Taukovihko

Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja poliittisesta retoriikasta

Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja poliittisesta retoriikasta

 

Eilen Espoo liittyi muiden suurten kaupunkien joukkoon, jotka päättivät olla rajaamatta subjektiivista päivähoito-oikeutta. Koko aihe on Espoossa ollut jatkuvasti esillä ja keskustelu on ollut kauniisti muotoillen kärjekästä.

Äänestys oli lopulta äärimmäisen tiukka ja äänet jakautuivat 38-37. Jarno Lappalainen teki jo äänestystuloksesta hienon kuvan, jonka jaan tähän. 

 

Keskustelu oli myös eilen yhdellä sanalla kuvattuna eläväistä. Perusteluita löytyi puolesta ja vastaan niin talousasioiden kautta, varhaiskasvatuksen ja lapsen edun kautta kuin myös vähän heikompienkin kantimien avulla. 

Asiaa perusteltiin mm. seuraavilla asioilla joko suoraan tai ihan vaan sinne vihjaten.

  • Naisten pitäisi pysyä kotona eikä käydä töissä.
  • Isät ovat vain sohvalla makaavia ja urheilua katsovia laiskottelijoita
  • Jeesus
  • Maahanmuuttajat
  • Feminismi
  • Parkkipaikat (No tätä ei sentään oikeasti tapahtunut)
  • Kännykät

Aika monta kertaa toistettiin eilen sellaisia asioita, että nykyajan vanhemmilta on vanhemmuus hukassa. Kuinka nykyajan vanhemmat eivät itse osaa, eivät itse halua, eivätkä ylipäänsä mistään mitään tajua. Pienen lapsen vanhempana se on muuten oikeasti ihan äärimmäisen loukkaavaa, kun kaupunginvaltuutettu kertoo ensin, kuinka isät eivät osallistu ja seuraavassa puheenvuorossa piilottaa lisää loukkauksia muka anteeksipyyntöön. Ulla Palomäki, olen pahoillani siitä, että ajatuksesi ja puheenvuorosi olivat suorastaan idioottimaisia. 

 

Monta puheenvuoroa myös pidettiin siitä, kuinka entisaikain tai puheista päätellen muinaisaikain viisaat osasivat kyllä kasvattaa. Kerrottiin, kuinka paljon parempia olivat vaan oikeastaan kaikella tavalla entiset vanhemmat.

 

En yhtään ihmettele mistä kumpuaa se minua edeltävän sukupolven inho ja viha lapsia ja nuoria kohtaan. Se tulee siitä, että he kokevat olleensa itse täydellisiä ja eläneensä moitteetonta tai virheetöntä vanhemman, kasvattajan, työntekijän, sen -antajan tai muun ihmisen arkea. Heidän mielessään aika entinen oli jotain, joka oli heidän ansiotaan eikä vain heidän aikanaan. Ja näiden samojen ihmisten kasvattamana meidän sukupolvemme on nyt jotain uskomatonta roskaa. Kuinka siis meidän lapsemme ja nuoremmekaan voisivat olla sen parempaa.

 

Minua isänä loukkaa ihan mielestäni oikeutetusti aina kun joku poliitikko tai julkisuudenhenkilö kertoo typeriä yleistyksiä meistä isistä. Se on vaan ihan järjettömän tyhmää. Meitä isiä on ihan kaikenlaisia. Minä en ole superisä tai täydellinen, mutta en ole myöskään Mika Niikon kuvaama kristillinen fundamentalisti-idiootti tai Palomäen mukainen lapsensa arjesta mitään ymmärtämätön ja välinpitämätön pösilö. Minä olen ihan vaan minä kaikkine isyyden vahvuuksineni ja heikkouksineni.

 

Maailma ei ole samanlainen kuin se oli ennen. Se on aika monella tavalla paljon parempi. Onko vanhemmuudessa yhä sitten haasteita? Onko vanhempia, jolla ei ole kaikki kohdallaan kasvatuksen kanssa? Onko lapsia ja nuoria, jotka eivät saa tarvitsemaansa huolta ja hoivaa? No on vaikka kuinka paljon. Se ei silti tarkoita, että maailma, vanhemmuus, vanhemmat tai ihmiset olisivat olleet entisaikaan jotenkin parempia.

 

Tiedättekö mitä entisaikaan tehtiin huonoille vanhemmille? Ei mitään. Se vaan jätettiin huomiotta. Mitä entisaikaan tehtiin oppimisvaikeuksisille lapsille ja nuorille? Ei mitään tai heitettiin tarkkikselle kelpaamattomina. Mitä tehtiin perheissä, jossa ei ollut eväitä huolehtia lapsista? Ne myytiin. No tämä viimeinen ei onneksi koske ihan tuota juuri edellistä sukupolvea, mutta ei tarvi ihan kauhean kauaksi mennä Suomessa, kun se oli ihan mahdollista ja jopa normaalia.

 

Nykyään meillä on paljon enemmän mahdollisuuksia apuun ja nykyaikaisen jatkuvan tiedonvälityksen ja avoimemman yhteiskunnan toinen kolikon puoli on se, että me myös näemme perheitä ja lapsia, joilla ongelmia on. Näitä ongelmia ei halutakaan piilottaa pirtin takahuoneeseen ja kylänraitin kuiskauksiin. Maailma on avoimempi ja parempi paikka niin monella tavalla.

 

Ulla Palomäet ja muut minua vanhempien sukupolvien kasvatit voisivat ihan ensimmäiseksi pyrkiä ratkomaan ne ongelmat, joita heidän sukupolvensa toiminta aiheutti ja vasta sen jälkeen haukkua meidän sukupolven ihan tavallista elämää ja pyrkimyksiä onnellisuuteen ja parhaaseen itsellemme ja lapsillemme. Mutta sehän olisi ihan törkeä vaatimus, koska hehän tämän maan rakensivat... eikun nauttivat niistä lihavimmista vuosista, joita koskaan oli. 

No joka tapauksessa.

Jos vaan sovitaan, että meidän sukupolvella on omat haasteensa, mutta voitaisiin myöntää, että meistä suurin osa haluaa hyvää itselleen ja parasta omille lapsillensa oli se sitten päiväkoti tai kotihoito ja kotona isä tai äiti ja sohvalla vaikka koira tai marsu. Sovitaan niin ja minä voin uskoa, että se 1970-luvulla lapselle annettu viski ikeniin ja tupakanpoltto raskausaikana oli ihan fiksua ja ok.

Käviskö tämä? 

Ai eikö kaikki tehnyt niin ja eikö kaikki vielä silloin hakannut lapsiansa? Jaa mä ihan luulin, että me yleistetään aina kaikki aikakaudet ja kaikki ihmiset siisteiksi nipuiksi.

Se ei ollutkaan hyvä juttu.

Onneksi keskustelun kuluessa mainittiin monta kertaa, kuinka arvokasta ja hyvää keskustelua salissa käytiin. Ei ihan samalta näyttänyt tänne kuntalaisen, isän ja ihan tavallisen ihmisen silmille.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat