Taukovihko

Kaikki blogit puheenaiheesta Perusopetus

Tiedote: Populistinen vääristely vie pohjan moniarvoiselta dialogilta

Päähallituspuolue Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila on noussut melko tuoreella tiedotteellaan julkisuuden valokeilaan. Anttila, joka oman väittämänsä mukaan haluaisi yhteiskuntaamme moniarvoista keskustelua, syyttää tiedotteessaan ”punavihreän vasemmiston identiteettipolitiikkaa” siitä, että se ”hajottaisi” ja ”vaatisi poliittista korrektiutta järjettömyyksiin asti jokaisessa asiassa”. Anttila näkee ”identiteettipolitiikan” saaneen jalansijaa muun muassa yliopistoissa, mediassa ja perusopetuksessa.

Tämähän piti olla lapselleni maksutonta!

Moni vanhempi tai huoltaja pohtii taas koulun käytiin liittyvien luokkaretkien rahoitusta.

Se kun ei mene pääsääntöisesti vieläkään niinkuin perusopetuksen maksuttomuuden näkökulmasta pitäisi mennä. 

Suomen perustuslain (731/1999) 16 §:n mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Perusopetuksen maksuttomuudessa on kyse subjektiivisesta oikeudesta, ei periaatteesta. Maksuttomuus tarkoittaa sitä, että opetuksesta ei saa aiheutua oppilaalle kustannuksia. 

Oikeus koulunkäyntiavustajaan - opettajan työuupumus

Kaakkois-Suomen uutisissa 27.3.2018 kerrottiin opettajasta joka oli laitettu kolmen viikon sairaslomalle työuupumuksen johdosta. Opettaja itse kertoo uupumuksen syistä: "Uuvuttavinta on kun ei pyynnöistä huolimatta saa apua erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle."

Miksi sitten opettajan pyynnöistä huolimatta erityistä tukea tarvitseva oppilas ei saa apua; henkilökohtaista avustajaa, koulunkäyntiavustajaa?

Lisää resursseja kouluun!

Kun minä menin aikanani kouluun, en osannut lukea. Tuskin osasin nimeäni kirjoittaa. Vilkaskin olin.

Silti: tuonaikainen peruskoulu ei luokitellut minua ”erityiseksi”. Olin normioppilas ja menin jokseenkin täydestä, muiden jatkona.

Toisin olisi käynyt nykykoulussa. Ennen kuin olisin kissaa ehtinyt sanoa, olisin noine avuineni saanut otsaani näkyvän leiman – diagnoosin, kuten hienosti sanotaan.

Se, että minua ei aikanaan leimattu erityiseksi oppijaksi, johtui siitä, että ”diagnosointisiivilä” oli tuolloin paljon harvempi.

Lisää resursseja kouluun!

Kun minä menin aikanani kouluun, en osannut lukea. Tuskin osasin nimeäni kirjoittaa. Vilkaskin olin.

Silti: tuonaikainen peruskoulu ei luokitellut minua ”erityiseksi”. Olin normioppilas ja menin jokseenkin täydestä, muiden jatkona.

Toisin olisi käynyt nykykoulussa. Ennen kuin olisin kissaa ehtinyt sanoa, olisin noine avuineni saanut otsaani näkyvän leiman – diagnoosin, kuten hienosti sanotaan.

Se, että minua ei aikanaan leimattu erityiseksi oppijaksi, johtui siitä, että ”diagnosointisiivilä” oli tuolloin paljon harvempi.

Eduskunnan budjettiloppukirissä kokoomusvoimin lisärahaa koulutukseen

Paras lahja 100 vuotiaalle Suomelle on se, että vihdoin olemme saaneet talouden- ja työllisyyden kasvuun. Myös valtion budjetin koulutusmäärärahoissa on myönteinen käänne, kun budjettiriihestä tuli lähes 40 miljoonan lisäraha vuoden 2018 valtion koulutusbudjettiin. Suomen uudistuminen ja hyvinvointi rakennetaan vahvalle osaamispohjalle. Lisäpanostukset koulutukseen, osaamiseen ja sivistykseen ovat kullanarvoisia.

 

OPS: "Perusopetus lisää tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta"

Aito avioliitto -aktivistien parissa viime vuonna levitetyn Seta -kiellon seuraaja on julkaistu Aito avioliitto -yhdistyksen sivuilla. Kyse on pari viikkoa sitten Aito avioliitto -yhdistyksen sivuilla julkaistusta Peruskoulu -lomakkeesta, jonka tarkoituksena on puolustaa yhdistyksen arvot jakavien vanhempien oikeuksia.

Opetuksen resursseja kohdilleen

Rovaniemellä peruskoululaisten oppimateriaalien hankintaan käytettävä vuosittainen euromäärä on n. 200 €/oppilas/vuosi. Tällä rahalla heille hankitaan vuodeksi kaikki opetuksessa tarvittavat materiaalit, apuvälineet ja laitteet. Käytettävä rahamäärä oppilasta kohden on pysynyt lähes samana viimeiset kymmenen vuotta. Tuona aikana hinnat ovat nousseet ehkäpä noin 20 %. Oppimateriaalien siirtyessä digitaaliseen muotoon hinnat, vuosittainen oppilaskohtainen oppimateriaalin hinta voi olla jopa kaksinkertainen. Samaan aikaa opetuksessa olisi tehtävä jonkinlainen ”digiloikka”.

Kouluissa on voitava hengittää vapaasti

Viime kuntavaalien tuoksinassa molemmat Vantaan vanhat jätit, niin Kokoomus kuin Sdp:kin, asettautuivat vastustamaan tuolloin kaavailtua koulunkäyntiavustajien määrän rajua leikkaamista. Nämä vaalilupaukset pidettiin ja koulunkäynntiavustajat saivat jäädä. Ihan yhtä ruusuisesti ei kuluva valtuustokausi vantaalaisten lapsiperheiden osalta jatkunut. Kotihoidontuen kuntalisästä leikattiin lyhentämällä sen maksuaikaa puolella vuodella ja varhaiskasvatukseen kohdistuneen säästöpaineen alla rajattiin subjektiivista päivähoito-oikeutta.

Leikkaukset perusopetukseen eivät katoa kuntatalouskikkailulla

Kävin eilen somekeskustelua kansanedustaja Mikko Kärnän kanssa.

Hän väitti, että hallitus omilla toimillaan korjaa nyt edellisten hallitusten tekemiä perusopetuksen ja peruskoulun säästöjä.

Perusteena kansanedustaja Kärnä käytti sitä, että valtion toimet ovat parantaneet kuntataloutta.

Tämä on paitsi väärä argumentti myös silkkaa valetta. Kuntien valtionosuuksien suhteellinen osuus ja sen kasvu on johtunut kilpailukykysopimuksen voimaantulosta ja suunnitelmista vähentää kuntien lakisääteisiä tehtäviä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä