuoteen. Ammattiopistoissa opiskelevien tuttavieni mukaan nykyisenkaltaiset työharjoittelut eivät ole tosiasiallisesti esim rakennusalalla mitään muuta kuin harjanvarressa seisomista - onko tällaisella työharjoittelulla mitään merkitystä?

 

Yliopistojen hakuihin voisi mallissani edelleen liittyä menestys ylioppilastutkinnossa siten, että nykyisen mallin mukaan pääsykokeen ja ylioppilastutkinnon yhteispisteillä pääsisi tietty kiintiö hakijoita sisään kullekin koulutusalalle - nykyiseen järjestelmään verraten YO-tutkinnon merkitys tulisi kuitenkin pienentyä yliopistohauissa. Ylioppilastutkinnon muoto toki tulisi muuttumaan ja se mitä luultavimmin muodostuisi pääsääntöisesti neljän aineen tutkinnoksi, johtuen erikoistumisesta omiin vahvuuksiin.

 

Mallillani saataisiin kasvatettua nuorten ainekohtaista tietämystä ja näin heille annetaan kuormittavien kurssien sijasta mahdollisuus keskittyä itsensä kehittämiseen. Suomessa perusyleissivistyksen tulisi tarjota perusopetus ja peruskoulu. Nämä kaikille pakolliset opinnot olisivat se pohja, missä yleissivistys tarjottaisiin - jokainen voi aina kehittää omaa yleissivistystään ja tietämystään. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten lukiota voidaan perustella sekä yleissivistävänä että jatko-opintoihin valmentavana koulutuksena. Luultavasti en tätä koskaan tule ymmärtämäänkään. Lukion tulee olla omaa opiskelijalle omaa tietämystä kehittävä koulutus, joka antaa mahdollisuuden erikoistua jatko-opintojen kannalta tärkeisiin oppiaineisiin!

]]>
0 http://juhanirantanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217548-oma-vallankumouksellinen-mallini-lukio-koulutuksen-uudistamiseksi#comments Lukio Opetusministeri Pääsykokeet Sanni Grahn-Laasonen Ylioppilaskirjoitukset Sat, 28 May 2016 06:19:53 +0000 Juhani Rantanen http://juhanirantanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217548-oma-vallankumouksellinen-mallini-lukio-koulutuksen-uudistamiseksi
Opetusministerin logiikka rautaisen kestämätöntä http://jukkawestermarck.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213845-opetusministerin-logiikka-rautaisen-kestamatonta <p>Eilisessä Ylen A-Talk keskustelussa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen yritti vakuuttaa koulutusleikkausten välttämättömyydestä kilpailukyvyn palauttamisen kannalta ja epäonnistui pahasti.</p><p>Ministeri Grahn-Laasonen toistaa jo rikkinäiseltä levyltä kuullostavaa hallituksen mantraa että tässä taloudellisessa tilanteessa kakilta hallinnon aloilta on leikattava ja vetoaa leikkaustarpeissa vahvasti OECD:hen ja muiden taloustieteen asiantuntijoiden arvioihin. Juuri tässä väitteessään sekä ministeri että koko hallitus vain menevät kovin pahasti metsään.&nbsp; &nbsp;Katsotaanpas mitä OECD itseasiassa sanoi 29.10.2015 hallituksen ohjelmasta ja koulutusleikkauksista (lähde: &nbsp;http://yle.fi/uutiset/oecd_warns_finland_over_education_cuts/8415474):</p><p><em>In a report issued on Wednesday, the Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD) praises Prime Minister Juha Sipilä&#39;s government for its budget cuts and plans to shrink the state debt. The head of the group of 34 industrialised nations, <strong>Secretary-General Angel Gurria, warned in Helsinki on Wednesday against cutting too much from education, especially for too many years consecutively.</strong></em></p><p>Haastattelussa Angel Gurria jatkaa &ldquo;<em>Therefore cuts in education are a bit worrying. You can&#39;t cut too much and for too many years in a row,&quot;</em></p><p>Gurrian näkemystä tukee myös pääministeripuolue Keskustan Mari Kiviniemi joka toimii OECD:n apulaispääsihteeirnä: <em>&quot;<strong>Cutting education and research arouses concern from the OECD&#39;s standpoint.</strong> Cuts must be aimed at increasing efficiency. They must not weaken the quality or level of education,&quot;</em></p><p>OECD:n 2015 julkaisema Future of productivity julkilausuma jatkaa samalla linjalla (<a href="http://www.oecd.org/eco/growth/OECD-2015-The-future-of-productivity-book.pdf">http://www.oecd.org/eco/growth/OECD-2015-The-future-of-productivity-book.pdf</a>). Raportissa todetaan:</p><p>- <strong>Public investment in basic research is required to support the continued emergence of breakthrough innovations,</strong> but both governments and the private sector are investing less in basic research. Knowledge diffusion mechanisms are needed to transfer this research to other actors</p><p>- <strong>Higher and more efficient public funding of basic research are crucial</strong> for moving the global frontier and to compensate for the inherent underinvestment in basic research due to the partial appropriability of the resulting discoveries. This is particularly important, given that public innovation budgets are increasingly being directed towards more applied forms of research.</p><p>Eli sen sijaan että hallitus toimisi ministerin väitteen mukaisesti OECD:n suositusten mukaisesti, hallitus itseasiassa toimii nimenomaan ja juuri niiden vastaisesti. Tärkeää on myös huomioida että OECD ei ole suosituksissaan yksin. Kaikki tunnustetut taloustieteen asiantuntijat kuten Professori Sixsten Korkman, Professori Bengt Holmström, Elinkeinoelämän keskusliitto ja viimeksi eilen Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos&nbsp; ovat toistuvasti lausuneet että hallituksen väitteelle siitä että koulutusleikkaukset ovat välttämättömiä tulevaisuuden kilpailukyvyn palauttamiseksi ei ole mitään perustetta.</p><p>Kaikki tämä on erityisen kestämätöntä siinä valossa että ministeri toi A-talkissa nimeomaan vahvasti esille sen kuinka hän pitää tärkeänä että tieteellistä tutkimusta ja asiantuntemusta käytetään hallituksen päätösten perusteena. Tuskin tarvitsee enempää alleviivata missä menee pieleen ministerin logiikka.</p><p>Päivä oli kuitenkin tieteen kannalta hyvä. Molemmat pääkanavat esittivät laadukasta keskustelua tieteen ja koulutuksen rahoituksesta prime aikaan. YLE:n A-Talk lähetyksen lisäksi allekirjoittaneella oli kunnia päästä MTV3:n Huomenta Suomi lähetyksessä esittämään oman näkemyksensä tiederahoituksen merkityksestä ja leikkausten vaikutuksista tieteen tasoon ja suomen innovaatiokapasiteettiin. Esitys sisältää konkreettisen ehdotuksen kuinka koulutusleikkausten aikaansaaman yliopistokentän sekasorron aikana voimme varmistaa että tieteemme taso jopa lähtee nousemaan. Haastattelun voi katsoa täältä: <a href="http://www.katsomo.fi/#!/jakso/33001003/huomenta-suomi/584366/pitaisiko-innovaatioiden-syntya-ilmaiseksi">http://www.katsomo.fi/#!/jakso/33001003/huomenta-suomi/584366/pitaisiko-innovaatioiden-syntya-ilmaiseksi</a></p><p>&nbsp;</p> Eilisessä Ylen A-Talk keskustelussa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen yritti vakuuttaa koulutusleikkausten välttämättömyydestä kilpailukyvyn palauttamisen kannalta ja epäonnistui pahasti.

Ministeri Grahn-Laasonen toistaa jo rikkinäiseltä levyltä kuullostavaa hallituksen mantraa että tässä taloudellisessa tilanteessa kakilta hallinnon aloilta on leikattava ja vetoaa leikkaustarpeissa vahvasti OECD:hen ja muiden taloustieteen asiantuntijoiden arvioihin. Juuri tässä väitteessään sekä ministeri että koko hallitus vain menevät kovin pahasti metsään.   Katsotaanpas mitä OECD itseasiassa sanoi 29.10.2015 hallituksen ohjelmasta ja koulutusleikkauksista (lähde:  http://yle.fi/uutiset/oecd_warns_finland_over_education_cuts/8415474):

In a report issued on Wednesday, the Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD) praises Prime Minister Juha Sipilä's government for its budget cuts and plans to shrink the state debt. The head of the group of 34 industrialised nations, Secretary-General Angel Gurria, warned in Helsinki on Wednesday against cutting too much from education, especially for too many years consecutively.

Haastattelussa Angel Gurria jatkaa “Therefore cuts in education are a bit worrying. You can't cut too much and for too many years in a row,"

Gurrian näkemystä tukee myös pääministeripuolue Keskustan Mari Kiviniemi joka toimii OECD:n apulaispääsihteeirnä: "Cutting education and research arouses concern from the OECD's standpoint. Cuts must be aimed at increasing efficiency. They must not weaken the quality or level of education,"

OECD:n 2015 julkaisema Future of productivity julkilausuma jatkaa samalla linjalla (http://www.oecd.org/eco/growth/OECD-2015-The-future-of-productivity-book.pdf). Raportissa todetaan:

- Public investment in basic research is required to support the continued emergence of breakthrough innovations, but both governments and the private sector are investing less in basic research. Knowledge diffusion mechanisms are needed to transfer this research to other actors

- Higher and more efficient public funding of basic research are crucial for moving the global frontier and to compensate for the inherent underinvestment in basic research due to the partial appropriability of the resulting discoveries. This is particularly important, given that public innovation budgets are increasingly being directed towards more applied forms of research.

Eli sen sijaan että hallitus toimisi ministerin väitteen mukaisesti OECD:n suositusten mukaisesti, hallitus itseasiassa toimii nimenomaan ja juuri niiden vastaisesti. Tärkeää on myös huomioida että OECD ei ole suosituksissaan yksin. Kaikki tunnustetut taloustieteen asiantuntijat kuten Professori Sixsten Korkman, Professori Bengt Holmström, Elinkeinoelämän keskusliitto ja viimeksi eilen Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos  ovat toistuvasti lausuneet että hallituksen väitteelle siitä että koulutusleikkaukset ovat välttämättömiä tulevaisuuden kilpailukyvyn palauttamiseksi ei ole mitään perustetta.

Kaikki tämä on erityisen kestämätöntä siinä valossa että ministeri toi A-talkissa nimeomaan vahvasti esille sen kuinka hän pitää tärkeänä että tieteellistä tutkimusta ja asiantuntemusta käytetään hallituksen päätösten perusteena. Tuskin tarvitsee enempää alleviivata missä menee pieleen ministerin logiikka.

Päivä oli kuitenkin tieteen kannalta hyvä. Molemmat pääkanavat esittivät laadukasta keskustelua tieteen ja koulutuksen rahoituksesta prime aikaan. YLE:n A-Talk lähetyksen lisäksi allekirjoittaneella oli kunnia päästä MTV3:n Huomenta Suomi lähetyksessä esittämään oman näkemyksensä tiederahoituksen merkityksestä ja leikkausten vaikutuksista tieteen tasoon ja suomen innovaatiokapasiteettiin. Esitys sisältää konkreettisen ehdotuksen kuinka koulutusleikkausten aikaansaaman yliopistokentän sekasorron aikana voimme varmistaa että tieteemme taso jopa lähtee nousemaan. Haastattelun voi katsoa täältä: http://www.katsomo.fi/#!/jakso/33001003/huomenta-suomi/584366/pitaisiko-innovaatioiden-syntya-ilmaiseksi

 

]]>
37 http://jukkawestermarck.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213845-opetusministerin-logiikka-rautaisen-kestamatonta#comments Kotimaa A-Talk Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen Tiederahoitus Fri, 18 Mar 2016 06:13:19 +0000 Jukka Westermarck http://jukkawestermarck.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213845-opetusministerin-logiikka-rautaisen-kestamatonta
Jos on pakko leikata niin pitäkää kuitenkin potilas hengissä http://jukkawestermarck.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213607-jos-on-pakko-leikata-niin-pitakaa-kuitenkin-potilas-hengissa <p>Itsekin tänään julkaistuun Helsingin Sanomien tiedekyselyyn vastanneena, professorikunnan yksimielisyys Suomen tiedepolitiikan tasosta ja suunnasta ei hämmästytä. Enemmänkin voisi kysyä onko Suomella ollutkaan pitkään aikaan mitään tiedepoliittista linjaa; tieteen tason laskemisesta päätellen ei. &nbsp;&nbsp;</p> <p>Suomen yliopistolaitosta voinee tällä hetkellä verrata potilaaseen joka on huonossa tilassa, ja vaatii erittäin suuren leikkauksen. Anestesiologian erikoislääkäri vaimoltani oppineena tällöin on ensisijaisen tärkeää että leikkauksessa on mukana erityisen taitava anestesiologitiimi joka pitää huolta potilaan elintoimintojen säilymisestä sekä leikkauksen ajan, että siitä toipumisen ajan. Jos siis potilas on yliopistolaitos, ja kirurgina häärää hallitus, niin tiederahoituksessa anestesiaa voidaan katsoa hoitavan Suomen Akatemia, joka rahoittaa suoraan tutkijoita ja tutkimusryhmiä ja siten ylläpitää tutkimusryhmien mahdollisuuksia tehdä korkeatasoista tiedettä. Kuitenkin, Akatemian rahoituksen taso on käynyt riittämättömäksi jotta tutkimusryhmämme pystyisivät kilpailemaan kansainvälisesti. Tämä voidaan päätella muun muassa Suomen tieteen tason 10 vuotta kestäneestä taantumisesta (Suomen Akatemia tieteen tila 2014 raportti).</p> <p>Olen henkilökohtaisesti esittänyt opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle (Kok.), sivistyslautakunnan puheenjohtaja Tuomo Puumalalle (Kesk.) ja Kokoomuksen varapuheenjohtaja Anne-Mari Virolaiselle että yksi keino jolla voisimme estää Suomen tieteen romahtamisen leikkausten aikana, ja siitä seuraavan aivovuodon, olisi lisätä Suomen Akatemian projektirahoitusta n. 50 m&euro;/v. Tämä mahdollistaisi sen että sillä aikaa kun yliopistolaitos käy läpi leikkauksia ja sitä myllerretään, parhailla tutkijoillamme olisi rauha ja resurssit nostaa tieteemme tasoa lähemmäksi OECD kilpailijamaita. Rahoituksen lisäys olisi edellytys myös sille että pystyisimme rekrytoimaan tieteemme uudistumisen kannalta elintärkeitä uusia osaajia, ja osoittaa nuorelle tutkijasukupolvelle että Suomessa on mahdollista tehdä korkeatasoista tutkimusta, ja että tänne kannattaa palata ulkomailla tehdy post-doc kauden jälkeen rikastuttamaan Suomen tiede-elämää.</p> <p>Esittämälläni summalla voitaisiin nostaa nykyisin kansainvälisesti matalalla tasolla olevia tutkimusmäärärahoja, sekä rahoittaa lukuisia uusia tutkimushankkeita. Harkintaan kannattaisi myös ottaa erityinen huippuhanke rahoitus, jossa erityisen ansiokkaat yksittäiset tutkimusryhmät voisivat hakea merkittävää (n. 1-1,5 m&euro;) rahoitusta erityisen kunnianhimoisiin hankkeisiin. Tärkeintä olisi että tämä tutkimusrahoitus säilyisi haettavana korkeatasoisten tutkijalähtöisten tutkimushankeiden rahoitukseen, ja ennenkaikkea ilman minkäänlaista strategista ohjausta. Tarvittava rahoitus voitaisiin kattaa helposti luopumalla noin 10%:sta nykyisistä yliopistorahoitukseen kohdistuvista säästötavoitteista, &nbsp;tai leikkaamalla 5% vuotuisista yritystuista. Täten sen sijaan että tukisimme tällä 5%:lla voittoa tekevää nykyistä teollisuutta, satsaisimme tulevaisuuden innovaatiopotentiaaliin ja mullistaisimme tieteen tekemisen edellytykset Suomessa.</p> <p>Väittely siitä mikä viimeaikojen hallituksista on leikannut tieteestä eniten ja ketä tämän hetken surkeasta tilanteesta voidaan syyttää on ehkä turhinta mihin tässä tilanteessa tulisi käyttää energiaa ja palstatilaa. Se miksi barrikaadeille noustaan juuri nyt, johtuu leikkausten lisäksi siitä että nyt on yksinkertaisesti tullut pohja vastaan. Myös niillä tutkijoilla jotka ovat jaksaneet olla optimistisia että vielä kerran saamme oikeasti tieteen tekemisen edellytyksiä tukevan hallituksen on lopulta mennyt ns. kuppi nurin. Olisikin kunniotettavaa jos opetusministeri avoimesti tunnustaisi että nyt päätettyjen leikkausten vaikutusta tieteen tekemisen edellytyksiin ei oltu riittävästi harkittu, ja käyttäisi maamme parhaita tiedepolitiikan ja tiederahoituksen asiantuntijoita, eli kansainvälistä huipputiedettä tekeviä tutkijoita, avukseen uuden ja paremman tiedepolitiikan toteuttamiseen. Siis ei pelkästään rehtoreita ja virkamiehiä, vaan ennenkaikkea heitä jotka oikeasti tietävät mitä se vaatii kilpailla tieteessä maailman huipulla, ja nähdä jatkuvilla tutkimusvierailuilla maailman huippuyliopistoihin oikeasti aidan toiselle puolelle. Tässä tapauksessa nimittäin ruoho on siellä &nbsp;oikeasti vihreämpää.</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Itsekin tänään julkaistuun Helsingin Sanomien tiedekyselyyn vastanneena, professorikunnan yksimielisyys Suomen tiedepolitiikan tasosta ja suunnasta ei hämmästytä. Enemmänkin voisi kysyä onko Suomella ollutkaan pitkään aikaan mitään tiedepoliittista linjaa; tieteen tason laskemisesta päätellen ei.   

Suomen yliopistolaitosta voinee tällä hetkellä verrata potilaaseen joka on huonossa tilassa, ja vaatii erittäin suuren leikkauksen. Anestesiologian erikoislääkäri vaimoltani oppineena tällöin on ensisijaisen tärkeää että leikkauksessa on mukana erityisen taitava anestesiologitiimi joka pitää huolta potilaan elintoimintojen säilymisestä sekä leikkauksen ajan, että siitä toipumisen ajan. Jos siis potilas on yliopistolaitos, ja kirurgina häärää hallitus, niin tiederahoituksessa anestesiaa voidaan katsoa hoitavan Suomen Akatemia, joka rahoittaa suoraan tutkijoita ja tutkimusryhmiä ja siten ylläpitää tutkimusryhmien mahdollisuuksia tehdä korkeatasoista tiedettä. Kuitenkin, Akatemian rahoituksen taso on käynyt riittämättömäksi jotta tutkimusryhmämme pystyisivät kilpailemaan kansainvälisesti. Tämä voidaan päätella muun muassa Suomen tieteen tason 10 vuotta kestäneestä taantumisesta (Suomen Akatemia tieteen tila 2014 raportti).

Olen henkilökohtaisesti esittänyt opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle (Kok.), sivistyslautakunnan puheenjohtaja Tuomo Puumalalle (Kesk.) ja Kokoomuksen varapuheenjohtaja Anne-Mari Virolaiselle että yksi keino jolla voisimme estää Suomen tieteen romahtamisen leikkausten aikana, ja siitä seuraavan aivovuodon, olisi lisätä Suomen Akatemian projektirahoitusta n. 50 m€/v. Tämä mahdollistaisi sen että sillä aikaa kun yliopistolaitos käy läpi leikkauksia ja sitä myllerretään, parhailla tutkijoillamme olisi rauha ja resurssit nostaa tieteemme tasoa lähemmäksi OECD kilpailijamaita. Rahoituksen lisäys olisi edellytys myös sille että pystyisimme rekrytoimaan tieteemme uudistumisen kannalta elintärkeitä uusia osaajia, ja osoittaa nuorelle tutkijasukupolvelle että Suomessa on mahdollista tehdä korkeatasoista tutkimusta, ja että tänne kannattaa palata ulkomailla tehdy post-doc kauden jälkeen rikastuttamaan Suomen tiede-elämää.

Esittämälläni summalla voitaisiin nostaa nykyisin kansainvälisesti matalalla tasolla olevia tutkimusmäärärahoja, sekä rahoittaa lukuisia uusia tutkimushankkeita. Harkintaan kannattaisi myös ottaa erityinen huippuhanke rahoitus, jossa erityisen ansiokkaat yksittäiset tutkimusryhmät voisivat hakea merkittävää (n. 1-1,5 m€) rahoitusta erityisen kunnianhimoisiin hankkeisiin. Tärkeintä olisi että tämä tutkimusrahoitus säilyisi haettavana korkeatasoisten tutkijalähtöisten tutkimushankeiden rahoitukseen, ja ennenkaikkea ilman minkäänlaista strategista ohjausta. Tarvittava rahoitus voitaisiin kattaa helposti luopumalla noin 10%:sta nykyisistä yliopistorahoitukseen kohdistuvista säästötavoitteista,  tai leikkaamalla 5% vuotuisista yritystuista. Täten sen sijaan että tukisimme tällä 5%:lla voittoa tekevää nykyistä teollisuutta, satsaisimme tulevaisuuden innovaatiopotentiaaliin ja mullistaisimme tieteen tekemisen edellytykset Suomessa.

Väittely siitä mikä viimeaikojen hallituksista on leikannut tieteestä eniten ja ketä tämän hetken surkeasta tilanteesta voidaan syyttää on ehkä turhinta mihin tässä tilanteessa tulisi käyttää energiaa ja palstatilaa. Se miksi barrikaadeille noustaan juuri nyt, johtuu leikkausten lisäksi siitä että nyt on yksinkertaisesti tullut pohja vastaan. Myös niillä tutkijoilla jotka ovat jaksaneet olla optimistisia että vielä kerran saamme oikeasti tieteen tekemisen edellytyksiä tukevan hallituksen on lopulta mennyt ns. kuppi nurin. Olisikin kunniotettavaa jos opetusministeri avoimesti tunnustaisi että nyt päätettyjen leikkausten vaikutusta tieteen tekemisen edellytyksiin ei oltu riittävästi harkittu, ja käyttäisi maamme parhaita tiedepolitiikan ja tiederahoituksen asiantuntijoita, eli kansainvälistä huipputiedettä tekeviä tutkijoita, avukseen uuden ja paremman tiedepolitiikan toteuttamiseen. Siis ei pelkästään rehtoreita ja virkamiehiä, vaan ennenkaikkea heitä jotka oikeasti tietävät mitä se vaatii kilpailla tieteessä maailman huipulla, ja nähdä jatkuvilla tutkimusvierailuilla maailman huippuyliopistoihin oikeasti aidan toiselle puolelle. Tässä tapauksessa nimittäin ruoho on siellä  oikeasti vihreämpää.

 

]]>
7 http://jukkawestermarck.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213607-jos-on-pakko-leikata-niin-pitakaa-kuitenkin-potilas-hengissa#comments Leikkaukset Opetusministeri Suomen akatemia Tiede Tutkimusrahoitus Sun, 13 Mar 2016 18:44:18 +0000 Jukka Westermarck http://jukkawestermarck.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213607-jos-on-pakko-leikata-niin-pitakaa-kuitenkin-potilas-hengissa
Kielikokeiluilla kohti kielivapauksia http://vpsainio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210900-kielikokeiluilla-kohti-kielivapauksia <p>Sipilän hallituksen <a href="http://valtioneuvosto.fi/sipilan-hallitus/hallitusohjelma">ohjelmaan </a>on kirjattu alueellisen kielikokeilun toteuttaminen tällä vaalikaudella kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua.</p><p>Tiukan konservatiivisen <a href="http://www.hs.fi/kotimaa/a1436504846282">kantansa</a> kielikysymykseen omaava, muutoin liberaalina profiloitunut opetusministeri <strong>Sanni Grahn-Laasonen</strong> (kok.) <a href="http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1453516430951.html">kertoi </a>Ylelle (23.1.) kokeiluhankkeen olevan yhä perustuslakipohdinnassa.</p><p>Järkeistämiset kielipolitiikkaan vaatisivat käsittääkseni kuitenkin lähinnä mm. perusopetus- ja lukiolain viilauksia, eivät perustuslaillisia muutoksia. Samalla kun OKM:ssä pohdiskellaan syvällisemmin asiaa, on eri puolella Suomea tehtailtu valtuustoaloitteita kielikokeiluiden järjestämiseksi.</p><p>Tietääkseni niitä on vireillä ainakin Kirkkonummella, Tampereella, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Riihimäellä, Janakkalassa, Oulussa, Valkeakoskella, Lietossa, Kaarinassa, Kuopiossa ja Ylöjärvellä.</p><p>Mutta miksi kielikokeiluille on juuri nyt paljon kysyntää? Yhtenä selittävänä tekijänä lienee Suomen kansainvälistyminen ja monikielistyminen ennennäkemättömällä tavalla.</p><p>Esimerkiksi tuoreesta &rdquo;pk-seudun kaupunkien väestöennuste 2016-2030&rdquo;-<a href="http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/16_01_11_Tilastoja_1_Vuori.pdf">aineistosta </a>käy ilmi, että vieraskielisen väestön määrän ennustetaan kasvavan Helsingin seudun 14 kunnan alueella nykyisestä 164 000:sta lähes 350 000:een 2030 mennessä. Vieraskielisten osuus väestöstä kasvaisi siten 11,5:stä 21 prosenttiin!</p><p>Väestöpohjan väistämättömän muutoksen lisäksi erityisesti vientiin kohdistuvat talouden paineet <a href="http://ek.fi/wp-content/uploads/Henko-2014.pdf">tukevat </a>vapaan kielivalinnan merkitystä. Suurten maailmankielten osaaminen on elintärkeä edellytys toimia muuttuvassa elinkeinoelämän toimintaympäristössä.</p><p>Lukuisten <a href="http://yle.fi/uutiset/tutkimus_kaksikielisyydelle_kylla_pakkoruotsille_ei/7702930">kyselyiden </a>perusteella tiedetään tosiasiana, että enemmistö suomalaisista kannattaa kielipolitiikan muutoksia, kuten ruotsin kieltä valinnaisena oppiaineena. Mielestäni vapaus valita ei olisi keneltäkään pois, vaan se avaisi täysin uusia mahdollisuuksia tuleville sukupolville elää ja olla.</p><p>&nbsp;</p><p>Kirjoitus on <a href="http://arkisto.epaper.fi/kirkkonummensanomat/lehdet/2637/sunnuntai-3112016">julkaistu </a>myös mielipidekirjoituksena mm. Kirkkonummen Sanomissa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Sipilän hallituksen ohjelmaan on kirjattu alueellisen kielikokeilun toteuttaminen tällä vaalikaudella kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua.

Tiukan konservatiivisen kantansa kielikysymykseen omaava, muutoin liberaalina profiloitunut opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kertoi Ylelle (23.1.) kokeiluhankkeen olevan yhä perustuslakipohdinnassa.

Järkeistämiset kielipolitiikkaan vaatisivat käsittääkseni kuitenkin lähinnä mm. perusopetus- ja lukiolain viilauksia, eivät perustuslaillisia muutoksia. Samalla kun OKM:ssä pohdiskellaan syvällisemmin asiaa, on eri puolella Suomea tehtailtu valtuustoaloitteita kielikokeiluiden järjestämiseksi.

Tietääkseni niitä on vireillä ainakin Kirkkonummella, Tampereella, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Riihimäellä, Janakkalassa, Oulussa, Valkeakoskella, Lietossa, Kaarinassa, Kuopiossa ja Ylöjärvellä.

Mutta miksi kielikokeiluille on juuri nyt paljon kysyntää? Yhtenä selittävänä tekijänä lienee Suomen kansainvälistyminen ja monikielistyminen ennennäkemättömällä tavalla.

Esimerkiksi tuoreesta ”pk-seudun kaupunkien väestöennuste 2016-2030”-aineistosta käy ilmi, että vieraskielisen väestön määrän ennustetaan kasvavan Helsingin seudun 14 kunnan alueella nykyisestä 164 000:sta lähes 350 000:een 2030 mennessä. Vieraskielisten osuus väestöstä kasvaisi siten 11,5:stä 21 prosenttiin!

Väestöpohjan väistämättömän muutoksen lisäksi erityisesti vientiin kohdistuvat talouden paineet tukevat vapaan kielivalinnan merkitystä. Suurten maailmankielten osaaminen on elintärkeä edellytys toimia muuttuvassa elinkeinoelämän toimintaympäristössä.

Lukuisten kyselyiden perusteella tiedetään tosiasiana, että enemmistö suomalaisista kannattaa kielipolitiikan muutoksia, kuten ruotsin kieltä valinnaisena oppiaineena. Mielestäni vapaus valita ei olisi keneltäkään pois, vaan se avaisi täysin uusia mahdollisuuksia tuleville sukupolville elää ja olla.

