Taukovihko

Minkälainen peruskoulu olisi, jos se pitäisi kehittää nyt? (osa 4)

Minkälainen peruskoulu olisi, jos se pitäisi kehittää nyt? (osa 4)

Yhteisöllisen oppimisen ja yhteistyön vallankumous. Uusi koulu kannustaa yhteistyöhön, yhteisölliseen oppimiseen ja oppilaiden keskinäiseen toimintaan. Vertaisarviointi, vertaisoppiminen ja vertaisopettajuus olisivat tärkeässä osassa koulussa, joka tunnistaisi nykymaailman verkostoitumisen ja yhteistyökykyjen tarpeet.

Aiemmat kirjoitukset löydät tästä alta.

http://minaisa.blogspot.fi/2016/01/minkalainen-peruskoulu-olisi-jos-se_31.html

http://minaisa.blogspot.fi/2016/01/minkalainen-peruskoulu-olisi-jos-se_23.html

http://minaisa.blogspot.fi/2016/01/minkalainen-peruskoulu-olisi-jos-se.html 

 

Kaikki kunnia heti alkuun herroille Sahlberg, Hellström, Johnson ja Leppilampi. Heidän esityksensä Educa-messuilla yhteisöllisestä oppimisesta oli erinomainen ja siihen ei juuri ole paljon lisättävää. 

 

En tietenkään epäile miehiä mistään, vaikka puhuivatkin samoja ajatuksia kuin itse on kirjoittanut, kunhan mainitsen ;) Fiksuja tyyppejä selkeästi ovat. Ja vaikka Educan esittely olikin lähinnä kirjan puffia niin asiat itsessään oli niin hyvin esitetty, että suosittelen jokaista tutustumaan Hellströmin alla olevaan blogitekstiin. Toki miehen aivotuksia voi muutenkin suositella varsin avoimin ja positiivisin mielin.

 

Jos joku tietää, mistä itse esityksen diat löytyisivät jaetusti niin mielelläni linkkaan nekin tähän.

 

http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2016/01/yhdessa-oppiminen-teos-pahkinankuoressa.html

 

Mitä yhteisöllinen oppiminen sitten voisi olla peruskoulussa?

 

Yhteisöllisen oppimisen edut voisivat nousta erityisesti sellaisessa mallissa, jossa opetus ei ole sidottu puhtaasti luokkaryhmiin tai 45 minuutin tai 75 minuutin oppitunteihin. Sen kaikki parhaat hyödyt saadaan silloin, kun yhteisöllinen oppiminen tukee oppilaiden omia intohimoja ja mielenkiinnon kohteita. 

 

Voimme tietysti käyttää yhteistoiminnallisia oppimisen tapoja vaikkapa Yltin Euroopan valtioiden sisältöalueen harjoitteluun, mutta tätä on tehty kouluissa opettajien toimesta jo vuosikymmenet. Se ei ole mitään uutta ja siinä on aina omat ongelmansa.

 

Sen sijaan oppiainerajat ylittävien oppisisällöistä riippumattomien asioiden opiskelussa ja kokeilussa tällainen oppimisen tapa on suorastaan ylivertainen. Yrittäjyyskasvatus, medialukutaito, arjen taidot jne. Nämä asiat, joista puhutaan monialaisina taitoina opetussuunnitelmassa ovat monilta osin sellaisia, jotka tulisi nimenomaan pyrkiä opettamaan oppilaiden oman osaamisen, mielenkiinnon ja rakennuspalikoiden pohjalta.

 

Sahlbergia haastateltiin muutama viikko takaperin uutiseen, jossa Sahlbergin kanta mobiililaitteisiin ja digitalisaatioon muotoutui uutisen kautta varsin kankeaksi ja mustavalkoiseksi. Moni levittikin uutista jo jonkinlaisena digitalisaation vastapuheena ja ensimmäisenä avauksena koko digitalisaation lopettamiseksi ja pysäyttämiseksi.

 

Samankaltainen oli myös vuoden 2016 ensimmäisen Opettaja-lehden kolumni, jossa Sahlberg kirjoitti netinkäytön aiheuttamista muutoksista oppimiskykyyn ja oppimisen valmiuksiin.

 

http://www.opettaja.fi/cs/opettaja/jutut?juttuID=1408913114442

 

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/01/31/suomalaisen-peruskoulun-lahettilas-on-huolissaan---naivettyminen-uhkaa

 

Sahlberg ihan varmasti tietää mistä puhuu, mutta olen silti osin eri mieltä hänen kanssaan. Meidän tulisi ennen kaikkea miettiä, mikä on se oppiminen, josta on hyötyä nyt ja tulevaisuudessa. Meidän pitäisi rohkeasti pyrkiä haastamaan se sata vuotta vanha käsitys siitä, mikä on hyvää oppimista. On olemassa tutkimuksia, jotka tukevat esimerkiksi kynällä kirjoittamista oppimisen tukena. Samaan aikaan tässä ei kuitenkaan missään vaiheessa oteta kantaa siihen onko se oppiminen, jota tämä toiminta tukee sellaista, josta on oikeaa hyötyä nykyaikana.

