Taukovihko

Minkälainen peruskoulu olisi, jos se pitäisi kehittää nyt? (osa 2)

Minkälainen peruskoulu olisi, jos se pitäisi kehittää nyt? (osa 2)

 

Maailma ja opetussuunnitelmat joustavat. Oppilaat aloittavat koulun omalla opintosuunnitelmalla ja etenevät yksilöllisesti. Peruskoulun opetussuunnitelman keskeiset osat on mahdollista suorittaa jopa muutamassa vuodessa tai vaihtoehtoisesti edetä ryhmämuotoisesti oppilaan oman oppimistahdin ja kiinnostuksen mukaan.'

 

Tällaisella lauseella aloitin yleisessä pohdinnassani peruskoulun uudistuksesta siitä, minkälainen peruskoulu voisi olla, jos se kehitettäisiin vasta nyt vastaamaan edes hiukan tähän maailmaan ja aikaan. (Teksti täällä)

 

Mitä tämä ensimmäinen kohta sitten tarkoittaa?

 

Perusopetuksessa opetetaan lähes kaikkialla Suomessa samalla tavalla. Oppilaat opiskelevat vuosiluokilla, joiden koko vaihtelee yleisopetuksessa 10-30 oppilaan välillä lähes kaikissa tapauksissa. Pienissä kouluissa saattaa olla nk. yhdysluokkia, jossa esimerkiksi 1-2. vuosiluokat opiskelevat yhdessä yhden opettajan kanssa. 

 

Kuluneen kymmenen vuoden aikana on syntynyt myös erilaisia yhteisopettajuuden ja yhteisten opetusryhmien malleja. Näitä on toki ollut pienemmässä mittakaavassa jo aiemmin, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan ovat kovasti kasvattaneet suosiotaan viime vuosina. 

 

Kaikessa toiminnassa on kuitenkin meidän peruskouluopetuksessa pitkälti taustalla se, että oppilas kulkee ikätason mukaisesti. Jos hän saavuttaa ikätason tavoitteet hän siirtyy uudelle vuosiluokalle ja saa uudet tavoitteet. Opetussuunnitelman sisällöt kerrataan, opetellaan uusia ja taas siirrytään vuoden kuluttua uudelle vuosiluokalle. Poikkeuksia ovat lähinnä luokalle jätettävät oppilaat, jotka kertaavat vuosiluokan, koska osa tai kaikki tavoitteista ovat jääneet suorittamatta. 

 

Me liikuttelemme vuosittain noin 55000 lasta ja nuorta näillä vuosiluokilla. Suurin osa oppilaista aloittaa koulun sinä vuonna, kun täyttävät seitsemän vuotta ja käyvät peruskoulua yhdeksän vuoden ajan. Näistä suurin osa viettää alakoulun puolella kuusi vuotta ja vaihtaa yläkouluun, joko toiseen koulurakennukseen tai usein pitkän matkan päähän edellisestä alakoulusta. Yläkoulun kolme vuotta liikutaan taas massan mukana kohti peruskoulun päättötodistusta, joka hyvässä tapauksessa on tallella jossain muovikansioissa saamista seuraavan loppuelämän ajan.

 

Opetussuunnitelmassa ja vuosiluokissa on etunsa. Niitä on helppo hallita byrokraattisesti ja niiden liikuttelu on tehokasta ja edullista verrattuna vaihtoehtoihin. Ne eivät kuitenkaan palvele oppilasta tai yhteiskuntaa, joka on muuttunut melko paljon siitä kun kinkerit ja kansakoulu suomalaista koulukulttuuria muovasivat nykyiseen muotoonsa. Kaikille lapsille yhtenäinen peruskoulu oli radikaali ja uusi ajatus, mutta maailma on muuttunut sen jälkeisessä puolessa vuosisadassa.

 

Lapset oppivat kaikkialla, jopa koulussa. Tämän lauseen olen kuullut opiskelujeni ja työurani aikana monta kertaa. Lapset oppivat joka päivä. He oppivat jopa koulusta ja opettajista huolimatta. Se missä meillä on ongelmia peruskoulussa on oppilaiden motivaatio ja mielekkyyden kokemukset. Nämä ovat koulunkäynnin, opiskelujen jatkon ja itsetunnon osalta tärkeämpiä kuin kokeessa pärjääminen (kokeista paljon enemmän myöhemmissä postauksissa). Motivaatio, itsetunto, itsensä tunteminen ja mielekkyys ovat asioita, joita ihminen kaipaa kaikkeen tekemiseensä ja olemiseensa koko elämänkaarensa ajan. Meillä peruskoulussa se sama motivaatio ja mielekkyys lyödään kerralla aina keskimäärin kahdellekymmenelle oppilaalle samanlaisena. Se ei toimi. Se nähdään kansainvälisissä vertailuissa, joissa kouluviihtyvyytemme ja oppilaiden motivaatio, usko koulutuksen merkitykseen ja mielekkyyden ja onnistumisen kokemukset ovat jatkuvasti läntisten maiden pohjatasoa. Osin toki kouluviihtyvyyteen esimerkiksi vaikuttaa se, että Suomi on huomattavasti yksilönvapauksiltaan ja mahdollisuuksiltaan tasapuolisempi, kuin maat joissa pelkästään kouluun pääsy saattaa olla mahdottomuus osalle ihmisistä.