 

Kirjoitus on julkaistu myös mielipidekirjoituksena mm. Kirkkonummen Sanomissa.

]]>
2 http://vpsainio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210900-kielikokeiluilla-kohti-kielivapauksia#comments Monikielisyys Opetusministeri Pakkoruotsi Perustuslaki Vapaa kielivalinta Sat, 30 Jan 2016 10:39:47 +0000 Vesa-Pekka Sainio http://vpsainio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210900-kielikokeiluilla-kohti-kielivapauksia
Tehottomuuden siunauksellisuudesta http://timomontonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206582-tehottomuuden-siunauksellisuudesta <p>En liene ainoa, joka ihmettelee Pariisin terroristien tehottomuutta. Ainakin neljä heistä onnistui räjäyttämään itsensä, mutta lehtitietojen mukaan näissä iskuissa kuoli vain yksi ulkopuolinen. Konserttisalin 1500 hengen yleisöstä terroristit, joita oli ainakin kolme, saivat hengiltä vain 80.&nbsp; Tiedämme, että tuohon pystyy norjalainen yksinään.</p><p>Olisiko tässä koulutusviennin paikka? Suomalaisen osaamisen maailmanmarkkinoinnissa ei tunnetusti ole liikoja häpeilty eikä koettu moraalista närästystä. Valtiovallan ja yliopistojen edustajat ovat suunnanneet ponnistelujaan sellaisiin demokratian kukkasiin kuin Saudi-Arabia, Kiina ja Valkovenäjä. Rohkeasti uusiin avauksiin!</p><p>Vitsin vääntäminen tragediasta on mautonta, mutta ironia ja musta huumori auttavat näkemään onnen onnettomuudessa. Mitä jos terroristit olisivatkin olleet huimasti tehokkaampia? Itsemurhapommittajat olivat tappaneet kymmeniä ihmisiä. Konserttisalin lattialle olisi jäänyt satoja ruumiita.</p><p>Tehottomuudessa on siis omat hyvät puolensa. Tämä unohtuu useimmiten. Juuri nyt Suomen poliittinen johto kannustaa meitä kurittamalla tehokkuuteen. Mihin se johtaa?</p><p>Haen vastausta kuvittelemalla. Se on ilmaista ja siis varsin tehokasta. Kuvittelen, että opetus- ja kulttuuriministeri olisi yliopistojen ja korkeakoulujen johdon sijasta lähettänyt avoimen kirjeen terrori- ja rikollisjärjestöjen johdolle ja patistaisi niitä tehostamaan toimintaansa. Kahden erillisen ilmiön yhdistäminenhän on tunnettu pakinan keino. Kirjeen alkupuolisko voisi olla tällaista hupailua:</p><p>&rdquo;Maamme on ollut historiassaan monia kertoja vaikeiden tilanteiden edessä. Kun on ollut vaikeaa, on selviytymiskeinoksi aina valittu vihamielisyyden vahvistaminen ja kansan kostonhalun nostaminen.&nbsp;<br /><br />Olemme jälleen tilanteessa, jossa taantumista kipeästi kaivataan. Terrorismi on ollut vaikeuksissa monta vuotta. Näyttävien terroritekojen vankat kivijalat ovat pettäneet globaalissa, nopeassa muutoksessa. Olemme jäämässä muista jälkeen. Näköpiirissä on vain hidasta tihutöiden kasvua, jos kasvua ollenkaan. Viha kasvaa, samoin joutilaisuus. Se lisää varmuutta ja syö tulevaisuudenpelkoa. Koko Eurooppaa koskeva terroristitilanne on totta myös Suomessa ja muuttaa yhteiskuntaamme pysyvästi.&nbsp;<br /><br />Elämme aikaa ja hetkeä, jossa taantumiskykymme ei saa yskiä.&nbsp;<br /><br />Pienenä kansana näivettymisemme perustuu tulevaisuudessakin terroristeihin. Tietämättömyyteen, huippuaseistukseen, vihamielisyyteen. On vihattava enemmän kuin muut vihaavat, ja raivostuttava nopeammin kuin muut.&nbsp;<br /><br />Terrorin politiikkaa tehdään nyt poikkeuksellisen vaativassa toimintaympäristössä. Meidät tunnetaan maailmalla erityisen toimivasta sissi-, soluttautumis- ja sabotaasijärjestelmästämme. Hieman liian uinuva tyytyväisyys näkyy nyt, kun globaali kilpailu on kiristynyt. Viimeaikaiset kansainväliset ja kotimaiset terroriteot osoittavat, että suhteellinen kilpailuetumme on heikentynyt. Nuorten ja aikuisten osaamattomuudessa on isoja puutteita. Itsemurhapommittamisen halukkuuden nousu on hiipunut, samoin terroristisolujen muodostamisen nousu. Muut rynnäköivät kovempaa, räjäyttävät uutta yllättävän nopeaan. Meidän terroristilaitoksemme on kovin sirpaloitunut, ja tuhotyö on jakautunut liian moniin, resursseiltaan ja vaikuttavuudeltaan keskinkertaisiin soluihin.&nbsp;<br /><br />Maailman huipulle tähtäävä terroristijärjestö ei voi olla tyytyväinen eikä tyytyä tilaan, jossa sen korkein huippu - soluttautuminen ja tuhoaminen - yltää kyllä hyvään, mutta ei maailman kärkeen.&nbsp;<br /><br />Ennen nykyistä terroritalouden niukkuuden aikaa panostukset terrorijärjestöihin ja pommien räjäyttämiseen kasvoivat huomattavasti vuosien ajan. Kävikö meille niin, että oletimme terrorin tason ja vaikuttavuuden kohenevan tasatahtia voimavarojen lisääntymisen kanssa? Kansainvälinen vertailu osoittaa, että resurssien puute ei ole keskeinen ongelmamme, vaan niiden tehoton hyödyntäminen. Saamme samalle rahalle vähemmän vastinetta yhteiskunnan haitaksi kuin tärkeimmät verrokkimaamme.&nbsp;<br /><br />Tämän tilanteen edessä kutsun teidät, arvoisat terrori- ja rikollisjärjestöjen tärkeimmät vaikuttajat, mukaan työhön, jonka päämääränä on nykyistä laadukkaampi, kansainvälisempi, vaikuttavampi ja tehokkaampi tuhotyölaitos. Tavoitteemme on, että suomalainen terrorismi on vuonna 2025 kansainvälisesti kilpailukykyinen, mahdollistaa korkeaan osaamiseen perustuvan suomalaisen yhteiskunnan vahingoittamisen ja tuottaa hävitystä globaalien ongelmien jatkamiseen.&nbsp;<br /><br />Julkisen talouden säästöt tuntuvat myös terrorismissa ja rikollisuudessa. Leikkaukset pakottavat meidät miettimään, miten käytämme 3,2 miljardia euroa kavallettua rahaa terrorismiin ja rikollisuuteen nykyistä järkevämmin. Tarvitaan laaduttomuutta, tehottomuutta ja vaikuttamattomuutta lisääviä uudistuksia. Toinen vaihtoehto on näivettymisen tie. Sitä jos kuljemme, emme kykene pitämään parhaita terroristeja Suomessa emmekä houkuttelemaan ulkomaisia huipputerroristeja tänne.&rdquo;</p><p>Riittää jo! Näitä tekstin muunnoksia tehtiin lapsena. Jätettiin kertomuksesta sanoja pois ja muut saivat keksiä niiden tilalle mitä mieleen tulee tietämättä ympäröivää kontekstia.</p><p>Silloin nauratti. Nyt ei.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> En liene ainoa, joka ihmettelee Pariisin terroristien tehottomuutta. Ainakin neljä heistä onnistui räjäyttämään itsensä, mutta lehtitietojen mukaan näissä iskuissa kuoli vain yksi ulkopuolinen. Konserttisalin 1500 hengen yleisöstä terroristit, joita oli ainakin kolme, saivat hengiltä vain 80.  Tiedämme, että tuohon pystyy norjalainen yksinään.

Olisiko tässä koulutusviennin paikka? Suomalaisen osaamisen maailmanmarkkinoinnissa ei tunnetusti ole liikoja häpeilty eikä koettu moraalista närästystä. Valtiovallan ja yliopistojen edustajat ovat suunnanneet ponnistelujaan sellaisiin demokratian kukkasiin kuin Saudi-Arabia, Kiina ja Valkovenäjä. Rohkeasti uusiin avauksiin!

Vitsin vääntäminen tragediasta on mautonta, mutta ironia ja musta huumori auttavat näkemään onnen onnettomuudessa. Mitä jos terroristit olisivatkin olleet huimasti tehokkaampia? Itsemurhapommittajat olivat tappaneet kymmeniä ihmisiä. Konserttisalin lattialle olisi jäänyt satoja ruumiita.

Tehottomuudessa on siis omat hyvät puolensa. Tämä unohtuu useimmiten. Juuri nyt Suomen poliittinen johto kannustaa meitä kurittamalla tehokkuuteen. Mihin se johtaa?

Haen vastausta kuvittelemalla. Se on ilmaista ja siis varsin tehokasta. Kuvittelen, että opetus- ja kulttuuriministeri olisi yliopistojen ja korkeakoulujen johdon sijasta lähettänyt avoimen kirjeen terrori- ja rikollisjärjestöjen johdolle ja patistaisi niitä tehostamaan toimintaansa. Kahden erillisen ilmiön yhdistäminenhän on tunnettu pakinan keino. Kirjeen alkupuolisko voisi olla tällaista hupailua:

”Maamme on ollut historiassaan monia kertoja vaikeiden tilanteiden edessä. Kun on ollut vaikeaa, on selviytymiskeinoksi aina valittu vihamielisyyden vahvistaminen ja kansan kostonhalun nostaminen. 

Olemme jälleen tilanteessa, jossa taantumista kipeästi kaivataan. Terrorismi on ollut vaikeuksissa monta vuotta. Näyttävien terroritekojen vankat kivijalat ovat pettäneet globaalissa, nopeassa muutoksessa. Olemme jäämässä muista jälkeen. Näköpiirissä on vain hidasta tihutöiden kasvua, jos kasvua ollenkaan. Viha kasvaa, samoin joutilaisuus. Se lisää varmuutta ja syö tulevaisuudenpelkoa. Koko Eurooppaa koskeva terroristitilanne on totta myös Suomessa ja muuttaa yhteiskuntaamme pysyvästi. 

Elämme aikaa ja hetkeä, jossa taantumiskykymme ei saa yskiä. 

Pienenä kansana näivettymisemme perustuu tulevaisuudessakin terroristeihin. Tietämättömyyteen, huippuaseistukseen, vihamielisyyteen. On vihattava enemmän kuin muut vihaavat, ja raivostuttava nopeammin kuin muut. 

Terrorin politiikkaa tehdään nyt poikkeuksellisen vaativassa toimintaympäristössä. Meidät tunnetaan maailmalla erityisen toimivasta sissi-, soluttautumis- ja sabotaasijärjestelmästämme. Hieman liian uinuva tyytyväisyys näkyy nyt, kun globaali kilpailu on kiristynyt. Viimeaikaiset kansainväliset ja kotimaiset terroriteot osoittavat, että suhteellinen kilpailuetumme on heikentynyt. Nuorten ja aikuisten osaamattomuudessa on isoja puutteita. Itsemurhapommittamisen halukkuuden nousu on hiipunut, samoin terroristisolujen muodostamisen nousu. Muut rynnäköivät kovempaa, räjäyttävät uutta yllättävän nopeaan. Meidän terroristilaitoksemme on kovin sirpaloitunut, ja tuhotyö on jakautunut liian moniin, resursseiltaan ja vaikuttavuudeltaan keskinkertaisiin soluihin. 

Maailman huipulle tähtäävä terroristijärjestö ei voi olla tyytyväinen eikä tyytyä tilaan, jossa sen korkein huippu - soluttautuminen ja tuhoaminen - yltää kyllä hyvään, mutta ei maailman kärkeen. 

Ennen nykyistä terroritalouden niukkuuden aikaa panostukset terrorijärjestöihin ja pommien räjäyttämiseen kasvoivat huomattavasti vuosien ajan. Kävikö meille niin, että oletimme terrorin tason ja vaikuttavuuden kohenevan tasatahtia voimavarojen lisääntymisen kanssa? Kansainvälinen vertailu osoittaa, että resurssien puute ei ole keskeinen ongelmamme, vaan niiden tehoton hyödyntäminen. Saamme samalle rahalle vähemmän vastinetta yhteiskunnan haitaksi kuin tärkeimmät verrokkimaamme. 

Tämän tilanteen edessä kutsun teidät, arvoisat terrori- ja rikollisjärjestöjen tärkeimmät vaikuttajat, mukaan työhön, jonka päämääränä on nykyistä laadukkaampi, kansainvälisempi, vaikuttavampi ja tehokkaampi tuhotyölaitos. Tavoitteemme on, että suomalainen terrorismi on vuonna 2025 kansainvälisesti kilpailukykyinen, mahdollistaa korkeaan osaamiseen perustuvan suomalaisen yhteiskunnan vahingoittamisen ja tuottaa hävitystä globaalien ongelmien jatkamiseen. 

Julkisen talouden säästöt tuntuvat myös terrorismissa ja rikollisuudessa. Leikkaukset pakottavat meidät miettimään, miten käytämme 3,2 miljardia euroa kavallettua rahaa terrorismiin ja rikollisuuteen nykyistä järkevämmin. Tarvitaan laaduttomuutta, tehottomuutta ja vaikuttamattomuutta lisääviä uudistuksia. Toinen vaihtoehto on näivettymisen tie. Sitä jos kuljemme, emme kykene pitämään parhaita terroristeja Suomessa emmekä houkuttelemaan ulkomaisia huipputerroristeja tänne.”

Riittää jo! Näitä tekstin muunnoksia tehtiin lapsena. Jätettiin kertomuksesta sanoja pois ja muut saivat keksiä niiden tilalle mitä mieleen tulee tietämättä ympäröivää kontekstia.

Silloin nauratti. Nyt ei.

]]>
1 http://timomontonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206582-tehottomuuden-siunauksellisuudesta#comments Koulutusvienti Opetusministeri Pariisin terrori-isku Tehokkuus Terrorismi Sun, 15 Nov 2015 12:01:04 +0000 Timo Montonen http://timomontonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206582-tehottomuuden-siunauksellisuudesta
Ministeri Grahn-Laasosen paimenkirje on tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä http://taukovihko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/205507-ministeri-grahn-laasosen-paimenkirje-on-tietamattomyytta-ja-valinpitamattomyytta <p><a href="http://minaisa.blogspot.fi/2015/10/ministeri-grahn-laasosen-paimenkirje.html">Ministerin paimenkirje osoittaa tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä</a></p><p>&nbsp;</p><p>En ajatellut opetusministeri Grahn-Laasosen pääsevän enää syvemmälle siinä miten surkeasti hän ajaa oman ministeriönsä asiaa. Surulliset perusopetuksen kärkihankkeet ilman konkretiaa ja vielä huonommin resurssein oli jo sellainen rimanalitus suurten säästöjen rinnalla, että ajattelin ministerin virkamiesten jo sanovan, että kannattaisi ehkä hillitä sitä omien ajatusten esille tuomista. Varsinkin kun ne ovat sitä tasoa, mitä ovat olleet.<br /><br />Tänään kuitenkin Helsingin sanomat julkaisi opetusministerin &quot;paimenkirjeen&quot; korkeakouluille. Kirjeessä opetusministeri patistaa korkeakouluja spesifioimaan, missä ne aikovat olla maailman parhaita vuonna 2025 ja mitkä niiden aloista ovat kansallisesti laadukkaita ja merkittäviä.<br /><br />Ilmeisesti opetusministeri menee tässä valtioneuvoston kannan mukana. Valtioneuvostohan määrää nykyään mikä on tärkeää ja tarpeellista tutkimusta ja tiedettä, kuten se on <a href="http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/valtioneuvosto-valitsi-teemat-strategiselle-tutkimukselle-vuonna-2016?_101_INSTANCE_3wyslLo1Z0ni_groupId=10616" target="_blank">strategisissa tutkimuskohteissaan määritellyt</a>. Näihin ajatuksiin ei tietenkään kuulu tieteen monialaisuus, tieteen itseisarvo sivilisaation tärkeänä osana tai monipuolinen ja kannustava tieteen tekeminen.<br /><br />Opetusministeri osoittaa paimenkirjeellään, ettei hänen osaamattomuutensa rajoitu pelkästään peruskoulun ja varhaiskasvatuksen tasolle vaan hän kykenee olemaan täysin kohtuuton ja näköalaton myös korkeakoulutuksen suhteen. Missään muualla maailmassa tuskin opetusministeri kehtaisi täysin suhteettomien leikkausten jälkeen vaatia yliopistoja osoittamaan miten ne aikovat olla maailman huipulla. Samaan aikaan hän osoittaa huoltansa siitä, miten me saamme pidettyä täällä kansainvälisiä huippuosaajia. No ei saada. Se vaatisi rahaa perustutkimukseen ja resursseja monialaiseen ja monipuoliseen akateemiseen työhön. Se vaatisi juuri niitä asioita, jotka te olette ennen murahdustanne leikanneet pois yliopistoilta.&nbsp;<br /><br />Grahn-Laasonen on sitä mieltä, että vaihtoehtona on näivettymisen tie, jolloin esimerkiksi tuo ulkomainen huippuosaaminen jää tulematta tänne. Samaan aikaan Suomi alkaa veloittaa ulkomaisilta opiskelijoilta lukukausimaksuja. Tämä siis aikana jolloin muut maat peruuttavat päätöksiä samasta asiasta, koska ne ovat johtaneet opiskelijamäärien romahtamiseen ja ulkomaisen osaavan työväestön mielenkiinnon hiipumiseen. On vastenmielistä miten toisella kädellä puututaan korkeakoulujen rahoitukseen ja itsehallintoon ja toisella samaan aikaan lyödään nyrkkiä julkisesti pöytään vaatien jotain tulevaisuuden huipputuloksia.<br /><br />Viimeisenä kiinnitän huomiota kirjeen lopussa olevaan vaatimukseen tehostaa sisäisiä organisaatioita. Ministeri kirjoittaa <em>&rdquo;Nykytila, jossa jopa 40 prosenttia henkilöstöstä työskentelee muissa kuin opetus- ja tutkimustehtävissä, ei varmasti kenenkään mielestä on tyydyttävä&rdquo;. </em>Tämä osoittaa kuinka täysin pihalla ministeri on yksinkertaisimmistakin asioista. Ministerillä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä mitä korkeakoulun infran ja arjen pyörittäminen on.&nbsp;<br /><br />En tiedä onko ministeri Grahn-Laasonen vain populisti vai oikeasti niin tietämätön, että kuvittelee korkeakoulun pyörivän vain lehtoreiden ja professoreiden työllä. Haluaisiko rouva ministeri mahdollisesti kasvatustieteen professorin pyyhkivän pölyjä luentojen välillä? Hammaslääketieteen yliopettaja voisi vapaapäivinään hoitaa teknistä tukea. Biologian professorit ja sukupuolitutkimuksen tohtorikoulutettavat hoitaisivat jaetusti yövahtimestarin työt. Yliopistotason kirjastoa ja opiskelijoiden ohjausta taas voivat hoitaa maisteriopiskelijat vapaaehtoistyönä. Laiskat opiskelijat kun muutenkin ovat täysin hyödyttömiä kulueriä.&nbsp;<br /><br />Itse opiskellessani sain keskisuuren tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenenä todistaa, kuinka paljon professoreiden työaikaa meni täysin muuhun kuin siihen opettamiseen tai tutkimukseen. Samaan aikaan opetusministeri, jonka pitäisi olla tärkein poliittinen henkilö koko opetuksen kentällä heittää tällaisia täysin typeriä lukuja ja väitteitä.&nbsp;<br /><br />Opetusministeri Grahn-Laasonen vaikuttaa siltä, että hänen tulisi kohtapuoliin myöntää, ettei koulutuksen taso, kehittäminen tai meidän koulutusjärjestelmämme ylipäänsä kiinnosta häntä pätkääkään. Niin välinpitämätön ja tietämätön hän on ulostuloissaan. Mikäli hän haluaa toimia valtiovarainministeriön kiristysruuvina niin olkoon siinä rehellinen ja jättäköön paimenkirjeet tai kärkihankkeet suosiolla pois retoriikastaan.&nbsp;<br /><br />On noloa, että tässä maassa, maassa jonka suurin valtti on erinomainen, maksuton ja tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä, toimii opetusministeri näin.</p><p>&nbsp;</p><p>PS. Eduskunnassa työskentelevistä ihmisistä noin 23% on kansanedustajia, jotka säätävät lakeja. Voisiko ministeri Grahn-Laasonen hoitaa vaikkapa kahviota ja avustaa Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän jäseniä ennen ja jälkeen täysistuntojen?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ministerin paimenkirje osoittaa tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä

 

En ajatellut opetusministeri Grahn-Laasosen pääsevän enää syvemmälle siinä miten surkeasti hän ajaa oman ministeriönsä asiaa. Surulliset perusopetuksen kärkihankkeet ilman konkretiaa ja vielä huonommin resurssein oli jo sellainen rimanalitus suurten säästöjen rinnalla, että ajattelin ministerin virkamiesten jo sanovan, että kannattaisi ehkä hillitä sitä omien ajatusten esille tuomista. Varsinkin kun ne ovat sitä tasoa, mitä ovat olleet.

Tänään kuitenkin Helsingin sanomat julkaisi opetusministerin "paimenkirjeen" korkeakouluille. Kirjeessä opetusministeri patistaa korkeakouluja spesifioimaan, missä ne aikovat olla maailman parhaita vuonna 2025 ja mitkä niiden aloista ovat kansallisesti laadukkaita ja merkittäviä.

Ilmeisesti opetusministeri menee tässä valtioneuvoston kannan mukana. Valtioneuvostohan määrää nykyään mikä on tärkeää ja tarpeellista tutkimusta ja tiedettä, kuten se on strategisissa tutkimuskohteissaan määritellyt. Näihin ajatuksiin ei tietenkään kuulu tieteen monialaisuus, tieteen itseisarvo sivilisaation tärkeänä osana tai monipuolinen ja kannustava tieteen tekeminen.

Opetusministeri osoittaa paimenkirjeellään, ettei hänen osaamattomuutensa rajoitu pelkästään peruskoulun ja varhaiskasvatuksen tasolle vaan hän kykenee olemaan täysin kohtuuton ja näköalaton myös korkeakoulutuksen suhteen. Missään muualla maailmassa tuskin opetusministeri kehtaisi täysin suhteettomien leikkausten jälkeen vaatia yliopistoja osoittamaan miten ne aikovat olla maailman huipulla. Samaan aikaan hän osoittaa huoltansa siitä, miten me saamme pidettyä täällä kansainvälisiä huippuosaajia. No ei saada. Se vaatisi rahaa perustutkimukseen ja resursseja monialaiseen ja monipuoliseen akateemiseen työhön. Se vaatisi juuri niitä asioita, jotka te olette ennen murahdustanne leikanneet pois yliopistoilta. 

Grahn-Laasonen on sitä mieltä, että vaihtoehtona on näivettymisen tie, jolloin esimerkiksi tuo ulkomainen huippuosaaminen jää tulematta tänne. Samaan aikaan Suomi alkaa veloittaa ulkomaisilta opiskelijoilta lukukausimaksuja. Tämä siis aikana jolloin muut maat peruuttavat päätöksiä samasta asiasta, koska ne ovat johtaneet opiskelijamäärien romahtamiseen ja ulkomaisen osaavan työväestön mielenkiinnon hiipumiseen. On vastenmielistä miten toisella kädellä puututaan korkeakoulujen rahoitukseen ja itsehallintoon ja toisella samaan aikaan lyödään nyrkkiä julkisesti pöytään vaatien jotain tulevaisuuden huipputuloksia.

Viimeisenä kiinnitän huomiota kirjeen lopussa olevaan vaatimukseen tehostaa sisäisiä organisaatioita. Ministeri kirjoittaa ”Nykytila, jossa jopa 40 prosenttia henkilöstöstä työskentelee muissa kuin opetus- ja tutkimustehtävissä, ei varmasti kenenkään mielestä on tyydyttävä”. Tämä osoittaa kuinka täysin pihalla ministeri on yksinkertaisimmistakin asioista. Ministerillä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä mitä korkeakoulun infran ja arjen pyörittäminen on. 

En tiedä onko ministeri Grahn-Laasonen vain populisti vai oikeasti niin tietämätön, että kuvittelee korkeakoulun pyörivän vain lehtoreiden ja professoreiden työllä. Haluaisiko rouva ministeri mahdollisesti kasvatustieteen professorin pyyhkivän pölyjä luentojen välillä? Hammaslääketieteen yliopettaja voisi vapaapäivinään hoitaa teknistä tukea. Biologian professorit ja sukupuolitutkimuksen tohtorikoulutettavat hoitaisivat jaetusti yövahtimestarin työt. Yliopistotason kirjastoa ja opiskelijoiden ohjausta taas voivat hoitaa maisteriopiskelijat vapaaehtoistyönä. Laiskat opiskelijat kun muutenkin ovat täysin hyödyttömiä kulueriä. 

Itse opiskellessani sain keskisuuren tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenenä todistaa, kuinka paljon professoreiden työaikaa meni täysin muuhun kuin siihen opettamiseen tai tutkimukseen. Samaan aikaan opetusministeri, jonka pitäisi olla tärkein poliittinen henkilö koko opetuksen kentällä heittää tällaisia täysin typeriä lukuja ja väitteitä. 

Opetusministeri Grahn-Laasonen vaikuttaa siltä, että hänen tulisi kohtapuoliin myöntää, ettei koulutuksen taso, kehittäminen tai meidän koulutusjärjestelmämme ylipäänsä kiinnosta häntä pätkääkään. Niin välinpitämätön ja tietämätön hän on ulostuloissaan. Mikäli hän haluaa toimia valtiovarainministeriön kiristysruuvina niin olkoon siinä rehellinen ja jättäköön paimenkirjeet tai kärkihankkeet suosiolla pois retoriikastaan. 

On noloa, että tässä maassa, maassa jonka suurin valtti on erinomainen, maksuton ja tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä, toimii opetusministeri näin.

 

PS. Eduskunnassa työskentelevistä ihmisistä noin 23% on kansanedustajia, jotka säätävät lakeja. Voisiko ministeri Grahn-Laasonen hoitaa vaikkapa kahviota ja avustaa Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän jäseniä ennen ja jälkeen täysistuntojen?

]]>
39 http://taukovihko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/205507-ministeri-grahn-laasosen-paimenkirje-on-tietamattomyytta-ja-valinpitamattomyytta#comments Korkeakoulut Leikkaukset Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen Tue, 27 Oct 2015 17:09:25 +0000 Timo Kilpiäinen http://taukovihko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/205507-ministeri-grahn-laasosen-paimenkirje-on-tietamattomyytta-ja-valinpitamattomyytta
Opetusministerin aatevihko, ai vähän sisällötöntäkö? http://taukovihko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200945-opetusministerin-aatevihko-ai-vahan-sisallotontako <p><a href="http://minaisa.blogspot.fi/2015/08/asiaosaamattomuutta-ja-tyhjanrummutusta.html">Asiaosaamattomuutta ja tyhjänrummutusta</a></p><p>&nbsp;</p><p>Ensi alkuun ihan oikeasti pahoittelut opetusministeri Grahn-Laasoselle. Valitettavasti joudutte julkaisemanne ajatuskirjelmän takia toimimaan esimerkkinä siitä mikä monissa meidän poliitikoissa on vikana (taas kerran). Se olisi helppo välttää kun olisi tuottamatta sisällöltään täysin nollatasoa olevia höpöhöpöjulkaisuja, mutta kun sen väen vängällä julkisuuteen toivoitte puoluekokousta varten niin tässäpä hiukan kritiikkiä. Meillä on äärimmäisen päteviä poliitikkoja, jotka tuntevat oman alansa paremmin kuin hyvin. Valitettavasti vain heistä harva tuntuu olevan tarpeeksi äänessä.<br /><br />Ensin ihan nuo typerimmät lauseet tai faktavirheet alta pois.<br /><br />Kirjoitatte, että sosiaalimenot ovat nelinkertaistuneet vuodesta 1980 tähän päivään. No näin ei ole. Ei ainakaan THL:n virallisten lukujen mukaan. Sosiaalimenot olivat vuonna 1980 noin 19 miljardia euroa. Viime vuonna sosiaalimenot olivat hiukan yli 63 miljardia euroa. Vaikka teille ministerinä 15 miljardin heitto ei olisi juuri mitään, on se kuitenkin oikeasti aika paljon. Sen lisäksi ette tietenkään ole huomioinut sitä tosiasiaa, että valtiontalouden luvut olivat 35 vuotta sitten muutenkin huomattavasti pienemmät. Tosiasiassahan sosiaalimenojen kustannukset ovat vaihdelleet valtion osalta 20-30 prosentin paikkeilla ja kun siihen lisätään kuntien osuus mennään 30-40 prosentin tietämille. Eli ensin kannattaa ottaa haltuun sellaiset käsitteet kuin inflaatio, talouskasvu ja bruttokansantuote ja sen suhdeluvut ennen kuin heittelee ihan typeryyksiä vihkoihinsa.<br />(linkki THL:n tilastoihin <a href="https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/sosiaali-ja-terveydenhuollon-talous/sosiaalihuollon-menot-ja-rahoitus" target="_blank">tässä</a>)<br /><br />Kirjoitatte myös, että meillä on lakeja ja säädöksiä, jotka määräävät minkä ikäisenä tähtisädetikun saa sytyttää. No ei ole. Suosittelen tutustumaan vaikkapa Finlex -tietokantaan, jossa maininnat tähtisädetikuista koskevat vain ja ainoastaan varastointia. Meillä on kyllä säännöksillä ja ikärajoilla säädelty ilotulitteiden myyntiä ja ostamista. Viiva on ehkä vedetty väärään kohtaan, mutta mikään laki ei estä vaikka seitsemänvuotiasta sitä tähtisadetikkua sytyttämästä. Eli taas faktat kuntoon ennen kuin alatte ministeritason ihmisenä heittelemään nerokkaita lausahduksia julkisuuteen. On ihan oikeasti ihmisiä, jotka uskoo ministereitä sellaisenaan. Samassa virkkeessä kirjoitatte myös ullakkoasuntojen ikkunoista. Näistä olisi mukava nähdä lähde myös. Voin hyvin uskoa tällaisen säännöksen jossain olevan, mutta en usko sen olevan niin kattava ja jäykkä kuin annatte tekstissänne ymmärtää. Yleensäkin lähdeviitteet suorissa väitteissä olisivat paikallaan. Eivät toki missään tapauksessa pakollisia, mutta olisivat ihan fiksuja. Silloin ehkä itsekin tulisi tarkistettua, että olikohan asia nyt kuitenkaan näin.<br /><br />Loppun vielä otetaan tarkasteluun virke &quot;Ollaanko pian sellaisessa yhteiskunnassa, jossa kaikki mikä ei ole laissa on sallittua ja kaikki mitä ei ole erikseen sallittu on kiellettyä?&quot; Jos tämän on tarkoitus olla jollain tavalla sarkastinen tai ironinen lause niin se tehokkaasti hukkuu ihan silkan perseilyn alle. Tässä lauseessa on suora sisäinen ristiriita. Se kumoaa itse itsensä. Parodia menee hukkaan, jos sen tekee johonkin poliittiseen ajatuskirjelmään, jonka olisi tarkoitus avata kirjoittajan poliittista ideologiaa ja mahdollisia keinoja tämän yhteiskunnan muokkaamiseen. Eli onko kyseessä tosi surkea vitsi vai ihanko oikeasti kirjoittaja opetusministeri on noin pihalla?<br /><br />Noin saatiin suurimmat ihan virheelliset tiedot pois sieltä tekstistä. Sitten mennäänkin tuohon retoriikkaan ja kirjoituksen muotoiluihin.<br /><br />Ensimmäisenä tärkeä huomio. Te ette anna yhtään ainutta viitekehystä, konkreettista ehdotusta tai minkäänlaista sinne suuntaankaan olevaa ajatusta. Kaikki kirjoitus on erään entisen oppilaani sanoin &quot;heikkotasoista tuubaa&quot;. Paljon melua ilman minkäänlaista nuottikirjoitusta, joka antaisi edes hiukan toivoa siitä, että te tiedätte mistä puhutte.<br /><br />Jotta tästä ei tule paljon novellia pidempi teksti, otetaan käsittelyyn tekstin tyyliä ja ajatuksianne yksi kappale jokaisesta kirjelmän kohdasta.<br /><br />Aloitetaan vaikkapa tuolta alusta. Kirjoitatte, että kehitys 1800-luvun lopusta tähän päivään on ihme. Että kaikille naapureillemme ei ole käynyt näin. Keneenköhän naapuriin vertaatte meitä nyt? Ruotsiin, jossa käsittääkseni menee ihan kivasti? Viroon, jonka loikka nykyaikaan satavuotisen miehityksen jälkeen on huima, vai venäjään, joka jo 1800-luvulla kärsi laajalti samoista ongelmista keskusjohdon, valtavan valtion ja tehottoman, diktatuurimaisen hallinnon takia? Onhan meillä vielä rajanaapurina tietysti myös Norja, jos kaivataan oikein tosi isoa epäonnistumista. Jos tarvii kirjoittaa jotain typerää sentimentaalista roskaa niin edes jonkinlaista viitekehystä olisi hyvä olla.<br /><br />Sitten seuraava kohta jota kuvaatte otsikolla Sivistys, ahkeruus, uteliaisuus. Sieltä eniten itseäni kismittää kohta &quot;Pohjoiskarjalaisesta kyläkoulusta ponnistava voi kerrata matikkaa tai opiskella Stanfordin huippuluennot netistä. Sivistykseen ei ole lukukausimaksuja&quot;. Ei ole, mutta sen sijaan haluatte samaan aikaan ajaa lukukausimaksuja suomalaiseen koulutukseen. On ihan suoranaista vittuilua (enkä tykkää kiroilla blogissa, mutta sitähän tämä on) kirjoittaa näin, kun politiikkanne koulutuksen suhteen on eriarvoisuuteen tähtäävää. Tokihan omilla ansioillaan ja ahkeruudella aina pärjää. Jos niitä ei ole, riittänee vanhempien rahallinen panostus tässä maailmassa, jota kovasti tunnutte haikailevan. Mitäpä jos kertoisitte suoraan sen, että nykymaailmassa koulutus ei takaa yhtään mitään. Huippututkimusta, tuotekehitystä ja koulutuksen jokaista tasoa ajetaan alas rankalla kädellä. On silloin ihan turha huudella ministerinpallilta kuinka veronmaksun ei pitäisi olla välittämisen korkein muoto. Jos haluatte maan, jossa jokainen huolehtii vain lähipiiristään tai ostaa aneita lahjoituksilla, ajakaa toki sellaista politiikkaa. Älkää kuitenkaan kirjoittako sen päälle karkkivärein hyvinvointivaltio ja myykö sitä sellaisena. Ja ne konkreettiset esimerkit. Mitä tämä voisi tarkoittaa? Yksikin asia olisi hieno kuulla.<br /><br />Maailman muuttumisesta kirjoitettiin jo tuolla faktakohdassa, mutta otetaan siitäkin huomio tähän. Kirjoitatte sujuvasti kritiikkiä käytännössä koko hyvinvointiyhteiskuntaa vastaan. Valitettavasti vaan ne ovat fraaseja, joita on toisteltu vuosikymmenen ellei useita. Ette tarjoa yhtään originaalia ajatusta tai jälleen kerran... ratkaisuehdotusta. Toteatte kirjoittamaan itsestäänselvyyksiä. Valitettavasti mitä enemmän tekstejänne ja ulostulojanne ottaa vastaan sitä enemmän vaikuttaa siltä, että ne ovat ainoat mihin pystytte.<br /><br />Seuraava kappale on kuitenkin retoriikkanne tyylipuhtain taidonnäyte. Siellä kerrotte kuinka on itsestämme kiinni otammeko hyvinvointimme omiin käsiimme. Kerrotte kuinka on omalla vastuullamme kouluttaudummeko, pidämmekö huolta terveydestämme ja hakeudummeko töihin vai jäämmekö vaan kotiin. Tässähän se ongelma on. Me ihmiset jäämme vaan kotiin. Sieltä ne kaikki meidän ongelmat tulee. Pitäisi hakea töihin ja kouluttautua. Ai että, hyvä kun ratkaisu löytyi (tässä kohtaa pyrin itse sarkasmiin, jos se ei tullut selväksi).Kerrotte, että politiikassa törmää siihen, että yhteiskunta tietää paremmin kuin yksilö mikä tälle on parhaaksi. Näin näyttäisi olevan aika vahvasti. (siinä oli taas sitä sarkasmia haettu).<br /><br />Välittäminen... Voi tämä on niin hieno kappale ettei muusta väliä. Välittäminen maksaa vaivan, muttei rahaa. Se on lohduttavaa siinä tilanteessa, kun esimerkiksi vanhustenhuollossa haluttaisiin mahdollistaa omaisten osallistaminen kustannuksiin. Välittämisessä on mielestänne vaikeinta se, että sitä ei voi ostaa eikä pakottaa. Kyllä sitä itse asiassa voi. Me voimme tarjota välittämistä, aikaa ja ihmisiä sekä lapsille, että vanhuksille. Se vaan vaatii niitä veroeuroja, joita niin monesti tekstissänne parjaatte. Välittämistä on mielestänne kun tuntematon pysähtyy testaamaan sammuneen pulssia. Silti yhteiskunnan ei mielestänne varmaankaan tarvitse tarjota tukea tästä eteenpäin sille samaiselle sammuneelle. Pahoittelen kärjistystä, mutta tämä on se olo, joka tekstistänne jää. Jokainen huolehtikoon vain itsestään ja lähimmistään, valtiota se ei kiinnosta. Jos tukiverkkoa ei satu löytymään tai tuuri on huono niin no... sitten käy huonosti. Olisi kannattanut olla ahkera ja utelias. Konkretiaa ei muuten juuri tekstissä näy. Mutta siihenhän on jo tottunut.<br /><br />Viimeinen kappale käsittelee Maailman ennalta-arvaamattomuutta. Kirjoitatte siinä, ettei ole poliitikon tehtävä keksiä tai yrittää arvata mistä syntyy kasvua ja työpaikkoja. Anteeksi nyt vaan, mutta kyllä se itse asiassa on. Sitä varten teillä on ihan valtavan upea koneisto, jotta te pystytte säätämään lakeja ja asetuksia ja ohjaamaan budjettia sellaiseen suuntaan, että se vastaa tulevaisuuden haasteisiin ja voi mahdollistaa kasvua ja niityä työpaikkoja. Se mitä se politiikka sitten on, siitä voidaan olla montaa mieltä. Mutta ihan totta hemmetissä se on jokaisen poliitikon tehtävä yrittää keksiä ja toimia sen hyväksi, että kasvua syntyisi. Mikähän teidän mielestänne poliitikon tehtävä on? Säilyttää status quo? Pistää ärsyttämään noin tyhmästi muotoiltu asia. Ja heti sitten seuraavaksi kuitenkin mielestänne yhteiskunnan pitää rakentaa edellytykset tälle kasvulle. Mutta sitä ei pidä ennakoida tai miettiä. Ihan oikeasti hei, jos sisältö on karmeaa huttua niin yrittäisi pitää sen edes jollain tavalla edes linjassa itsensä kanssa.<br /><br /><br />Miksi sitten kirjoitan tällaisen pitkän sepustuksen varapuheenjohtajavaaleja varten kirjoittamastanne ajatuskirjelmästä. Siihen on hirvittävän simppeli vastaus. Vaaditte uudenlaista politiikkaa ja haluatte yhteiskunnan, jossa jokainen vaikuttaa omaan onneensa omalla työllänsä ja tekemisellänsä. Silti sanomisenne, tekemisenne ja politiikkanne on täysin mitäänsanomatonta, kliseistä, kaikkein pahimmalla tavalla yltiöpoliittista soopaa. Teidän kannanottonne ja ajatelmanne on sisällöltään täysin tyhjä, täynnä typeriä virheellisiä olettamuksia ja mutujuttuja. Se on roskaa. Se on samanlaista soopaa kuin voisi odottaa viisikymmentä vuotta omaa ajatustaan vaalineelta ihmiseltä, joka ei vaadi muutosta vaan syvempää poteroa ja lämpimämpää vilttiä sen päälle. Se on surullista luettavaa.<br /><br />Teidän ulostulonne, kannanottonne ja julkilausumanne ovat kaikkea sitä mikä politiikassa on pielessä. Se on sananhelinän ja &quot;anna mä pidän mun paikan, kun olen harmaa ja näkymätön ja kumarran joka suuntaan&quot; -retoriikan taidokasta koreografiaa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä hyvän politiikan kanssa. Se on niin vanhanaikaista vallanpitoa ja varovaisuutta, että seitsenkymppiset euroopassa vaikuttavat lappilaispoliitikotkin katsoisivat vähän häpeillen.<br /><br />Se on hemmetin noloa ministeriltä.<br /><br />Antakaa nyt jumaliste edes joku esimerkki, joku oma ajatus, joku oma esiintulo sen sijaan että kiittelette, myöntelette ja kumartelette joka hemmetin suuntaan. Olkaa nyt edes hetkisen ajan ministeriön johtaja, älkääkä kokoomuksen sisäisessä politiikassa taisteleva pikkuporvari, jolle tärkeämpää on tehdä sisällötöntä roskaa äänien säilymiseksi, kuin yrittää toimia oikeasti siinä tehtävässä, joka teille on valtuutettu.<br /><br />Lyhyesti, yrittäkää edes.<br /><br />Tässä on heti muutama konkreettinen asia.<br /><br />Digitalisaatio pitää toteuttaa kouluissa arvionnin kautta ja oppilaslähtöiseen yksilökeskeiseen oppimiseen tähtääväksi. Peruskoulun tulee luopua mahdollisimman nopeasti ikäluokka-ajattelusta ja siitä, että peruskoulun on kestettävä yhdeksän vuotta. Koulujen ja harrastustoiminnan integraatiota pitää tehostaa niin tilankäytön kuin ajankäytönkin kannalta. Opettajien ammattitaitoa voidaan hyödyntää muussakin kuin opetustyössä mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan.<br /><br />Taidetta, tiedettä, kulttuuria ja liikuntaa ei voida tarpeeksi korostaa sivistyneessä maassa. Ne ovat innovaatioiden kulmakiviä. Lopetetaan keskinkertaisuuden ylistäminen ja tuetaan myös niitä, jotka haluavat erottua massasta jo nuorina tai vanhempinakin.<br /><br />Ja lopetetaan turhanpäiväinen mitäänsanomaton poliittinen julistaminen. Tehdään sen sijaan kokeiluja ja yrityksiä, niin kuin itse hemmetti soikoon vaaditte. Missä ne avaukset ovat?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Asiaosaamattomuutta ja tyhjänrummutusta

 

Ensi alkuun ihan oikeasti pahoittelut opetusministeri Grahn-Laasoselle. Valitettavasti joudutte julkaisemanne ajatuskirjelmän takia toimimaan esimerkkinä siitä mikä monissa meidän poliitikoissa on vikana (taas kerran). Se olisi helppo välttää kun olisi tuottamatta sisällöltään täysin nollatasoa olevia höpöhöpöjulkaisuja, mutta kun sen väen vängällä julkisuuteen toivoitte puoluekokousta varten niin tässäpä hiukan kritiikkiä. Meillä on äärimmäisen päteviä poliitikkoja, jotka tuntevat oman alansa paremmin kuin hyvin. Valitettavasti vain heistä harva tuntuu olevan tarpeeksi äänessä.

Ensin ihan nuo typerimmät lauseet tai faktavirheet alta pois.

Kirjoitatte, että sosiaalimenot ovat nelinkertaistuneet vuodesta 1980 tähän päivään. No näin ei ole. Ei ainakaan THL:n virallisten lukujen mukaan. Sosiaalimenot olivat vuonna 1980 noin 19 miljardia euroa. Viime vuonna sosiaalimenot olivat hiukan yli 63 miljardia euroa. Vaikka teille ministerinä 15 miljardin heitto ei olisi juuri mitään, on se kuitenkin oikeasti aika paljon. Sen lisäksi ette tietenkään ole huomioinut sitä tosiasiaa, että valtiontalouden luvut olivat 35 vuotta sitten muutenkin huomattavasti pienemmät. Tosiasiassahan sosiaalimenojen kustannukset ovat vaihdelleet valtion osalta 20-30 prosentin paikkeilla ja kun siihen lisätään kuntien osuus mennään 30-40 prosentin tietämille. Eli ensin kannattaa ottaa haltuun sellaiset käsitteet kuin inflaatio, talouskasvu ja bruttokansantuote ja sen suhdeluvut ennen kuin heittelee ihan typeryyksiä vihkoihinsa.
(linkki THL:n tilastoihin tässä)

Kirjoitatte myös, että meillä on lakeja ja säädöksiä, jotka määräävät minkä ikäisenä tähtisädetikun saa sytyttää. No ei ole. Suosittelen tutustumaan vaikkapa Finlex -tietokantaan, jossa maininnat tähtisädetikuista koskevat vain ja ainoastaan varastointia. Meillä on kyllä säännöksillä ja ikärajoilla säädelty ilotulitteiden myyntiä ja ostamista. Viiva on ehkä vedetty väärään kohtaan, mutta mikään laki ei estä vaikka seitsemänvuotiasta sitä tähtisadetikkua sytyttämästä. Eli taas faktat kuntoon ennen kuin alatte ministeritason ihmisenä heittelemään nerokkaita lausahduksia julkisuuteen. On ihan oikeasti ihmisiä, jotka uskoo ministereitä sellaisenaan. Samassa virkkeessä kirjoitatte myös ullakkoasuntojen ikkunoista. Näistä olisi mukava nähdä lähde myös. Voin hyvin uskoa tällaisen säännöksen jossain olevan, mutta en usko sen olevan niin kattava ja jäykkä kuin annatte tekstissänne ymmärtää. Yleensäkin lähdeviitteet suorissa väitteissä olisivat paikallaan. Eivät toki missään tapauksessa pakollisia, mutta olisivat ihan fiksuja. Silloin ehkä itsekin tulisi tarkistettua, että olikohan asia nyt kuitenkaan näin.

Loppun vielä otetaan tarkasteluun virke "Ollaanko pian sellaisessa yhteiskunnassa, jossa kaikki mikä ei ole laissa on sallittua ja kaikki mitä ei ole erikseen sallittu on kiellettyä?" Jos tämän on tarkoitus olla jollain tavalla sarkastinen tai ironinen lause niin se tehokkaasti hukkuu ihan silkan perseilyn alle. Tässä lauseessa on suora sisäinen ristiriita. Se kumoaa itse itsensä. Parodia menee hukkaan, jos sen tekee johonkin poliittiseen ajatuskirjelmään, jonka olisi tarkoitus avata kirjoittajan poliittista ideologiaa ja mahdollisia keinoja tämän yhteiskunnan muokkaamiseen. Eli onko kyseessä tosi surkea vitsi vai ihanko oikeasti kirjoittaja opetusministeri on noin pihalla?

Noin saatiin suurimmat ihan virheelliset tiedot pois sieltä tekstistä. Sitten mennäänkin tuohon retoriikkaan ja kirjoituksen muotoiluihin.

Ensimmäisenä tärkeä huomio. Te ette anna yhtään ainutta viitekehystä, konkreettista ehdotusta tai minkäänlaista sinne suuntaankaan olevaa ajatusta. Kaikki kirjoitus on erään entisen oppilaani sanoin "heikkotasoista tuubaa". Paljon melua ilman minkäänlaista nuottikirjoitusta, joka antaisi edes hiukan toivoa siitä, että te tiedätte mistä puhutte.

Jotta tästä ei tule paljon novellia pidempi teksti, otetaan käsittelyyn tekstin tyyliä ja ajatuksianne yksi kappale jokaisesta kirjelmän kohdasta.

Aloitetaan vaikkapa tuolta alusta. Kirjoitatte, että kehitys 1800-luvun lopusta tähän päivään on ihme. Että kaikille naapureillemme ei ole käynyt näin. Keneenköhän naapuriin vertaatte meitä nyt? Ruotsiin, jossa käsittääkseni menee ihan kivasti? Viroon, jonka loikka nykyaikaan satavuotisen miehityksen jälkeen on huima, vai venäjään, joka jo 1800-luvulla kärsi laajalti samoista ongelmista keskusjohdon, valtavan valtion ja tehottoman, diktatuurimaisen hallinnon takia? Onhan meillä vielä rajanaapurina tietysti myös Norja, jos kaivataan oikein tosi isoa epäonnistumista. Jos tarvii kirjoittaa jotain typerää sentimentaalista roskaa niin edes jonkinlaista viitekehystä olisi hyvä olla.

Sitten seuraava kohta jota kuvaatte otsikolla Sivistys, ahkeruus, uteliaisuus. Sieltä eniten itseäni kismittää kohta "Pohjoiskarjalaisesta kyläkoulusta ponnistava voi kerrata matikkaa tai opiskella Stanfordin huippuluennot netistä. Sivistykseen ei ole lukukausimaksuja". Ei ole, mutta sen sijaan haluatte samaan aikaan ajaa lukukausimaksuja suomalaiseen koulutukseen. On ihan suoranaista vittuilua (enkä tykkää kiroilla blogissa, mutta sitähän tämä on) kirjoittaa näin, kun politiikkanne koulutuksen suhteen on eriarvoisuuteen tähtäävää. Tokihan omilla ansioillaan ja ahkeruudella aina pärjää. Jos niitä ei ole, riittänee vanhempien rahallinen panostus tässä maailmassa, jota kovasti tunnutte haikailevan. Mitäpä jos kertoisitte suoraan sen, että nykymaailmassa koulutus ei takaa yhtään mitään. Huippututkimusta, tuotekehitystä ja koulutuksen jokaista tasoa ajetaan alas rankalla kädellä. On silloin ihan turha huudella ministerinpallilta kuinka veronmaksun ei pitäisi olla välittämisen korkein muoto. Jos haluatte maan, jossa jokainen huolehtii vain lähipiiristään tai ostaa aneita lahjoituksilla, ajakaa toki sellaista politiikkaa. Älkää kuitenkaan kirjoittako sen päälle karkkivärein hyvinvointivaltio ja myykö sitä sellaisena. Ja ne konkreettiset esimerkit. Mitä tämä voisi tarkoittaa? Yksikin asia olisi hieno kuulla.

Maailman muuttumisesta kirjoitettiin jo tuolla faktakohdassa, mutta otetaan siitäkin huomio tähän. Kirjoitatte sujuvasti kritiikkiä käytännössä koko hyvinvointiyhteiskuntaa vastaan. Valitettavasti vaan ne ovat fraaseja, joita on toisteltu vuosikymmenen ellei useita. Ette tarjoa yhtään originaalia ajatusta tai jälleen kerran... ratkaisuehdotusta. Toteatte kirjoittamaan itsestäänselvyyksiä. Valitettavasti mitä enemmän tekstejänne ja ulostulojanne ottaa vastaan sitä enemmän vaikuttaa siltä, että ne ovat ainoat mihin pystytte.

Seuraava kappale on kuitenkin retoriikkanne tyylipuhtain taidonnäyte. Siellä kerrotte kuinka on itsestämme kiinni otammeko hyvinvointimme omiin käsiimme. Kerrotte kuinka on omalla vastuullamme kouluttaudummeko, pidämmekö huolta terveydestämme ja hakeudummeko töihin vai jäämmekö vaan kotiin. Tässähän se ongelma on. Me ihmiset jäämme vaan kotiin. Sieltä ne kaikki meidän ongelmat tulee. Pitäisi hakea töihin ja kouluttautua. Ai että, hyvä kun ratkaisu löytyi (tässä kohtaa pyrin itse sarkasmiin, jos se ei tullut selväksi).Kerrotte, että politiikassa törmää siihen, että yhteiskunta tietää paremmin kuin yksilö mikä tälle on parhaaksi. Näin näyttäisi olevan aika vahvasti. (siinä oli taas sitä sarkasmia haettu).

Välittäminen... Voi tämä on niin hieno kappale ettei muusta väliä. Välittäminen maksaa vaivan, muttei rahaa. Se on lohduttavaa siinä tilanteessa, kun esimerkiksi vanhustenhuollossa haluttaisiin mahdollistaa omaisten osallistaminen kustannuksiin. Välittämisessä on mielestänne vaikeinta se, että sitä ei voi ostaa eikä pakottaa. Kyllä sitä itse asiassa voi. Me voimme tarjota välittämistä, aikaa ja ihmisiä sekä lapsille, että vanhuksille. Se vaan vaatii niitä veroeuroja, joita niin monesti tekstissänne parjaatte. Välittämistä on mielestänne kun tuntematon pysähtyy testaamaan sammuneen pulssia. Silti yhteiskunnan ei mielestänne varmaankaan tarvitse tarjota tukea tästä eteenpäin sille samaiselle sammuneelle. Pahoittelen kärjistystä, mutta tämä on se olo, joka tekstistänne jää. Jokainen huolehtikoon vain itsestään ja lähimmistään, valtiota se ei kiinnosta. Jos tukiverkkoa ei satu löytymään tai tuuri on huono niin no... sitten käy huonosti. Olisi kannattanut olla ahkera ja utelias. Konkretiaa ei muuten juuri tekstissä näy. Mutta siihenhän on jo tottunut.

Viimeinen kappale käsittelee Maailman ennalta-arvaamattomuutta. Kirjoitatte siinä, ettei ole poliitikon tehtävä keksiä tai yrittää arvata mistä syntyy kasvua ja työpaikkoja. Anteeksi nyt vaan, mutta kyllä se itse asiassa on. Sitä varten teillä on ihan valtavan upea koneisto, jotta te pystytte säätämään lakeja ja asetuksia ja ohjaamaan budjettia sellaiseen suuntaan, että se vastaa tulevaisuuden haasteisiin ja voi mahdollistaa kasvua ja niityä työpaikkoja. Se mitä se politiikka sitten on, siitä voidaan olla montaa mieltä. Mutta ihan totta hemmetissä se on jokaisen poliitikon tehtävä yrittää keksiä ja toimia sen hyväksi, että kasvua syntyisi. Mikähän teidän mielestänne poliitikon tehtävä on? Säilyttää status quo? Pistää ärsyttämään noin tyhmästi muotoiltu asia. Ja heti sitten seuraavaksi kuitenkin mielestänne yhteiskunnan pitää rakentaa edellytykset tälle kasvulle. Mutta sitä ei pidä ennakoida tai miettiä. Ihan oikeasti hei, jos sisältö on karmeaa huttua niin yrittäisi pitää sen edes jollain tavalla edes linjassa itsensä kanssa.


Miksi sitten kirjoitan tällaisen pitkän sepustuksen varapuheenjohtajavaaleja varten kirjoittamastanne ajatuskirjelmästä. Siihen on hirvittävän simppeli vastaus. Vaaditte uudenlaista politiikkaa ja haluatte yhteiskunnan, jossa jokainen vaikuttaa omaan onneensa omalla työllänsä ja tekemisellänsä. Silti sanomisenne, tekemisenne ja politiikkanne on täysin mitäänsanomatonta, kliseistä, kaikkein pahimmalla tavalla yltiöpoliittista soopaa. Teidän kannanottonne ja ajatelmanne on sisällöltään täysin tyhjä, täynnä typeriä virheellisiä olettamuksia ja mutujuttuja. Se on roskaa. Se on samanlaista soopaa kuin voisi odottaa viisikymmentä vuotta omaa ajatustaan vaalineelta ihmiseltä, joka ei vaadi muutosta vaan syvempää poteroa ja lämpimämpää vilttiä sen päälle. Se on surullista luettavaa.

Teidän ulostulonne, kannanottonne ja julkilausumanne ovat kaikkea sitä mikä politiikassa on pielessä. Se on sananhelinän ja "anna mä pidän mun paikan, kun olen harmaa ja näkymätön ja kumarran joka suuntaan" -retoriikan taidokasta koreografiaa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä hyvän politiikan kanssa. Se on niin vanhanaikaista vallanpitoa ja varovaisuutta, että seitsenkymppiset euroopassa vaikuttavat lappilaispoliitikotkin katsoisivat vähän häpeillen.

Se on hemmetin noloa ministeriltä.

Antakaa nyt jumaliste edes joku esimerkki, joku oma ajatus, joku oma esiintulo sen sijaan että kiittelette, myöntelette ja kumartelette joka hemmetin suuntaan. Olkaa nyt edes hetkisen ajan ministeriön johtaja, älkääkä kokoomuksen sisäisessä politiikassa taisteleva pikkuporvari, jolle tärkeämpää on tehdä sisällötöntä roskaa äänien säilymiseksi, kuin yrittää toimia oikeasti siinä tehtävässä, joka teille on valtuutettu.

Lyhyesti, yrittäkää edes.

Tässä on heti muutama konkreettinen asia.

Digitalisaatio pitää toteuttaa kouluissa arvionnin kautta ja oppilaslähtöiseen yksilökeskeiseen oppimiseen tähtääväksi. Peruskoulun tulee luopua mahdollisimman nopeasti ikäluokka-ajattelusta ja siitä, että peruskoulun on kestettävä yhdeksän vuotta. Koulujen ja harrastustoiminnan integraatiota pitää tehostaa niin tilankäytön kuin ajankäytönkin kannalta. Opettajien ammattitaitoa voidaan hyödyntää muussakin kuin opetustyössä mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan.

Taidetta, tiedettä, kulttuuria ja liikuntaa ei voida tarpeeksi korostaa sivistyneessä maassa. Ne ovat innovaatioiden kulmakiviä. Lopetetaan keskinkertaisuuden ylistäminen ja tuetaan myös niitä, jotka haluavat erottua massasta jo nuorina tai vanhempinakin.

Ja lopetetaan turhanpäiväinen mitäänsanomaton poliittinen julistaminen. Tehdään sen sijaan kokeiluja ja yrityksiä, niin kuin itse hemmetti soikoon vaaditte. Missä ne avaukset ovat?

]]>
2 http://taukovihko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200945-opetusministerin-aatevihko-ai-vahan-sisallotontako#comments Aatevihko Opetusministeri Poliittinen keskustelu Poliittinen retoriikka Tue, 25 Aug 2015 19:22:22 +0000 Timo Kilpiäinen http://taukovihko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200945-opetusministerin-aatevihko-ai-vahan-sisallotontako
Avoin kirje opetusministeri Grahn-Laasoselle http://taukovihko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198732-avoin-kirje-opetusministeri-grahn-laasoselle <p><a href="http://minaisa.blogspot.fi/2015/07/arvon-opetusministeri-grahn-laasonen.html">Arvon opetusministeri Grahn-Laasonen</a></p><p>Arvoisa ministeri. Tämä on avoin kirje teille opetusministerinä ja poliitikkona.<br /><br />Olen lyhyen ministeriuranne aikana joutunut lukemaan melko paljon sanomisistanne ja tekemisistänne opetusministerin tehtävässä sekä oman alani puolesta että mielenkiinnosta suomalaista koulutuspolitiikkaa kohtaan.<br /><br />Opetusministerin työ ei Suomessa varmasti ole helppo. Olemme olleet jo vuosikymmeniä yksi koulutuksen ja erityisesti perusopetuksen kärkimaita. Silti kouluviihtyvyytemme ja oppilaiden motivaatio ovat aivan häntäpäässä maailman vertailuissa. Suomen tasapäistävä malli tuottaa kelpo joukon korkeasti koulutettua väkeä, mutta huippuosaajia vähän. Vai voiko lopulta viiden miljoonan kansasta odottaakaan jatkuvalla syötöllä maailman huippunimiä millään alalla?<br /><br />Teidän asiaosaamattomuutenne on kuitenkin hämmästyttävän suurta. Revitte kommenttinne kliseevarastoista ja haastatteluissa toistelette samoja fraaseja tai myötäilette kysyjää parhaanne mukaan. Viimeisimpänä suuri huolenaiheenne koskien matematiikan osaamista Suomessa, kun referenssinä olivat maailmanlaajuiset matikkaolympialaiset.<br /><br />Joko te tarvitsette parempia avustajia tai teidän tulee rehellisesti myöntää, että ette tiedä. Puolivillaiset typeryydet ja tökeröt latteudet ihan oikeasti ärsyttävät ihmisiä, jotka tekevät työtänsä meidän oppilaitoksissamme. Aivan varmasti teillä on toki myös kannattajanne niin opettaja- kuin opiskelijaväestössäkin. Tässä on kuitenkin kyse ammattiryhmästä joka on ärsyttävän pedantti omista asioistaan. Silloin ei kannata esittää tietävänsä. Kannattaa mieluummin palata asiaan myöhemmin tai vaikka vaan olla kommentoimatta.<br /><br />Ymmärrän, että teille on heitetty uhriministerin rooli. Koulutusleikkaukset ovat sellainen julistus, joka saa aivan varmasti monet liikkeelle ja on parempi heittää liemeen nuori ja kokematon ministeri, jonka toimia voidaan perustella juuri noilla samoilla ominaisuuksilla. Kokeneemmat poliitikot olisivat voineet saada isojakin maineenmenetyksiä. Nyt te heittelette &quot;Meillä on maailman paras sitä... huipputätä...&quot; kun puolueenne pomo kyykyttää samaa sektoria valtiovarainministeriön puolelta.<br /><br />Vahva ministeri sanoisi, että homma ei toimi näin. Taistelen oman ministeriöni puolesta. Taistelen oman sektorini puolesta tässä tilanteessa, jossa koulutuksen heikentäminen on tuomittu ihan jokaiselta asiantuntijatasolta lähtien. Valitettavasti vaan ministereiden ei tarvitse olla oman alansa asiantuntijoita.<br /><br />Budjettiriihessä te voisitte osoittaa tällaisia ministerin merkkejä. Valitettavasti pelkoni on, että toimitte edelleenkin kilttinä uutena ministerinä, joka ei viitsi suututtaa vanhempia kollegoja. Tulette myötäilemään niin puoluetovereitanne kuin ketä tahansa muutakin, joka suunsa avaa. Se tuntuu olevan tapanne selviytyä poliittisessa pelissä. Ja peliähän se teille tuntuu olevan. Ilmestytte heittämään vapaaheittomaisia kommentteja hölmöissä tilanteissa tai pitäydytte pökkelöllä &quot;kuultu noin tuhat kertaa&quot; -linjalla pystymättä antamaan minkäänlaista käsitystä siitä, että edes yrittäisitte olla perillä ministeriönne asioista.<br /><br />Samaan aikaan muut ministerimme pysyttelevät visusti poissa parrasvaloista. Heitä sinne toki kaivattaisiin, mutta kyllähän matikkaolympialaisista tai koulutusmittareista huolehtiminen varmasti on se millä tästä suosta noustaan. Ai niin, samaan aikaan kun sanotte, että meillä on parasta sitä ja parasta tätä olette kuitenkin hirmu huolissanne. Riippuu kuka kysyy ja miten kysyy kyllä teiltä myötäilevä vastaus kysyjälle löytyy.<br /><br />Ja sitten tähän ihan loppuun vielä yksi sitaattinne koskien koulujen digitalisoimista ja digitaalisten mahdollisuuksien kehittämisestä.<br /><br /><em>&quot;Me tarvitsemme lisää digitaalisia oppimisvälineitä, digitaalista oppimista ja oppimismateriaaleja. Uskon että siellä on se iso mahdollisuus, josta voivat hyötyä paitsi kouluallergiset pojat, myös kaikki muut&quot;</em><br /><br />Anteeksi nyt vaan kielenkäyttöni tässä kohtaa, mutta mitkä ****** kouluallergiset pojat? Mitä ****** puhetta tuollainen on opetusministeriltä? Ihan oikeasti? digitaalisia oppimisvälineitä, digitaalista oppimista ja oppimismateriaaleja? Näihinkin olisi kiva saada konkretiaa eikä lehdistä luettua termistöjä. Mutta pahimpana ihan selvästi tuo ****** kouluallergiset pojat. Siihen olisi kiva saada vastaus, että mitähän ****** arvon ministeri sillä mahtoi tarkoittaa?<br /><br />Jos Suomen opetusministerin asenne meidän koulua käyviin lapsiin ja nuoriin on tuollainen niin hänen kokemattomuutensa ja asiaosaamattomuutensa eivät sittenkään taida olla ne suurimmat ongelmat.<br /><br />Tsemppiä vaan jatkoon arvoisa ministeri Grahn-Laasonen.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Arvon opetusministeri Grahn-Laasonen

Arvoisa ministeri. Tämä on avoin kirje teille opetusministerinä ja poliitikkona.

Olen lyhyen ministeriuranne aikana joutunut lukemaan melko paljon sanomisistanne ja tekemisistänne opetusministerin tehtävässä sekä oman alani puolesta että mielenkiinnosta suomalaista koulutuspolitiikkaa kohtaan.

Opetusministerin työ ei Suomessa varmasti ole helppo. Olemme olleet jo vuosikymmeniä yksi koulutuksen ja erityisesti perusopetuksen kärkimaita. Silti kouluviihtyvyytemme ja oppilaiden motivaatio ovat aivan häntäpäässä maailman vertailuissa. Suomen tasapäistävä malli tuottaa kelpo joukon korkeasti koulutettua väkeä, mutta huippuosaajia vähän. Vai voiko lopulta viiden miljoonan kansasta odottaakaan jatkuvalla syötöllä maailman huippunimiä millään alalla?

Teidän asiaosaamattomuutenne on kuitenkin hämmästyttävän suurta. Revitte kommenttinne kliseevarastoista ja haastatteluissa toistelette samoja fraaseja tai myötäilette kysyjää parhaanne mukaan. Viimeisimpänä suuri huolenaiheenne koskien matematiikan osaamista Suomessa, kun referenssinä olivat maailmanlaajuiset matikkaolympialaiset.

Joko te tarvitsette parempia avustajia tai teidän tulee rehellisesti myöntää, että ette tiedä. Puolivillaiset typeryydet ja tökeröt latteudet ihan oikeasti ärsyttävät ihmisiä, jotka tekevät työtänsä meidän oppilaitoksissamme. Aivan varmasti teillä on toki myös kannattajanne niin opettaja- kuin opiskelijaväestössäkin. Tässä on kuitenkin kyse ammattiryhmästä joka on ärsyttävän pedantti omista asioistaan. Silloin ei kannata esittää tietävänsä. Kannattaa mieluummin palata asiaan myöhemmin tai vaikka vaan olla kommentoimatta.

Ymmärrän, että teille on heitetty uhriministerin rooli. Koulutusleikkaukset ovat sellainen julistus, joka saa aivan varmasti monet liikkeelle ja on parempi heittää liemeen nuori ja kokematon ministeri, jonka toimia voidaan perustella juuri noilla samoilla ominaisuuksilla. Kokeneemmat poliitikot olisivat voineet saada isojakin maineenmenetyksiä. Nyt te heittelette "Meillä on maailman paras sitä... huipputätä..." kun puolueenne pomo kyykyttää samaa sektoria valtiovarainministeriön puolelta.

Vahva ministeri sanoisi, että homma ei toimi näin. Taistelen oman ministeriöni puolesta. Taistelen oman sektorini puolesta tässä tilanteessa, jossa koulutuksen heikentäminen on tuomittu ihan jokaiselta asiantuntijatasolta lähtien. Valitettavasti vaan ministereiden ei tarvitse olla oman alansa asiantuntijoita.

Budjettiriihessä te voisitte osoittaa tällaisia ministerin merkkejä. Valitettavasti pelkoni on, että toimitte edelleenkin kilttinä uutena ministerinä, joka ei viitsi suututtaa vanhempia kollegoja. Tulette myötäilemään niin puoluetovereitanne kuin ketä tahansa muutakin, joka suunsa avaa. Se tuntuu olevan tapanne selviytyä poliittisessa pelissä. Ja peliähän se teille tuntuu olevan. Ilmestytte heittämään vapaaheittomaisia kommentteja hölmöissä tilanteissa tai pitäydytte pökkelöllä "kuultu noin tuhat kertaa" -linjalla pystymättä antamaan minkäänlaista käsitystä siitä, että edes yrittäisitte olla perillä ministeriönne asioista.

Samaan aikaan muut ministerimme pysyttelevät visusti poissa parrasvaloista. Heitä sinne toki kaivattaisiin, mutta kyllähän matikkaolympialaisista tai koulutusmittareista huolehtiminen varmasti on se millä tästä suosta noustaan. Ai niin, samaan aikaan kun sanotte, että meillä on parasta sitä ja parasta tätä olette kuitenkin hirmu huolissanne. Riippuu kuka kysyy ja miten kysyy kyllä teiltä myötäilevä vastaus kysyjälle löytyy.

Ja sitten tähän ihan loppuun vielä yksi sitaattinne koskien koulujen digitalisoimista ja digitaalisten mahdollisuuksien kehittämisestä.

"Me tarvitsemme lisää digitaalisia oppimisvälineitä, digitaalista oppimista ja oppimismateriaaleja. Uskon että siellä on se iso mahdollisuus, josta voivat hyötyä paitsi kouluallergiset pojat, myös kaikki muut"

Anteeksi nyt vaan kielenkäyttöni tässä kohtaa, mutta mitkä ****** kouluallergiset pojat? Mitä ****** puhetta tuollainen on opetusministeriltä? Ihan oikeasti? digitaalisia oppimisvälineitä, digitaalista oppimista ja oppimismateriaaleja? Näihinkin olisi kiva saada konkretiaa eikä lehdistä luettua termistöjä. Mutta pahimpana ihan selvästi tuo ****** kouluallergiset pojat. Siihen olisi kiva saada vastaus, että mitähän ****** arvon ministeri sillä mahtoi tarkoittaa?

Jos Suomen opetusministerin asenne meidän koulua käyviin lapsiin ja nuoriin on tuollainen niin hänen kokemattomuutensa ja asiaosaamattomuutensa eivät sittenkään taida olla ne suurimmat ongelmat.

Tsemppiä vaan jatkoon arvoisa ministeri Grahn-Laasonen.

]]>
0 http://taukovihko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198732-avoin-kirje-opetusministeri-grahn-laasoselle#comments koulutuspolitiikka Opetusministeri Peruskoulu Sanni Grahn-Laasonen Tue, 21 Jul 2015 18:42:16 +0000 Timo Kilpiäinen http://taukovihko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198732-avoin-kirje-opetusministeri-grahn-laasoselle
Suomen vaativin duuni: Opetusministerin työ. http://procedescio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196456-suomen-vaativin-duuni-opetusministeri <p><a href="http://www-01.ibm.com/software/data/demystifying-big-data/"><strong>Maailma muuttuu erittäin nopeasti tällä hetkellä. Se on tosiasia.</strong></a></p><p>Mikä on vuonna 2015 <em>tärkeintä</em> Suomen menestyksen kannalta osaamisessa ja oppimisessa? Millaista koulutuksen tulee olla vuonna 2025? Mitä meillä Suomessa on hyvä olla, että Suomessa ihmiset osaavat niitä asioita, mitä työssä ja elämässä ja maailmassa tarvitaan?</p><p>Hyväksytään myös tosiasia, että Suomen hallitus on päättänyt säästää opetuksessa ja koulutuksessa.</p><p>Kävin lukioni 1980-luvun lopulla. Opiskelin Teknisessä korkeakoulussa 1990-luvulla. Opiskelin lennonjohtajaksi 1990-luvun lopulla. Olen opiskellut Aalto-yliopistossa 2011-2015.</p><p><strong>Mikä on muuttunut opetuksessa?</strong></p><p><em>Rakenteet</em> ovat monella tavalla samanlaiset. Vaatimustaso on noussut todella paljon. Vaadittava tietoaines on kasvanut. Kursseihin ängetään tietoa aina vain enemmän. Kaikkiin kursseihin. Työmäärä vaikuttaa kasvavan eksponentiaalisesti. Onko se oikea tie? Vuorokaudessa on edelleen vain 24 tuntia.</p><p>Moniko on koettanut pysyä tiedon määrän kasvun perässä kahlaamalla netistä tietoa aamusta iltaan?&nbsp; Illan viimeisinä hämyisinä hetkinä tietoa netistä näytön sinertävässä valossa kahlaten...&nbsp; <a href="http://yle.fi/teos/ihmeellisetaivot/artikkeli.php?id=127703&amp;title=jani-kaaro-edistavatko-laksyt-oppimista">Oppiminen vaatii myös aikaa. Oppiminen ei ehkä tapahdukaan läksyjä tekemällä.</a> Miten nykymaailmassa opitaan parhaiten? Tiedon perässä kahlaaminen ei ehkä sittenkään ole se viisain toimintamalli tässä maailman tilanteessa.</p><p><strong>Entiset toimintamallit eivät enää toimi. </strong></p><p>Professuurin perustaminen elinikäiseksi työpaikaksi ei ole tätä päivää.&nbsp; <a href="http://www.ted.com/talks/diana_laufenberg_3_ways_to_teach?language=fi">Opetus oli sata vuotta sitten massojen koulutusta suurteollisuuden tarpeisiin.</a> Tarpeet ja vaatimukset muuttuvat nykyisin todella nopeasti. Muuttuuko koulutus tai muuttuuko opetus?</p><p><a href="http://harrijaskari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196396-nyt-ollaan-matkalla-kohti-yrittajyysyhteiskuntaa">Suomessa on esitetty ajatusta yrittäjyysyhteiskunnasta.</a> <em>Miten me saamme ihmisten osaamisen sellaiselle tasolle, että yrittäjyysyhteiskunta on tavoitteena realistinen?</em></p><p>Ihmisille tulee opastaa ja valmentaa ajan tasalle:</p><ul><li>Osaaminen</li><li>Asenteet</li><li>Toimintatavat</li><li>Taidot</li><li>Ajattelun mallit. Analyyttinen, intuitiivinen, divergentti, konvergentti jne.</li></ul><p>Miten asenteita opitaan?<a href="https://www.youtube.com/"> Youtubestako?</a> Ehkäpä ei. <a href="http://chronicle.com/article/Why-Technology-Will-Never-Fix/230185">Pystytäänkö<em> oppilaita motivoimaan </em>tablettitietokoneilla ja videoilla? </a>Ehkäpä ei.</p><p>Miksi asenteetkin ovat tärkeitä? Eräs yritysasiantuntija sanoi, että hän on nähnyt yrittäjiä, jotka puskevat vaikka läpi harmaan kiven. Niillä yrittäjillä on toimiva asenne. Onko asenne geneettistä? Liittyykö asenteisiin mystiikkaa? Opettaako markkinoiden näkymätön käsi asenteita?</p><p>Kaikkiin vastaus on ei. <a href="http://www.amazon.com/The-Social-Animal-Success-Happens-ebook/dp/B004VQLKGW">Asenteitakin voi oppia. Asenteitakin voi opettaa. </a>Asenteiden oppimista voi nopeuttaa. Itsekseen se tuppaa olemaan hitaampaa.</p><p>Se on varma, että <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Invisible_hand">&rdquo;markkinoiden näkymätön käsi&rdquo; </a>ei yrittäjyysyhteiskuntaakaan tee. Tai ainakin &rdquo;markkinoiden näkymätön käsi&rdquo; on hyvin hidas tekemään ne fiksuimmat muutokset. Tarvitaan päättäjiä. Tarvitaan fiksuja päätöksiä. Tarvitaan tekijöitä.</p><p><em>Miksi? </em></p><p>Koska maailman muutostahti on niin nopea. Markkinoiden näkymätön käsi on vertauskuva, joka keksittiin 1750-luvulla.&nbsp; Kun ei ollut parempia välineitä monimutkaisten<a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Correlation_does_not_imply_causation"> syy-seuraussuhteiden</a> mallintamiseen. <a href="http://www.investopedia.com/articles/economics/09/adam-smith-wealth-of-nations.asp"><em>&quot;Markkinoiden näkymätön&quot;-</em> käsi vertauskuvan keksi Adam Smith. Sama henkilö, joka kehitti käsitettä <em>&quot;markkinatalous&quot;.</em></a> Ehkäpä käsitys markkinoiden toiminnasta kannattaisikin jo päivittää vuodelta 1759 vuoteen 2015. Myös Suomessa. Ihan osaamisen ja työpaikkojenkin takia.</p><p><a href="https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/MRG8eq7miUE?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/MRG8eq7miUE?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed> Tiedon määrä ja uusien teknologioiden määrä lisääntyy <em>juuri nyt</em> nopeasti.</a><em><strong> Miksi?</strong></em><a href="http://www.youtube.com/watch?v=MRG8eq7miUE&quot;"> </a>Yksi syy on, että tietokoneiden laskentatehokin kasvaa ennennäkemätöntä vauhtia.<a href="http://www.intel.com/content/www/us/en/silicon-innovations/moores-law-technology.html">Ilmiö on nimeltään Moore&#39;n laki.</a></p><p><strong>Miksi päättäjien on vaikea arvioida maailman kehityksen nopeutta ? </strong></p><p>Miksi oman aikansa huippuasiantuntijat vuonna 2015 eivät osaa arvioida tulevaa kehitystä oikein?</p><p><a href="https://humanswlord.files.wordpress.com/2014/01/moores-law-graph-gif.png">Nykytekniikan tason saavuttaminen kesti noin 30 vuotta.</a> Kehitys on nopeutunut. <em>Nyt samanlaiseen muutokseen riittää jo 5-10 vuotta.</em></p><p><a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Systems_thinking">Luultavasti siksi päättäjät eivät muuta nykyisiä systeemeitä sen mukaan, kuinka oikeasti tarvitaan.</a> Ja kehitys nopeutuu koko ajan. Nykyiset päättäjät ovat käyneet koulunsa ja kasvaneet aikana, jolloin tekniikan muutosnopeus kesti 15-30 vuotta.&nbsp; Kaikkien Suomalaisten etu on, että nykyiset päättäjät ymmärtävät kirkkaasti, että se, mikä aiemmin kesti 15-30 vuotta, tapahtuu <u><em>jo nyt</em></u><em> </em><em>alle viidessä vuodessa. </em>Ja kehitys nopeutuu parhaillaankin.</p><p><em>Kauanko kesti, että PC-oli lähes joka kodissa?</em><br />1980-2010. Noin 30 vuotta. Työväline hyvin vaativienkin asioiden tekemiseen on lähes kaikkialla.</p><p><em>Kauanko kesti, että Google on lähes kaikkialla maailmassa käytössä?</em><br />1999-2014. Noin 15 vuotta. Tiedon etsiminen on mahdollista lähes kaikkialla maailmassa.</p><p><em>Kauanko kesti, että <a href="https://www.snapchat.com/">Snapchat</a> tai <a href="https://web.whatsapp.com">Whatsapp</a> ovatkin <a href="http://www.statista.com/statistics/307143/growth-of-whatsapp-usage-worldwide/">nuorten suosikkimedioita</a> Facebookin sijaan?</em></p><p>Alle 5 vuotta.</p><p>Kuinka saamme opetuksen rakenteet sellaisiksi, että <em>uutta osaamista </em>pystytään kouluttamaan mahdollisimman nopeasti; mieluiten heti, kun tarve on ilmeinen?</p><p>Se on oikea kysymys. Erityisesti Suomen opetusministerille.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Maailma muuttuu erittäin nopeasti tällä hetkellä. Se on tosiasia.

Mikä on vuonna 2015 tärkeintä Suomen menestyksen kannalta osaamisessa ja oppimisessa? Millaista koulutuksen tulee olla vuonna 2025? Mitä meillä Suomessa on hyvä olla, että Suomessa ihmiset osaavat niitä asioita, mitä työssä ja elämässä ja maailmassa tarvitaan?

Hyväksytään myös tosiasia, että Suomen hallitus on päättänyt säästää opetuksessa ja koulutuksessa.

Kävin lukioni 1980-luvun lopulla. Opiskelin Teknisessä korkeakoulussa 1990-luvulla. Opiskelin lennonjohtajaksi 1990-luvun lopulla. Olen opiskellut Aalto-yliopistossa 2011-2015.

Mikä on muuttunut opetuksessa?

Rakenteet ovat monella tavalla samanlaiset. Vaatimustaso on noussut todella paljon. Vaadittava tietoaines on kasvanut. Kursseihin ängetään tietoa aina vain enemmän. Kaikkiin kursseihin. Työmäärä vaikuttaa kasvavan eksponentiaalisesti. Onko se oikea tie? Vuorokaudessa on edelleen vain 24 tuntia.

Moniko on koettanut pysyä tiedon määrän kasvun perässä kahlaamalla netistä tietoa aamusta iltaan?  Illan viimeisinä hämyisinä hetkinä tietoa netistä näytön sinertävässä valossa kahlaten...  Oppiminen vaatii myös aikaa. Oppiminen ei ehkä tapahdukaan läksyjä tekemällä. Miten nykymaailmassa opitaan parhaiten? Tiedon perässä kahlaaminen ei ehkä sittenkään ole se viisain toimintamalli tässä maailman tilanteessa.

Entiset toimintamallit eivät enää toimi.

Professuurin perustaminen elinikäiseksi työpaikaksi ei ole tätä päivää.  Opetus oli sata vuotta sitten massojen koulutusta suurteollisuuden tarpeisiin. Tarpeet ja vaatimukset muuttuvat nykyisin todella nopeasti. Muuttuuko koulutus tai muuttuuko opetus?

Suomessa on esitetty ajatusta yrittäjyysyhteiskunnasta. Miten me saamme ihmisten osaamisen sellaiselle tasolle, että yrittäjyysyhteiskunta on tavoitteena realistinen?

Ihmisille tulee opastaa ja valmentaa ajan tasalle:

  • Osaaminen
  • Asenteet
  • Toimintatavat
  • Taidot
  • Ajattelun mallit. Analyyttinen, intuitiivinen, divergentti, konvergentti jne.

Miten asenteita opitaan? Youtubestako? Ehkäpä ei. Pystytäänkö oppilaita motivoimaan tablettitietokoneilla ja videoilla? Ehkäpä ei.

Miksi asenteetkin ovat tärkeitä? Eräs yritysasiantuntija sanoi, että hän on nähnyt yrittäjiä, jotka puskevat vaikka läpi harmaan kiven. Niillä yrittäjillä on toimiva asenne. Onko asenne geneettistä? Liittyykö asenteisiin mystiikkaa? Opettaako markkinoiden näkymätön käsi asenteita?

Kaikkiin vastaus on ei. Asenteitakin voi oppia. Asenteitakin voi opettaa. Asenteiden oppimista voi nopeuttaa. Itsekseen se tuppaa olemaan hitaampaa.

Se on varma, että ”markkinoiden näkymätön käsi” ei yrittäjyysyhteiskuntaakaan tee. Tai ainakin ”markkinoiden näkymätön käsi” on hyvin hidas tekemään ne fiksuimmat muutokset. Tarvitaan päättäjiä. Tarvitaan fiksuja päätöksiä. Tarvitaan tekijöitä.

Miksi?

Koska maailman muutostahti on niin nopea. Markkinoiden näkymätön käsi on vertauskuva, joka keksittiin 1750-luvulla.  Kun ei ollut parempia välineitä monimutkaisten syy-seuraussuhteiden mallintamiseen. "Markkinoiden näkymätön"- käsi vertauskuvan keksi Adam Smith. Sama henkilö, joka kehitti käsitettä "markkinatalous". Ehkäpä käsitys markkinoiden toiminnasta kannattaisikin jo päivittää vuodelta 1759 vuoteen 2015. Myös Suomessa. Ihan osaamisen ja työpaikkojenkin takia.

Tiedon Tiedon määrä ja uusien teknologioiden määrä lisääntyy juuri nyt nopeasti. Miksi? Yksi syy on, että tietokoneiden laskentatehokin kasvaa ennennäkemätöntä vauhtia.Ilmiö on nimeltään Moore'n laki.

Miksi päättäjien on vaikea arvioida maailman kehityksen nopeutta ?

Miksi oman aikansa huippuasiantuntijat vuonna 2015 eivät osaa arvioida tulevaa kehitystä oikein?

Nykytekniikan tason saavuttaminen kesti noin 30 vuotta. Kehitys on nopeutunut. Nyt samanlaiseen muutokseen riittää jo 5-10 vuotta.

Luultavasti siksi päättäjät eivät muuta nykyisiä systeemeitä sen mukaan, kuinka oikeasti tarvitaan. Ja kehitys nopeutuu koko ajan. Nykyiset päättäjät ovat käyneet koulunsa ja kasvaneet aikana, jolloin tekniikan muutosnopeus kesti 15-30 vuotta.  Kaikkien Suomalaisten etu on, että nykyiset päättäjät ymmärtävät kirkkaasti, että se, mikä aiemmin kesti 15-30 vuotta, tapahtuu jo nyt alle viidessä vuodessa. Ja kehitys nopeutuu parhaillaankin.

Kauanko kesti, että PC-oli lähes joka kodissa?
1980-2010. Noin 30 vuotta. Työväline hyvin vaativienkin asioiden tekemiseen on lähes kaikkialla.

Kauanko kesti, että Google on lähes kaikkialla maailmassa käytössä?
1999-2014. Noin 15 vuotta. Tiedon etsiminen on mahdollista lähes kaikkialla maailmassa.

Kauanko kesti, että Snapchat tai Whatsapp ovatkin nuorten suosikkimedioita Facebookin sijaan?

Alle 5 vuotta.

Kuinka saamme opetuksen rakenteet sellaisiksi, että uutta osaamista pystytään kouluttamaan mahdollisimman nopeasti; mieluiten heti, kun tarve on ilmeinen?

Se on oikea kysymys. Erityisesti Suomen opetusministerille.

 

]]>
2 http://procedescio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196456-suomen-vaativin-duuni-opetusministeri#comments Kansakunnan menestys Koulutuspoliitiikka Opetusministeri Fri, 05 Jun 2015 13:11:25 +0000 Jouni Kari http://procedescio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196456-suomen-vaativin-duuni-opetusministeri