*

Taukovihko

Arno Kotron abessiivikoulu on olemassa vain meidän sukupolvemme peloissa

Arno Kotro varoitti meitä abessiivikouluista keväällä Ilta-Sanomien kolumnissaan. Nyt kolumni leviää taas somessa. Kotron kirjoitus oli uhkakuvien maalailussaan verrattavissa remppamieheen, joka heittelee värejä seinille sinne tänne ja toivoo jonkun jäävän kiinni.

Kotro kirjoittaa, kuinka pulpetittomat ja kouluttomat koulut tulevat tuhoamaan kaiken järjestyksen ja oppimisen ja nappaapa mukaan klassisesti vielä numerottoman arvioinnin, joka näppärästi vertautuu Neuvostoliittoon, koska tällainen analogia on luonnollisesti sitä kuuluisaa rakentavaa kritiikkiä.

Ollaanko meillä kouluissa nyt siis ilman pulpetteja, ilman kirjoja, ilman koulua? Tuijotetaanko meillä älylaitteita päivät pitkät?

Vastaus on täysin yksiselitteisesti ei.

 

Suomessa oli vuonna 2016 kaksituhattakolmesataakolmekymmentäyhdeksän (2339) peruskoulua. Näistä Helsingin kaupungin uudenlaisen oppimisen hankkeisiin, joista uutiset ovat kirjoittaneet, lähti mukaan 49 peruskoulua, joista yksikään ei muuten ole se kuuluisa kouluton koulu.

Kouluton koulu on Stadin ammattiopiston nivellysvaiheen hanke, jossa oppimista voidaan järjestää perinteisten oppituntien sijaan mm. työpajamaisesti tai projektioppimisen kautta painottaen tekemistä ja sen kautta oppimista. Kuulostaa melko järkevältä tavalta tässä ajassa. Mutta useinhan asiat ovat vähemmän pelottavia kun niistä oppii.

Kotro ei välitä toki muistakaan termeistä tai siitä, mitä ne tarkoittavat sen enempää, kunhan pääsee mainitsemaan säkkituolit ja älylaitteet, koska ne tuovat Ilta-Sanomille ja Ulla Appelsinille klikkauksia ja Kotrolle hyväksyviä selkääntaputuksia ihmisiltä, joiden mielestä juuri silloin kun minä kävin koulua se oli kaikkein paras ja vain alaspäin on menty siitä asti.

Pulpetittomissa kouluissa ei olla ilman työpisteitä. Kirjattomissa kouluissa ei olla ilman oppimateriaaleja. Eikä siellä olla edes ilman kirjoja. Kotro varmasti tietää nämä asiat tai ainakin kykenisi ottamaan niistä selvää, mutta se vaatisi muutakin kuin mutun ja hötön levittämistä, joka ei Kotron kolumniin sovi.

Toistan aiemman luvun. Suomessa on 2339 peruskoulua. Näistä oppikirjattomia, HUOM. ei kirjattomia, tai pulpetittomia on korkeintaan muutamia kymmeniä. Puhumme siis prosenteista. Meillä on suurin piirtein saman verran Steinerkouluja, joissa näitä samoja oppimisen menetelmiä on käytetty vuosikymmeniä ja sieltä tulevat oppilaat eivät ole lainkaan kamalia alisuoriutujia, joillaisiksi Kotro kaikki tulevaisuudessa kuvaa.

Arvioinnin kohdalla Kotron tosiasiat ovat aivan samalla tolalla kuin muussakin kirjoituksessa. Meillä on yhä kokeita. Suurimmassa osassa Suomen kouluja annetaan numerot jo alakoulujen puolella. Numeroton arviointi on lähes kaikkialla käytännössä samalla asteikolla, mutta numeroiden sijaan kirjoitetaan Osaa Erittäin hyvin, Osaa hyvin, Osaa jonkin verran... ja alimpana Ei osaa riittävästi. Nämä ovat täysin yhtäläisiä numeroarvioinnin kanssa. Ja ne ovat aivan yhtä hyödyttömiä.


Kotro väittää, että jos emme arvioi numeroin emme arvioi lainkaan. Tämä loukkaa sekä opettajia, että koko järjestelmää. Tosiasia kuitenkin on, että numeroarviointi ei ole objektiivista utopiaa ja Kotron kovasti pelottelema kasiluokka, jossa osaaminen tai sen puute lävähtäisi kutosena päin pläsiä on täyttä valetta. Sen sijaan me tiedämme, että numeroarviointi ei ole tasa-arvoista ja esimerkiksi matematiikan arvosana riippuu lukio-opiskelijan kohdalla enemmän siitä, missä lukiossa hän opiskelee kuin siitä, mitä hän oikeasti osaa. Näitä numeroarvioinnin ongelmia Kotro jättää täysin huomiotta, kun hän harmittelee Jennin ja Paavon kilpailutilannetta. Kotrolle arviointi on oppilaiden arvioimista hyviin ja huonoihin. Se on hänelle tapa arvioida oppilaita ihmisinä, asettaa heidät järjestykseen. Jennin pitää saada tietää, että hän on niin paljon edellä Paavoa, että se yksin jo motivoi häntä. Tällä ei ole mitään tekemistä oikean motivaation tai oppimisen mielekkyyden kanssa.

