Taukovihko

Saanko olla enää isä pojille ja aviomies tässä maailmassa?

Olen aviomies ja kahden mahtavan pienen pojan isä.



Siinä oli lyhyessä pätkässä kolme sukupuolittunutta asiaa; Aviomies, Poika, Isä.

Kukaan ei ole koskaan pyytänyt minua luopumaan näistä määreistä. Minua ei ole pyytänyt opetushallitus luopumaan siitä, että lapseni olisivat poikia. Kirkko tai lakikirja ei ole käskenyt uuden avioliittolain myötä minua kirjaamaan itseäni joksikin muuksi kuin aviomieheksi ja Kelan mielestä olen lasteni isä.

Minulla on helppoa. Minä en joudu todistelemaan näitä asioita jatkuvasti.

Kaikilla muilla näin ei ole.

Minun asemaani aviomiehenä ei vähennä toisten ihmisten naimisiin meno. Minun poikani saavat olla isovanhemmilleen poikia ja kaverinsa tyttöjä ilman, että kukaan tulee nillittämään siitä. Minun isyyteni on vain vahvistunut kun olen saanut mahdollisuuden olla myös koti-isä.

Kaikilla muilla näin ei ole.

 

Transsukupuoliset, muunsukupuoliset, sateenkaariperheiden äidit ja isät, ne kaikki, jotka eivät sovi normeihin.

He joutuvat taistelemaan joka päivä niin yksinkertaisista sanoista, käsitteistä ja asioista, jotka minulle ovat itsestäänselvyyksiä.

He joutuvat jatkuvasti kuuntelemaan idioottimaisia argumentteja siitä, kuinka lapsia ei saisi kutsua tytöiksi ja pojiksi tai kuinka aviomiesten pitää vaihtaa itsensä vaimoiksi. He joutuvat kuuntelemaan ja lukemaan typeryyksiä ja vihaa vain siksi, että ihmiset ahdistuvat siitä, että on olemassa jotain muuta kuin se mitä itse on.

Isyyden tai äitiyden määritelmää ei vähennä se kuinka monta niitä lapsella on. Pojan tai tytön omaa itseä ei vahingoita se, miten hän itse itsensä kokee vaan se miten tämä ympäröivä yhteiskunta häneen suhtautuu. Avioliitto on lopulta kahden ihmisen välinen sopimus. Mies ja nainen saavat yhä kuunnella halutessaan kuinka luoja heidät sellaisiksi loi, jos niin tahtovat.

 

Se mitä minä olen ei tarkoita, että minä en voisi ymmärtää sitä, mitä joku toinen muu on tai hyväksyä, että me emme ole kaikki lokeroitavissa samoin kuin minä. Se on ihan opittavissa oleva asia. Kuka tahansa meistä voi oppia ymmärtämään, että opetushallitus ei halua kieltää poikia tai tyttöjä käsitteinä tai etteivät feministit tahdo sinun tai minun olevan käyttämättä hetero- tai miesnimitystä, vaikka sellaisiksi itsemme koemme.

Kukaan ei kirjaimellisesti koskaan ole käskenyt minua olemaan kutsumatta itseäni mieheksi tai isäksi. Kukaan ei ole koskaan käskenyt minun olla sanomatta poikiani pojiksi. Kukaan ei ole koskaan sanonut minulle, että minä en saisi olla aviomies.

Sen sijaan tunnen ihania äitejä, joiden äiteys kyseenalaistetaan, koska heitä on kaksi. Tunnen aivan käsittämättömän upeita miehiä, joiden koko sukupuoli kyseenalaistetaan, koska he eivät syntyneet sellaisiksi. Nämä ihmiset laittavat itseään likoon joka päivä ollessaan omia itsejään. Minä joudun tekemään sitä likoon laittamista kesyissä blogikirjoituksissa.

 

Ja jos minun poikani joskus huomaavat, että eivät ole poikia, sitten eivät ole. Se ei vähennä heitä millään tavalla. Minä aion tukea heitä juuri sellaisina kuin he ovat. Minun on helppo tehdä se. Minä sovin normeihin.

Kaikilla muilla näin ei ole.

Edes ymmärrys olisi askel eteenpäin maailmassa.

Hyvää naistenpäivää jokaiselle naiselle, tytölle, äidille, siskolle, tädille ja jokaiselle muulle, joka sopii normeihin tai ei sovi. Hyvää naistenpäivää kaikille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän SarahRizzo kuva
Sarah Rizzo

https://www.youtube.com/watch?v=PnW9XZ3QvBQ&featur...

Valitettavasti kannanottosi sukupuolen mielivaltaisuudesta on vakivallanteko naisia kohtaan.

Tulin raskaaksi siksi, etta olen nainen. Olen synnyttanyt siksi, etta olen nainen. Olen imettanyt siksi, etta olen nainen. Kuljen kotiavaimet kourassa pimealla siksi, etta olen nainen. Pelkaan tyttareni puolesta siksi, etta han on tytto. Afrikassa tyttoja silvotaan siksi, etta heilla on tietynlaiset sukuelimet. Tata vaestonosaa kutsutaan tytoiksi. Kukaan ei heilta kysy, mita sukupuolta he haluavat olla.

Naisena minun syrjintani ja kaltoinkohteluni perustuu ruumiillisuuteeni. Ei identiteettiini.
Usko pois, olen olemassa siksi, etta synnyin naisen kehoon, enka siksi, etta aivoissani kutittaa feminiinisyys.

Naisena haluan yhteiskunnan, joka tunnustaa olemassaoloni ja erityistarpeeni.

Nyt skarppia, Ope!

Olli Nurmi

Olet nainen koska itse sen koet. Jätä muut ihmiset rauhaan ja jatka työtä sen eteen, ettei kuvailemiasi asioita enää tarvitsis tapahtua.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

En usko, että tulit raskaaksi ihan vaan siksi, että olet nainen. Uskoisin, että siihen on tarvittu jotain muutakin kuin pelkkä se, mitä sukupuolta olet.

Sukupuolirooleja on olemassa. Ihan niin kuin kirjoitin. Se että kaikki ei niihin sovi ei tarkoita, että sä et saisi olla nainen... niin kuin kirjoitin. Se että sun pitää pelätä tyttösi puolesta ei tarkoita, etteikö joku tyttönä syntynyt voisi kokea olevansa jotain muuta.

Afrikassa tyttöjä silvotaan ihan muista syistä kuin siksi, että ovat tyttöjä. Tyttöjä silvotaan julmuuden, itsekkyyden, vallanhimon, pahuuden ym. tähden.

Sinä saat ihan rauhassa olla nainen. Sitä ei kukaan sinulta pois vie. Vaikka sinä olet syntynyt naiseksi niin kaikkien kohdalla se ei ole niin.

Ei kukaan ole viemässä pois sinulta sitä, että olet nainen. IHAN NIIN KUIN KIRJOITIN.

Ihme kommentti.

Käyttäjän SarahRizzo kuva
Sarah Rizzo

Tulin raskaaksi ihan vain siksi, että olen nainen.

Vaikka tyttäreni kokisi olevansa jotakin muuta kuin tyttö, pelkäisin hänen turvallisuutensa puolesta ihan yhtä lailla kuin nyt- koska hän on tyttö. Kukaan hänelle pahaa haluava ei kysy pimeällä kujalla, mitä sukupuolta hän kokee olevansa.

Julmuus, vallanhimo jne kohdistuvat heikoimmassa asemassa oleviin, eli Afrikassa tyttöihin.
Ja ihan niin kuin kirjoitin- kukaan ei heiltä kysy, mitä sukupuolta he kokevat olevansa. Ei kukaan.

Gender-ideologian myötä häviäjiä ovat me naiset. Olet myötävaikuttamassa siihen, että meiltä viedään lainsuoja naisina. Sukupuolittunut väkivalta, seksuaalirikollisuus ja työpaikkojen sukupuolikiintiöt ja -jakauma vääristyvät tilastoinnissa, jos sukupuoli on itsemäärittelyn alainen. Tämä puolestaan vaikeuttaa epäkohtiin tarttumista.
Tämä ei välttämättä huolestuta sinua kovinkaan paljon, koska miehenä olet paremmassa asemassa noin yleisesti ottaen.

Tarvitsemme uuden naisasialiikkeen tulemisen.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen Vastaus kommenttiin #7

Maailmanhistoriassa yksikään nainen ei ole tullut raskaaksi vain sukupuolensa tähden.

Ei kukaan. Ikinä.

Ja jos tilastollisesti puhutaan niin sinun pitäisi olla enemmän huolissaan tyttärestäsi, jos hän huomaisikin olevansa mies. Miesten kesken kun väkivaltarikokset ja kuolemat ovat huomattavasti yleisempiä.

Naiset ovat olleet häviäjiä maailmanhistoriassa suurimman osan ajasta. Vielä suurempia häviäjiä ovat olleet ne, jotka eivät ole sopineet normeihin.

Se että vähemmistöille annetaan mahdollisuus olla oma itsensä ei poista oikeuksia tai vähennä niitä meiltä muilta. Ei vaikka kuinka sinä toistaisit tuota mantraa.

Tiedätkö muuten mitä tehdään pahuuden nimissä samanlaisissa yhteisöissä, joissa tyttöjä silvotaan erilaisille? Tapetaan. Simppeliä. Se on pahuutta. Ei sukupuoliasia.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #7

Itse asiassa "gender-ideologia" (tarkoitat varmaankin ajatusta sukupuolen moninaisuudesta, gender spectrum) tuo sukupuolistuneiden lieveilmiöiden tutkimukseen holistisemman otteen, koska sen avulla voidaan havaita usein katveeseen jäävät risteävät syrjintäaspektit - esimerkiksi miesten ja naisten välisten palkkaerojen tarkastelu pelkkien yleisien keskimääräisyyttä kuvaavien tilastojen varaisesti johtaa pääsääntöisesti tehottomiin ja myös torjuttavia sukupuolistereotypioita ylläpitäviin ratkaisuvaihtoehtoihin, vaikka keskimääräisyyttä ilmentävä tilastointitapa onkin sinänsä pitkän aikavälin tilastoinnissa kätevää indeksointia seurannan kannalta.

Naiset eivät muodosta moninaisessa nyky-yhteiskunnassa homogeenistä ryhmää - siinä missä etuoikeutetussa asemassa olevat naiset kohtaavat ehkä kateus-tyyppistä ennakkoasennetta ja he johtavissa yhteiskunnallisissa rooleissaan joutuvat tinkimään oman yksityiselämänsä laadukkuudesta kilpaillessaan työpaikoillaan ylenemismahdollisuuksista joutuvat mm. maahanmuuttajanaiset käymään läpi omia assimilaatio- ja itsemääräämisoikeuksia vahvistavia taisteluitaan perheidensä, sukujensa ja uuden asuinympäristönsä vaateita vastaan ...

Ja tokihan me kaikki sen tiedämme, että henkilön sukuelimet korreloivat samaisen henkilön sukupuolen kanssa jollain alle arvon yksi jäävällä riippuvuutta kuvaavalla kertoimella...

Käyttäjän JaanaAnitaHolmstrm kuva
Jaana Holmström Vastaus kommenttiin #7

"Gender-ideologian myötä häviäjiä ovat me naiset. Olet myötävaikuttamassa siihen, että meiltä viedään lainsuoja naisina. Sukupuolittunut väkivalta, seksuaalirikollisuus ja työpaikkojen sukupuolikiintiöt ja -jakauma vääristyvät tilastoinnissa, jos sukupuoli on itsemäärittelyn alainen. Tämä puolestaan vaikeuttaa epäkohtiin tarttumista."

Mikä ihme on tuo "gender-ideologia"? Yritin googlettaa sitä, mutta suomeksi löytyi vain jotain AitoAvioliiton trans-vihamielistä vaihtoehtototuutta. Transnaisena itse olen ehdottomasti feministi. Mikä tarkkaan ottaen on viemässä lainsuojan naisilta?

Kun transsukupuolisia on luokkaa promillen verran ja molempiin suuntiin, heidän merkityksensä tilastoinnissa on plus-miinus nolla (+-0). Mitä tekemistä transsukupuolisuudella on sukupuolittuneen väkivallan ja seksuaalirikollisuuden kanssa, ei avautunut minulle lainkaan.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #10

Transihmisiin kohdistuva väkivalta on luonteeltaan ilmeisen sukupuolistunutta - suomalaista tutkimustietoutta tästä on olemassa verrattain vähän, mutta voisin ihan "lonkalta heittää" päätelmänä, että transnaisten kokema väkivalta on tavoitteeltaan, dynamiikaltaan ja vaikutuksiltaan erilaista kuin transmiesten kokema väkivalta.

Suomessa onneksi transihmisiin kohdistuva sukupuoliperustainen väkivalta on vähäistä verrattuna moniin kehittymättömämpiin valtioihin, joissa sukupuoltaan "epätyypillisest" ilmaiseva henkilö on välittämässä hengenvaarassa - henkinen väkivalta, eristäminen lähisuhteista ja muu syrjintä on Suomessa sen sijaan vielä valitettavan yleistä.

Kannatan siis väkivaltatutkimukseenkin sukupuolen moninaisuuden tunnistavia menetelmiä syrjintämekanismien selvittämiseksi ja myös sukupuolten valta-asemien kriittistä tarkastelua varten...

Käyttäjän JanneKorhonen kuva
Janne Korhonen

Sarahin meuhkaamista naiseudestaan ja sukupuolista ovat nauraneet jo yli 40 000 ihmistä Youtubessa: https://youtu.be/CWd70sOK3Ic

Olli Nurmi

Kiitos Timo mieltä lämmittävästä teksistä näin muuten :)

Toimituksen poiminnat