 

Olisiko joku muu keino sitten mahdollinen? Voisivatko oppilaat opiskella henkilökohtaisella tahdilla? Voiko siihen millään riittää resursseja, aikaa, henkilöstöä tai mitään muutakaan. Voiko ylipäänsä seitsenvuotias, kymmenvuotias tai edes neljätoistavuotias opiskella oman taitotasonsa mukaan sen sijaan, että kulkee ryhmän mukana kontrolloidusti. Voidaanko oppilailta edellyttää tällaista?

 

 

Olisiko opiskelu ilman vuosiluokkia ylipäänsä mahdollista?

 

Kyllä se olisi.

 

 

Oppilas voisi aivan hyvin olla nimellisesti edelleen merkattuna vuosiluokalle. Tämä vaatimus esitetään jo perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Tämän lisäksi siellä on kuitenkin myös kohta, jossa mahdollistetaan opiskelu ilman vuosiluokkapohjaista mallia.

 

"Eteneminen oman opinto-ohjelman mukaan vuosiluokkiin sitomattomasti


Perusopetuksen opinnoissa voidaan edetä vuosiluokkiin jaetun oppimäärän sijaan oman opintoohjelman mukaisesti vuosiluokkiin sitomattomasti. 

 

Oman opinto-ohjelman mukaan opiskeleva oppilas saa lukuvuoden päätteeksi lukuvuositodistuksen kyseisenä lukuvuonna hyväksytysti suorittamistaan opinnoista ja siirtyy lukuvuoden koulutyön päätyttyä seuraavalle vuosiluokalle.  

 

Oman opinto-ohjelman mukaisella etenemisellä voidaan tarvittaessa välttää luokalle jättäminen, jonka myötä oppilaan kaikki opinnot kyseiseltä luokalta raukeaisivat. 

 

Oman opinto-ohjelman mukaisesti etenevä oppilas voidaan jättää vuosiluokalle vain yleisen heikon koulumenestyksen perusteella.  

 

Yhdeksännellä vuosiluokalla oleva oppilas luetaan tämän vuosiluokan oppilaaksi, kunnes hän suorittaa perusopetuksen koko oppimäärän ja saa päättötodistuksen tai hän eroaa koulusta."

 

Tämä kohta perustuu perusopetusasetuksen 11 pykälään, jonka mukaan oppilas voi edetä oman opinto-ohjelman mukaisesti ja tällaista opiskelua voi tarjota perusopetusta tarjoava oppilaitos.

 

Kohdan tulkintaa voidaan lukea siten, että se mahdollistaa oppilaan opiskelun henkilökohtaisen opinto-ohjelman mukaisesti, koska ei kykene opiskelemaan erinäisistä syistä yleisopetuksen mukana. Toisaalta taas samainen perusopetusasetus ja opetussuunnitelman perusteet tällä mahdollistavat aivan yksiselitteisesti oppilaan mahdollisuuden opiskella vuosiluokkiin sitomattomasti myös yleisopetuksen tasolla. 

 

Laki ja opetussuunnitelman perusteet siis mahdollistavat tämän. Paikallinen opetussuunnitelma vain tulee kirjoittaa sellaiseen muotoon, jossa tämä mahdollistetaan. Arvioinnin osalta tällainen opiskelija saa päättöarvioinnin sanallisesti toiminta-alueittain.

 

No entäpä ne resurssit? 

 

Pystyisikö opettaja opettamaan luokkaa, jossa yksi opiskelee jo nykyisen viidennen luokan matematiikkaa ja joku toinen vasta toisen luokan matikkaa. Entä miten suunnitella opetus tällaisessa ryhmässä?

 

Koko homma pitäisikin lähteä miettimään uudella tavalla. Matikantunnit, äikäntunnit, yltintunnit ja kaikki muutkin tunnit palkitettaisiin yhteen. Oppilaat osallistuisivat niille oppitunneille, joiden tason mukaista opiskelua sillä hetkellä käyvät. Jo nykyisellään vaikkapa murtolukuja opiskellaan käytännössä yhtäaikaisesti kouluissa, jossa on käytössä kaikilla sama kirjasarja. Miksei tällaisessa tilanteessa onnistuisi oppilaiden siirtäminen tai säilyttäminen. Tukiopetus ja henkilökohtainen huomioiminen onnistuisi huomattavasti paremmin, kun voitaisiin keskittää apua sinne missä sitä tarvitaan kulloisenki aihepiirin sisällä. 

 

Näiden palkitusten sisällä voitaisiin luoda vielä erillisiä ryhmiä osaamisen ja kiinnostuksen suhteen siten, että osa oppilaista opiskelisi hyvinkin itsenäisesti ja vaikkapa jo osin perusopetuksen opsin ulkopuolista tai ylitse meneviä sisältöjä. 

 

Tällaisella mallilla voitaisiin myös saada aikaan oikeaa koulun yhteisöllisyyttä palvelevaa projektimuotoista tai ilmiöpohjaiseen opiskeluun tähtäävää tekemistä, kun resursseja voitaisiin kohdistaa jokaisessa oppiaineessa ja jaksossa sinne missä niitä tarvitaan sen sijaan, että vaikkapa laaja-alainen erityisopettaja lukitsee oman lukujärjestyksensä koko vuodeksi kerrallaan, tai matematiikan ja tietotekniikan alalla erityisen taitava opettaja opettaa sitä vain omalle luokalleen.

 

Eikö olisi opettajallekin mielekkäämpää tehdä työtä yhdessä, arvioida yhdessä, järkevämmin ja jaksoittain osaamista osaamisena sen sijaan, että arvioidaan numeroita kahdesti tai kerran vuodessa. Arvioitaisiin oman jakson osalta, onko oppilas oppinut tarpeeksi siirtyäkseen seuraavalle tasolle. Jos on, oppilas opiskelee seuraavan kerran murtolukuja ylemmällä tasolla, jos ei, jatkaa vielä samojen sisältöjen kanssa. Tätä arviointia ja oppilaiden siirtymistä jo jaksojen sisällä voitaisiin yhteisesti mietityllä ja toimivalla arviointikäytännöllä tehdä jo jakson aikana, jolloin opiskelu olisi vieläkin joustavampaa.

 

Arviointi voitaisiin tehdä myös jaksojen välissä seuraavaa jaksoa ajatellen, jolloin oppilaita voitaisiin jakaa myös tämän perusteella sen sijaan, että tuijotettaisiin vuoden takaisia osaamisia, jos vaikkapa esimerkkinä tässä olleita murtolukuja haluttaisiin kerran vuodessa yhden jakson verran opiskella edelleen.

 

Taito- ja taideaineiden kohdalta tilarajoitukset tekisivät rajoituksia palkitusten mahdollisuuksiin, mutta nykyinen tuntimääräjärjestelmä pitäisi joka tapauksessa hiukan muuttaa tässä tapauksessa johtuen eri vuosiluokkien hyvin erilaisista tuntimääristä, joten korvaavia tuntipaikkoja ilmestyisi joka tapauksessa. Taito- ja taideaineet voitaisiin kuitenkin palkittaa niin, että ne menisivät keskenään ristiin, jolloin voitaisiin kuitenkin edetä osaamistason ja oppisisältöjen mukaan vuosiluokan sijaan.

 

Ala- ja yläkoulujen tulisi yhtenäistää toimintojansa, koska yläkoulun aineopettajapohjaisella opetustavalla olisi paljon vaikeampaa tehdä tällaisia järjestelyjä, mutta mahdollista sekin on. Sama määrä opetettavia tunteja ja opettajia säilyisi kuitenkin oppiainetta kohden. Optimitilanteessa tietysti lisättäisiin henkilöresursseja huomattavasti. Itsenäisesti ja laajempia oppisisältöjä opiskelevat oppilaat voisivat tehdä yhteistyötä paikallisten toisen asteen ja korkeakoulujen kanssa, jolloin henkilöresursseja säästyy näiltä osin.

 

Tuntikehys ja henkilöstökulut pystyttäisiin säilyttämään käytännössä täysin nykyisellään. Pikkuhiljaa siirryttäisiin suurempiin yhtenäiskouluihin, jossa tällainen opetuksen järjestäminen olisi helpompaa, mutta se muutos on menossa jo joka tapauksessa.

 

Resursseja voitaisiin kohdentaa tehokkaammin ja nuoria saataisiin toisen asteen koulutukseen, korkeakoulutukseen tai työelämään nopeammin kuin ennen. Se olisi tietysti iso muutos koko yhteiskunnassa, kun oppivelvollisuus muuttuisi ikätasoisesta suoritusmuotoiseen, mutta uskon että esimerkiksi nuoria yrittäjiä olisi meillä paljon enemmän, jos kaikkia ei ohjattaisi käymään peruskoulua yhdeksää vuotta ja sen jälkeen jatkamaan koulupolkua toista keskimäärin yhdeksää vuotta.  

 

Kykenisikö alakoulun opettaja sitten tällaiseen paradigman muutokseen? Se on arvoitus. Se ei ole kuitenkaan resurssi, koska jokainen opettaja koulutuksellaan oppisisältöjen opettamiseen kykenee, eikä mitään uutta oppiainetta tai opetuksen muutosta tule. Oppilaat vain vaihtuisivat eri tavalla kuin nykyisessä mallissa.

 

Tällaisessa mallissa olisi myös huomattavasti paljon helpompi huomioida oppilaan omat mielenkiinnon kohteet, kun osa oppitunneista voitaisiin suoraan palkittaa oppilaiden omiin kiinnostuksen kohteisiin oppilaskerhojen ja muiden kerhojen kautta, yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa ja esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden harjoitteluun. Tämä tehtäisiin tasaamalla viikkotuntimääriä nykyisestä opetussuunnitelmasta tasaisesti joka puolelle. Näin ollen kaikkein nuorimmilla oppilailla oppituntimäärä voitaisiin pitää samana kuin nykyään, mutta heillä ei vielä olisi esimerkiksi tällaista itse valitun aiheen opiskelua, kun taas vanhemmilla oppilailla osa oppitunneista vapautuisi siihen.  

 

Jaksomalli mahdollistaisi myös koko koulun yhteiset projektit vaikkapa kevätjuhlien osalta siten, että kaikki oppilaat olisivat mukana jollain tasolla. Ne, jotka haluavat olla lavalla olisivat siellä ja tekniikasta kiinnostuneet kouluttautuisivat puolestaan huolehtimaan juhlan siitä osasta. Näin saataisiin kevät- ja joulujuhlista koko koulun tapahtuma, jos ylipäänsä juhlia haluttaisiin aina järjestää niinä samoina päivinä. Nykyään kevään rumba erityisesti kutosia opetettaessa on aina jopa koomisen hektistä kun päälle pukkaavat arvioinnit, usein kutosten oma lähtöjuhla tm. ja monessa koulussa kutosilla on myös kevätjuhlavuoro.

 

Suvivirren saisi laulaa edelleen, jos koulussa niin haluttaisiin. Ei ole kukaan sitä kieltämässä. 

 

Ja enkeli taivaan. Kyllä senkin.

 

Ei tässä siis niin mahdottoman kauheasti asiat muuttuisikkaan.

 

Paitsi siten, että oppilaat opiskelisivat omalla tahdillansa, omien kykyjensä mukaan. Oppilaat olisivat kiinteä osa koko kouluyhteisöä ja opettajien työskentely olisi yhteistyötä enemmän kuin koskaan ennen. Muutettaisiin koko peruskoulun paradigma. Oltaisiin opettajina, oppilaina ja ihmisinä yksilöitä ja tartuttaisiin jokaisen oppilaan kohdalta hänen osaamiseensa ja oppimiseensa. Nostettaisiin keskiöön oppilas, oppiminen, motivaatio, mielekkyys ja intohimo massojen liikuttelun sijaan.

 

Mutta Suvivirsi säilyisi. Paradigma turvattu.

 

PS. Jos jossain päin Etelä-Suomea joku rehtori ikinä milloinkaan työurani aikana päättää tällaisen kokeilun polkaista käyntiin, haluan teille töihin. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Opetusteknisesti hyvältä kuulostavat idea. Psyykkis-sosiaaliseen kasvuun liittyvää pohdintaa ei kuitenkaan tässä kirjoituksessa ollut. Malli toisi aikamoisen murroksen myös siihen puoleen. Lapset eivät enää kasvaisi yhdessä nykyisenlaisina ryhminä vaan sitä dynamiikkaa säätelisi jatkossa oma panos ja pahimmillaan lapsen oma panostus oppimiseen ohjaisi hänen sosiaalista viitekehystä kovinkin pienellä syklillä. Tämä saattaa poikia omanlaisiaan ongelmia.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Mikään tietämäni malli ei tue sitä, että oppilas on omassa luokassansa osa sitä kokonaisuutta ja se olisi välttämätöntä tällaiselle psyykkis-sosiaaliselle kasvulle. Se on yleinen tällainen maalaisjärkinen idea, jolle en itse tiedä tieteellistä perustetta. Voin toki olla ihan väärässäkin, mutta en ole kuullut tai en löytänyt sille tällaista kirjoittaessani ja siksi jätin koko sen osion pois.

Tokihan erilaisia sosiaalisia ympäristöjä muodostuisi. Alkuopetuksessa ryhmä olisi varmastikin tiiviimpi ja vastaavasti iän kasvaessa ja tahtien muuttuessa se muotoutuisi moninaisemmaksi.

Harraste- ja kiinnostusryhmät toisivat samoista asioista kiinnostuneita oppilaita yhteisiin jatkuviin ryhmiin. Samoin osa oppilaista varmasti kulkisi käytännössä samaa tahtia keskenään luontevasti ja tästä muodostuisi kiinteämpiä suhteita.

Miten sitten eri ikäisten ja erilaisten oppilaiden muuttuva kohtaaminen toistensa kanssa vaikuttaisi esimerkiksi kiusaamiseen tai muihin tällaisiin sosiaalisten suhteiden poikkeustapauksiin sitä ei tietystikään voi tietää. Itse voisin nähdä sen jopa kiusaamista vähentävänä ja sosiaalisia taitoja kasvattavana asiana, että joutuu työskentelemään paljon moninaisemmissa ryhmissä ja ympäristöissä. Tämä ei ole tieteellistä dataa vaan oma arvaukseni.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Oikeastaan mikään sosiaalinen ryhmä itsessään ei ole välttämätön kasvun kannalta. Muutos olisi kuitenkin suomalaisessa yhteiskunnassa suuri jos lasten pysyvämmät sosiaaliset ryhmät perustuisivat taitotasoihin. Se muuttaisi merkittävästi heidän käsitystään sekä yhteiskunnan tarkoituksesta yleisesti että ystävyyssuhteiden merkityksestä henkilökohtaisesti.

"Itse voisin nähdä sen jopa kiusaamista vähentävänä ja sosiaalisia taitoja kasvattavana asiana, että joutuu työskentelemään paljon moninaisemmissa ryhmissä ja ympäristöissä."

Nythän ryhmät ovat nimenomaan moninaisia. Vaikea nähdä miten ohituskaistat nuoremmille mutta fiksummille oppilaille johtavat siihen, että kiusaaminen vähenisi. Tuolloinhan esim. oppilaan taustaresurssien tuottaman lisäarvon positiivinen huomioiminen rakennetaan sisään järjestelmään.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Huomiosi on osuvia. Erityisesti tuo perustavanlaatuinen muutos siitä, että sosiaaliset ryhmät eivät olisi ulkopuolisesti rakennettuja. Nythän sosiaalinen ryhmittymä tulee sattumanvaraisesti tai asuinpaikan perusteella. Matkaluokat, joissa oppilaat kohtaavat toisensa lähinnä koulussa eivät ole sen pysyväisempiä kuin monet muutkaan nykyiset ryhmät.

Sen sijaan en usko, että oppilaat muodostaisivat sosiaalisia suhteita pelkästään tähän taitotasoon liittyen, vaikkakin aiemmassa kommentissa kirjoitin siitä, että samaa tahtia opiskelevien olisi näin helppo tehdä. Enemmän uskoisin mielenkiinnon kohteiden ja esimerkiksi harrasteryhmien tai projektiryhmien yhdistävän eri-ikäisiä samanhenkisiä ihmisiä toistensa kanssa luonnollisesti. Mainitsemasi riski on kuitenkin olemassa.

Esimerkkinäni käyttämä kiusaaminen tapahtuu kouluissa erittäin suurelta osalta luokan sisällä. Kun omaa luokkaa ei varsinaisesti olisi kuin paperilla olisi muutos ja erilaiset kohtaamiset omiaan luomaan jokaiselle mahdollisuuden toimia eri rooleissa erilaisissa ryhmissä. Kouluissa tapahtuu kiusaamista, valitettavasti, mutta arvaukseni on, että koulussa jossa oppilaat tutustuvat useampaan ihmiseen yksilönä ja jossa työskennellään mielekkäässä ilmapiirissä omien vahvuuksien kautta, voidaan myös luoda suurempaa koulukohtaista yhteisöllisyyttä. Tällainen taas voisi vahvistaa sosiaalisia rakenteita ja esimerkiksi rohkeutta puuttua kiusaamiseen, kun yhteisö on tiivis eikä rakennu erillisistä luokkahuoneiden rajaamista sosiogrammeista.

Oppilaiden sosioekonomiset taustat ja positiiviset tai negatiiviset lisäarvot esimerkiksi perheen tuen myötä näkyvät jo nyt. Henkilökohtaisen oppimispolun mallissa koulu pystyisi tehokkaammin tukemaan niitä oppilaita, jotka tarvitsevat tukea esimerkiksi vain tietyissä aineissa. Meidän pitää muistaa, että suurin osa oppilaista kykenee suoriutumaan täysin normaalisti peruskoulun oppimäärästä ja näille oppilaille tässä pyrittäisiin nimenomaan luomaan mahdollisuutta kehittyä omana itsenään ja omien vahvuuksiensa ja mielekkään tekemisen kautta. Tarkoitan tällä sitä, että jo nyt oppilaat kyllä tietävät, ketkä ovat ne taitavat ja ketkä eivät. Nykyään kuitenkin opetus on kaikille samanlaista, jolloin taitavat turhautuvat -> sosiaalisia häiriötilanteita, turhautumista ym; heikot eivät saa riittävästi tukea -> turhautuminen, itsetunto-ongelmat, huomiohakuisuus; keskiverto-oppilaat kulkevat massan mukana ilman tunnustusta -> mielekkyyden kokeminen ja sisäinen motivaatio kärsivät.

Pointtisi ovat kyllä hyviä ja on mukava lukea järkevää kommentointia ja perusteltuja ajatuksia.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #4

Kiusaaminen tapahtuu luokan sisällä koska meillä on luokkia. Ei luokan käsitteen poistaminen vie kiusaajalta tilaisuutta toimia, sillä se ei estä ryhmien muodostumista. Jatkossa ryhmien muodostuminen vain korostaisi lasten kykyjen erilaisuutta ja on vaikea nähdä miten tämä auttaisi heitä tutustumaan toisiinsa yksilöinä paremmin.

Oppilaat tietävät kyllä ketkä osaavat ja ketkä eivät mutta tällä hetkellä kaikki pyritään pitämään mukana ja silloin ollaan sosiaalisesti yhteisvastuullisia ikäryhmän sisällä. Hankalaahan se välillä on mutta mielestäni tämä on kuitenkin ollut suomalaisen yhteiskunnan ja peruskoulun yksi merkittävimmistä arvoista. Koska koulussa pärjääminen on vahvasti yhteydessä myös perheen sosio-ekonomiseen asemaan yhteiskunnassa, niin tuon mallin myötä korostaisimme noita eroja näkyvämmin lapsuudesta asti.

Tuossa mallissa olisi luultavasti tosiaan enemmän voittajia, sillä kuten sanoit, suurin osa lapsista pääsee peruskoulun läpi mallikkaasti. Pelkään vain, että se erottelee ne häviäjät selkeämmin yhä aikaisemmassa vaiheessa. Opetan aikuislukiolaisia ja 10-luokkalaisia ja tiedän, että jo nyt monien on vaikea päästä eroon siitä häviäjän henkisestä leimasta - ja siitä johtuvasta kroonisesta alisuoriutumisesta -, jonka jopa tilapäinen huono menestys peruskoulussa tuo.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen Vastaus kommenttiin #5

Nyt olen sitä mieltä, että ensimmäinen kappale kommentissasi on hiukan liikaa fatalistinen. Kiusaamista tapahtuu joka tapauksessa ja oppilaiden kyky muodostaa erilaisia ja monenlaisia sosiaalisia ryhmiä olisi jotenkin rajallinen.

Tässä mallissa nimenomaan vapautuisi resursseja niiden oppilaiden tukemiseen, jotka tarvitsevat apua kausittain, ajoittain tai säännöllisesti. Tässä mallissa oppilaan osaamiseen voitaisiin puuttua puuttumatta hänen persoonaansa. Matematiikan oppimisvaikeudet olisivat vain matematiikassa eivätkä siirtyisi luokanopettajan ja ryhmän mukana muuhun toimintaan.

Jo nyt meillä on pienryhmäopetusta ja erityisopetus ylipäänsä erityisen tuen osalta pitäisi miettiä tarkasti. Olen kuitenkin sitä mieltä, että nämäkin oppilaat saadessaan vaikka yhdessä aineessa kulkea erilaisissa ryhmissä auttaisi se myös heidän tilanteitaan.

Ei mikään estäisi yksilöllistettyjä opseja tai tehostettua ja erityistä tukea tällaisessakaan mallissa.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #7

Kuten sanoin, kiusaamista tapahtuu ja mikään tuossa esittämässäsi uudessa mallissa ei varsinaisesti ehkäise sitä. Jos minä olen fatalistinen niin ajatus, että taitotasojen perusteella edetessä koulukohtainen yhteisöllisyys paranee lienee perusteetonta optimismia.

En siis varsinaisesti kritisoi mallia mutten jaa sitä optimismia, että se johtaisi merkittävästi parempiin tuloksiin nykyään hyvillä oppilailla ja pelkään, että se edistäisi heikompien oppilaiden käsitystä itsestään heikkoina oppilaina pienestä pitäen. Ja mallin pohdinta on erittäin vajavainen, jos sosiaalista muutosta ei käsitellä.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen Vastaus kommenttiin #10

Myönnän olevani optimisti ja myönnän myös, että malli vaatisi paljon muutenkin käytännön asioiden järjestelyjä ja suunnittelua.