Kun me puhumme 2339. koulusta Suomessa niin näistä sadoilla, jopa yli puolella, on ongelmia joistakin seuraavista asioista; riittävien tilojen, edes perustason digitaalisen infrastruktuurin, väline- ja kirjamäärärahojen, erityisopetuksen resurssien tai monialaisten tuen muotojen kanssa. Nämä ovat niitä ongelmia, joihin meidän pitäisi puuttua sen sijaan, että huudamme kurkku suorana muutaman hankkeen tuhoavan kaiken sen, mitä me pidämme tärkeänä opetuksessa.

Jos Kotro todella on huolissaan siitä, että kouluissa ei opetella tekemisen meininkiä ja työntekoa niin melkoisen heikolla vaivalla hän on oman tekstinsä taustoittanut ja kirjoittanut Hän on itse mennyt sieltä, missä aita on matalin ja somelevitys suurinta. Jos hän on huolissaan tutkimuksesta ja sen arvostuksesta niin pätkääkään hän ei lähteitä tai tutkimusta ole dystopian huutamisessaan käyttänyt.

Jokaisena koulupäivänä kirjaimellisesti tuhansissa suomalaisissa kouluissa lasketaan matikkaa, opetellaan kirjoittamaan, tutustutaan erilaisiin fysiikan, kemian, biologian ja maantiedon perustaitoihin ja harjoitellaan käyttäytymistä ja toisten kanssa olemista.

Jokaisena koulupäivänä meillä opettajat opettavat ja ohjaavat oppilaita aina Hangosta Petsamoon. Jokaisena päivänä ne opettajat ovat vastuussa meidän lapsistamme ja heidän koulunkäynnistään, eivät Microsoftin tutkimusjohtajat.

Kaiken tämän lisäksi nykypäivänä harjoitellaan esimerkiksi medialukutaitoa, joka toivottavasti ohjaa tulevaisuuden aikuiset suhtautumaan kriittisesti vaikkapa lööppilehdistön tarkoitushakuisiin kolumneihin, joissa faktat jätetään omaan arvoonsa ja tärkeintä on lietsonta. Ehkä tämä viimeisin on tärkeimpiä taitoja, joita nykykoulussa opetetaan verrattuna siihen, kun meidän sukupolvemme koulunsa kävi.

 

Lähteet:

https://www.hel.fi/uutiset/fi/opetusvirasto/60-koulua-kehittaa-uudenlaista-oppimista

http://www.stat.fi/til/kjarj/2016/kjarj_2016_2017-02-14_tie_001_fi.html

https://yle.fi/uutiset/3-9505779

https://ajattelunammattilainen.fi/2016/11/23/kolme-teesia-oppimisesta/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Pulpettien tarpeellisuuteen en osaa ottaa kantaa. Moderneihin tilaratkaisuihin ainakin Ruotsin yksityiskouluissa lienee päädytty taloudellisista syistä johtuen.

Mitä sitten tulee arvosteluun ilman numeroita, voin kyllä epäillä, että se siinä on monta riskiä. Opettajilla tulee olemaan kiusaus antaa epäselviä sanallisia arviointeja, jotta vanhemmat voitaisiin pitää rauhallisina.

Mahdollinen tukiopetuksen tarve voitaneen peittää verbaaliakrobatialla. Voidaan todeta, että sanallisessa arvioinnissa voi olla uuden luokkayhteiskunnan siemen.

Ruotsissahan tämä kaikki on jo todellisuutta. Siellä on sanallista arviointia harjoitettu jo pitkään, ja tulokset puhuvat puolestaan.
Ruotsin peruskoulun läpi käyneet eivät osaa edes aina lukea.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Suurin osa sanallisista arvioinneista on yhä edelleen siinä samalla skaalalla kuin numeroarviointi.

Aivan samalla tavalla epäeettisesti toimiva opettaja voisi antaa oppilaalle kaseja, jotta vanhemmat olisivat tyytyväisiä, vaikka osaamista ei kasin verran olisikaan.

Tukiopetuksen ongelmana ei ole sen tarve tai sen puute, vaan resurssit ylipäänsä sen antamiseen. Tukiopetuksen, erityisopetuksen ja monialaisen tuen rahoituksia kun ollaan leikattu jo niin minimiin kuin mahdollista.

Toimituksen poiminnat