 

Yhteisöllisen oppimisen ja yhteistoiminnallisen oppimisen edut voitaisiin saavuttaa ihan uusilla tavoilla, kun se löisi rohkeasti kättä päälle järkevän digitalisaation kanssa. Yhteiset ja yhteisölliset sähköiset alustat paikalliselta tasolta valtakunnalliselle tasolle asti mahdollistaisivat opiskelijoiden yhteistyön laajalla rintamalla.

Yhteistoiminnallinen oppiminen voitaisiin erottaa luokkahuoneesta tapahtuvasta toimimisesta, kun oppimisympäristöt olisivat kaikkien saatavilla missä tahansa. Tarkoitan tässä kohtaa taas ikätasoisesti. Kukaan digitalisaation kannattaja ei ole koskaan väittänyt, että seitsenvuotiaiden pitäisi luoda jotain sähköisiä oppimisryhmiä lukemisen opetteluun. Ikätason ja osaamisen, mielenkiinnon ja kiinnostuksen mukaan ovat ne avainsanat, joilla digitalisaatiota ja yhteistoiminnallisuutta pitäisi kuljettaa.

Jo nyt kouluissa on monenlaista oppilaiden ohjaamaa toimintaa. Omassa koulussani löytyy mm. peli- ja voimistelukerhoja ja vähän harvinaisempana 3D-suunnittelukerho. Ohjelmointiklubeja, legorobotiikkaa, amerikkalaista jalkapalloa, perinneleikkejä ja neulomista tiedän ainakin kaikkia Espoossa oppilaiden opettavan koulun muille oppilaille. 

Tällainen toiminta tulisi ottaa vahvemmin osaksi koulun arkea. Sen ei pitäisi olla pelkästään välituntitoimintaa vaan ohjaamiseen ja oman osaamisensa jakamiseen innostuneet oppilaat pitäisi saada mukaan suunnittelemaan vahvemmin monialaisia ja oppiainerajoja rikkovia kokonaisuuksia. Uusi opetussuunnitelma mahdollistaa jo tällaista toimintaa, vaikka opettaja on tietysti vastuussa oppimisen etenemisestä ja arvioinnista yleisellä tasolla.

Me kasvatamme oppilaita maailmaan, joka huutaa innovatiivisuuden, luovuuden, rohkeuden, yhteistyön, verkostoitumisen, ideapajojen ja kaikenlaisen ajatusten, ideoiden ja käytänteiden jakamisen perään. Silti näitä samoja ominaisuuksia me katsomme karsaasti perinteisillä oppitunneillamme, jossa yhteistyö on samaa kuin lunttaus, innovatiivisuus on tahallaan ohjeen vastaisesti tekemistä ja kaikenlainen jakaminen ilman korvausta on melkein kirosana opettajanhuoneissa. 

Yhteisöllisyys ja yhteistoiminnallinen tekeminen ei ole sellaista, jonka tulee rajoittua vain opiskelijoiden ja oppilaiden tekemiseen. Tästä aivan loistava esimerkki on Teemu Korhosen perustama facebook-ryhmä "Kirjoitetaan oppikirjat peruskouluun". Ryhmän tarkoituksena on kirjoittaa yhteisöllinen, sähköinen oppikirjasarja wikibooks-alustalle. Tätä oppikirjasarjaa voi käyttää kuka tahansa ja siihen voi antaa panoksensa kuka tahansa. Mukana on kirjasarjoja jo aiemmin kirjoittaneita opettajia ja aivan ummikkoja, aineen- ja luokanopettajia, kaikenlaisia opetuksen ammattilaisia. 

https://www.facebook.com/groups/366735046850885

Oikeasti toimivat ja tarpeeksi suuret, aktiiviset yhteistoiminnan ja yhteisöllisen tekemisen ja oppimisen verkostot mahdollistaisivat sellaisen sukupolven opettamisen ja kasvattamisen, joka tiedon ja oppimisen mukana oppisi arvostamaan itseään, erilaisuuttaan ja samanlaisuuttaan muiden kanssa. Sellaisen sukupolven joka osaisi arvioinnin ja arvostelun lisäksi myös arvostaa itseään ja vahvuuksiaan ja nähdä näitä ominaisuuksia myös muissa.

Yhteistoiminnallinen oppiminen, josta esimerkiksi neljä tekstin alussa mainittua oikeasti todellista superammattilaista puhuvat on mahtava juttu, mutta yhteisöllisyys ei saisi rajoittua vain siihen. Koulun muurien pitäisi jo murtua ja oppimisen siirtyä kaikkialle sinne, missä lapset ja nuoret jo nyt ovat ja elävät. Tätä kautta voitaisiin luoda aitoa yhteisöllistä, ajasta ja paikasta riippumatonta, aitoa oppimista.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

En ole kerennyt lukemaan kaikkia blogeja si läpi, mutta oletko maininnut siitä ettei vaikkapa ylä-asteella opeteta arkielämässä pärjäämistä? Moni varsinkin 90-luvun nuori valittaa sitä, ettei kouluissa opetettu esim. Tuista, laeista ja niiden tulkinnoista, lainoista, veroista ja muista elämän byrokratiahommeleista. Itselleni opetettiin peruskoulussa vain yhden oppitunnin ajan esim. Työhakemusten tekoa mikä on nuorelle äärimmäisen tärkeää.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Uudessa opetussuunnitelmassa ja sen perusteissa on otettu käsitteiksi laaja-alaiset osaamisen taidot, joissa yhtenä alueena on arjen taidot. Näihin liittyy perinteisten kodintaitojen lisäksi myös vahvasti vaikuttaminen yhteisössä, yrittäjyyskasvatus, talous- ja lakitiedot ym.