Me kuitenkin annamme nykymuotoiselle koululle liikaa tunnustusta sosiaalisten taitojen ohjaamisesta ja kasvattamisesta siihen nähden, miten tutkimukset meidän lasten ja nuorten hyvinvoinnista kertovat.

Myönnän tietenkin, että tässä pohdinnassa se ei ollut fokuksessa ja vaatisi omanlaisensa blogikirjoituksen. En kuitenkaan löytänyt tekstiä kirjoittaessani sellaista tutkimusta, joka tukisi luokkamuotoista opetusta psyyken kasvattajana tm. ja tästä syystä jätin aihealueen kokonaan pois, koska se on osa koulun perustehtävää joka tapauksessa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Koulussa opittavat taidot taitavat tässä tarkoittaa vain oppiaineiden sisältöjen hallintaa? Mitä tästä redusoinnista seuraisi?Entäs muut koulun tehtävät? Lapsen kypsyminen, kehitysvaiheet ja sen semmoinen? Ovatko tieto ja taito loppujen lopuksi niin merkittävästi nimenomaan yksilön omaisuutta ja valmiuksia?

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Uskon, että nämä asiat voidaan toteuttaa myös tällä mallilla. Nyt me kasvatamme eri kehitysvaiheissa olevia yksilöitä samana massana, suurina joukkoina ja pahimmassa tapauksessa sellaisessa sosiaalisessa ryhmässä, joka on heille epämieluisa ja muuttumaton.

Huoltajien, koulun ja oppilaan yhteistyöllä voidaan tehdä myös kasvatusosuutta ihan varmasti tällaisessa mallissa.

Lisäksi pohdiskelemani jaksojärjestelmä antaisi hyvän mahdollisuuden tehdä jatkuvaa ja toistuvaa ryhmäyttämistä ja sosiaalisten tilanteiden harjoittelua, kun ryhmien dynamiikka on kuitenkin erilainen ja oppilaiden oma rooli erilainen eri ryhmissä. En näe niitä etuja, joita yksi ryhmä tarjoaa verrattuna siihen, että koulussa työskenneltäisiin sosiaalisten taitojen ja kasvun suhteen monissa erilaisissa tilanteissa ja ryhmissä.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Pysyvä oma ryhmä ei tietenkään tarkoita, että ei olisi vaihtuvia sosiaalisia tilanteita. Hyvin suurella osalla nykyoppilaista on sellaisia sosiaalisia ongelmia, että hyvä kun pystyvät alkuvuosina selviämään tutussakaan ryhmässä.

En kannata koulun muuttamista tasohyppelypeliksi. Terve kasvu vaatii aikaa ja kypsyttelyä. Yleissivistyksen ja perustaitojen omaksuminen ei ole nopeuslaji. Perusopetus ei yhtään tarvitse lisää erikoistumista, kiirehtimistä eikä bulimiaoppimista.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Totta on, että joidenkin sosiaalinen ryhmä muuttuisi mieluisammaksi. Ei toisaalta ole mitään syytä olettaa, heikompien kohdalla noista useammin vaihtuvista sosiaalisista ryhmistä tulisi heikommille oppilaille mieluisampia.

Teemme paljon ryhmäyttämistä 10-luokalla eikä mikään toistuva ryhmäyttäminen ole avain parempaan vuorovaikutukseen. Tarkoitus ei ole luoda lyhytikäisiä ja keinotekoisia ihmissuhteita. Se olisi vain hämmentävää.

Analyysisi perustuu liikaa optimistiseen oletukseen hyvin toimivasta suhteesta oppilaan ja tämän vanhempien kanssa. Enemmän ryhmiä, jotka perustuvat kyvykkyydelle - ja myös paineelle jatkuvasti suoriutua pysyäksesi mieleisessä ryhmässä - ei ratkaise juuri mitään keskeisiä ongelmia ja pahimmillaan tuo joukon uusia.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen Vastaus kommenttiin #13

Olen mieluusti optimisti ja uskon siihen, että mielekkyyden kokemisella, sisäisen motivaation korkealla tasolla ja omien vahvuuksien löytämisellä voidaan saavuttaa myös kasvun ja sosiaalisten taitojen suhteen paljon enemmän kuin tasapäistämällä.

Nyt jotenkin saa kommenteista sellaisen kuvan, että heikot ovat kaikessa heikkoja ja pitää pitää massan mukana vaikka väkipakolla sen sijaan, että pyrittäisiin heiltäkin löytämään se intohimo ja motivaatio ja innostuksen lähde.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #15

Et vain kerro, millä mekanismilla heikot oppilaat löytävät intohimonsa, motivaationsa ja innostuksensa. Vaikka he ovat jossain hyviä niin silti peruskoulun lukuaineet pitää suorittaa ja nyt heille tehtäisiin erittäin konkreettisesti ja rakenteellisesti selväksi kuinka paljon heikompia he ovat. Minä en vain näe miten se parantaisi heidän suhtautumistaan peruskouluun.

Väkisin mukana pitäminen on hyvästä mutta yläkoulun loppupuolella pitäisi mielestäni olla mahdollisuus keskittyä enemmän omiin vahvuuksiinsa ihan lukuaineidenkin kustannuksella. Kun puhun heikoista niin tarkoitan vain oppilaiden suhdetta lukuaineisiin. Se ei tee heistä kuitenkaan heikkoja muilla mittapuilla. Ja tärkeintä on, että he saavat pysyä mukana.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen Vastaus kommenttiin #16

Se motivaatio ja innostus voidaan löytää, kun kaikki matikantunnit eivät mene siihen, että uudet asiat tulevat vanhojen vielä oppimattomien päälle ja kasaavat oppimisen taakkaa.

Se tulee siitä, että voitaisiin tukea oppilasta paremmin ja tehokkaammin, kun tukea ja huomiota voidaan suunnata järkevämmin resurssein.

Se tulee siitä, että huomaa vaikkapa liikunnassa tai fysiikassa kulkevansa nopeammin kuin matikassa. Tai jo pelkästään siitä, että etenee sen tason eteenpäin äidinkielen ja kirjallisuuden sisällöissä eikä odota mahtaako mikä numero tulla todistukseen.

Lopulta se tulee siitä, että sanotaan sun olevan juuri oikeanlainen omana itsenäsi ja me halutaan sun etenevän omana itsenäsi eikä massan mukana. Se on täysin ok, koska jokainen meistä on omanlaisensa.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #17

"Se motivaatio ja innostus voidaan löytää, kun kaikki matikantunnit eivät mene siihen, että uudet asiat tulevat vanhojen vielä oppimattomien päälle ja kasaavat oppimisen taakkaa."

Tuosta olen täysin eri mieltä. Motivaatio vaikean aineen opiskelua kohtaan ei parane sillä, että oppilas joutuu istumaan sen tunneilla useammin ja jää sen takia konkreettisesti ikäluokastaan kehityksessä jälkeen. Tuolloinhan me kasaisimme nimenomaan sitä oppimisen taakkaa.

"Se tulee siitä, että voitaisiin tukea oppilasta paremmin ja tehokkaammin, kun tukea ja huomiota voidaan suunnata järkevämmin resurssein."

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Mikä on järkevämpää resurssien käyttöä? Opetetaanko fiksuja vähemmän ja heikkoja enemmän?

"Se tulee siitä, että huomaa vaikkapa liikunnassa tai fysiikassa kulkevansa nopeammin kuin matikassa."

Mutta ei liikunta varsinaisesti auta oppilasta eteenpäin, jos hän jää jälkeen muissa aineissa. Vai voisiko uudessan mallissa korvata lukuaineiden heikkoa menestystä liikunnalla? Silloin pitäisi muuttaa paljon muutakin peruskouluvaatimuksissa. Kyllä oppilaat nykyäänkin voivat hoksata olevansa parempia muissa aineissa.

"Lopulta se tulee siitä, että sanotaan sun olevan juuri oikeanlainen omana itsenäsi ja me halutaan sun etenevän omana itsenäsi eikä massan mukana. Se on täysin ok, koska jokainen meistä on omanlaisensa."

Tuo kuulostaa hienolta mutta joillekin se tarkoittaa sitä, että he jäävät jälkeen ikäryhmästään ja joutuvat suoriutumaan koulustaan nuoremman mutta fiksumman massan mukana. Se, että esi-teinit saatika teinit hyväksyisivät tuollaisen sosiaalisen muutoksen hymy huulillaan ja parantuneen motivaation kera on perusteetonta optimismia.

Pekka Iiskonmaki

Suomi ei ole vieläkään havahtunut, että DDR:n koulumalli ei toimi nykymaailmassa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Tuo vanha, ainakin 80-luvun alusta saakka kiertänyt hömppä ei pidä paikkaansa. Jukka Sarjalan Järki hyvä herätetty on perusteellinen esitys peruskoulun kehityksestä. Jos et jaksa sitä kirjastosta hakea, niin tässä kirja-arvostelussakin on sinulle vastaus tuohon DDR-juttuun.

http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?page_id=256

Toimituksen poiminnat