Toivottavasti ne tulevat myös näkyviin erityisesti yläkoulun ja toisen asteen koulutuksessa. Erityisesti perustason talous- ja yrittäjyyskasvatus yhdistettynä jonkinlaiseen nuorten yrittäjien verohelpotuksiin tai yrittäjämaksujen kevennyksiin voisi olla oikeasti sellainen kannustin lähteä kokeilemaan yrittäjyyttä palkkatyön sijaan.

Reijo Jokela

"Minkälainen peruskoulu olisi, jos se pitäisi kehittää nyt? (osa 4)"
Todennäköisesti se olisi laitos joka huolehtisi lapsen kohdalla aivan kaikesta, paitsi opettamisesta.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Tähän lienee jonkinlainen vahvahko tunnepohjainen, ei välttämättä faktoihin pohjautuva perustelu.

Käyttäjän KariLaitinen kuva
Kari Laitinen

"oppilaat pitäisi saada mukaan suunnittelemaan vahvemmin monialaisia ja oppiainerajoja rikkovia kokonaisuuksia."

Terve!

Olen samaa mieltä tiettyyn pisteeseen asti. Ilmiö-/kokonaisopetus tuppaa nimittäin lähtemään helposti liikkeelle useimmiten luonnontieteitten ehdoilla (biologia, MT, Historia) Taito- ja taideaineitten opettaminen pelkkänä lisänä näihin projekteihin kuihduttaa osaamista, jos ruvetaan esim. musiikissa vääntämään väkisin "kompostihumppa-laulua" ym. ja ajatellaan että siinähän se sitten tulikin se musiikin osuus.

Joka koulussa on varmasti taiteitten puolelle suuntautuvia oppilaita ja monessa koulussa ilmiöt eivät tue heidän vahvuuksiaan - Jos siis opetuksen pohjaksi otetaan vain ja ainoastaan ilmiöt.

Aikapula siis tulee olemaan todellinen ja jostain olisi aina tingittävä - ei tämä uusi OpS autuaaksi tee, vaikka siinä hyviä ominaisuuksia onkin ja ensi kertaa tutustuessa kuulostaa hyvältä - Tässä on vähän mammuttitaudin oireita, oppilaat ovat erilaisia ja eri-ikäisiä ja täytyy muistaa, että kolikolla on aina se kääntöpuolensa.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Olen muuten ihan samaa mieltä tuosta taito- ja taideaineiden asiasta. Meillä vähän liikaa painotetaan muutenkin opiskeluissa sitä, että pitää opiskella se "kunnon" ammatti, jolla tarkoitetaan siis jonkinlaista matemaattis-luonnontieteellistä tai humanistista alaa sen sijaan, että ymmärrettäisiin luovien alojen työntekijöiden olevan ihan yhtä arvokkaita jo lapsina ja nuorina omien intohimojensa ja osaamistensa kanssa. Tukeminen näiden kohdalla jää melkein aina puhtaasti vanhempien ja lähipiirin tehtäväksi. Koulut monesti jopa pyrkivät toppuuttelemaan nuoria taiteilijan- tai urheilijanalkuja, kun sitä ei nähdä legitiiminä itsensä elättämisen tapana toisin kuin insinööri tai virkamies. En pidä insinöörejä tai virkamiehiä turhina, mutta arvostan yhtä paljon sirkustaiteilijoita, trubaduureja ja musikaalien taustatanssijoita.

Ilmiöpohjaisessa oppimisessa pitäisi omasta mielestäni antaa ihan reilusti niitä ohjaksia sinne oppilaille ja opiskelijoille. Tiedän useampia kouluja, joissa oppilaiden ehdotukset on torpattu opsiin sopimattomina, vaikka nimenomaan pitäisi opettajien tehtävänä olla se opsin mukaan ottaminen oli ilmiö mikä tahansa.

Aikapula saataisiin rikottua, kun luovuttaisiin tuntimuotoisesta ja ryhmämuotoisesta opetuksesta ja siirryttäisiin yksilöllisille oppimispoluille. Se on omista ajatuksistani niitä radikaaleimpia, mutta uskon jossain vaiheessa sen olevan suorastaan välttämättömyys, jos haluamme koulun olevan osa muuttuvaa yhteiskuntaa sen sijaan, että se on jarruttava ankkuri.

Toimituksen poiminnat