Taukovihko

Älä puolustele vihapuhetta, ääliö

Miksi ihan tavalliset miehet puolustelevat raiskausfantasioita?

 

Huom. Alla olevassa tekstissä mainitsen monta kertaa sanoja kuten idiootti, tampio tm. Jos koet niiden kuvaavan juuri sinua johtuen tekstin muusta yleisilmeestä niin silloin ne tarkoittavat juuri sinua. Minä en sitä päätöstä tee, vaan saat ihan itse miettiä oletko jotain sellaista, joka sinulle tämän sanan ansaitsee osoittaa.

 

Kaava menee osapuilleen seuraavalla tavalla.

 

Ensimmäiseksi nainen kirjoittaa blogitekstin, uutisen, kolumnin, facebookstatuksen tai minkä tahansa muun julkisen tekstin, jossa puolustaa jotain seuraavista asioista: feminismi, tasa-arvo, viranomainen, nainen, seksuaalinen itsemääräämisoikeus, tytöt, pojat, naiset, oikeastaan melkein mitä tahansa. Riittää, että kirjoituksessa on jonkinlainen maininta siitä, että meillä Suomessa on olemassa jonkinlainen ongelma, johon olisi hyvä puuttua.

 

Toiseksi tämän jälkeen teksti leviää jossain sosiaalisessa mediassa. Alkaa idioottien ensimmäisen aallon typeryys. Siihen liittyy yleensä suorat kommentit facebookissa, twitterissä tai muussa julkisessa sosiaalisen median yhteisössä. Nämä vaihtelevat tahallisesta väärinymmärtämisestä ja asioiden vääristelystä suoriin "Painu helvettiin femakko" -tyyppisiin voittaviin argumentteihin.

 

Kolmas vaihe on tekstin levittäminen oikeasti naisvihamielisille alustoille, kuten paskamedioihin ja erilaisille vihaisille foorumeille, joilla hommaillaan asioita. Näissä sitten eritellään lause lauseelta, jokainen kohta joka voidaan millään tavalla katsoa olevan vihaa ihan tavallista suomalaista miestä kohtaan, suvakin syyttelyä, maahanmuuttajien puolustelua tai mikä nyt sitten sattuukaan olemaan muodissa oleva vihan kohde juuri sillä hetkellä.

 

Neljäs vaihe ja organisoitu, agressiivinen uhkailu ja vihapuhe on se kaikkein vastenmielisin vaihe. Ihan oikeat, suomalaiset, "tavalliset" (käytän tässä sanaa tavallinen sitaateissa, koska idioottejahan nämä ihmiset ovat, vaikka olisivatkin perheellisiä, työssäkäyviä tm.) ihmiset kirjoittavat yksityisviestejä tai julkisia postauksia, jossa toivovat kirjoittajan ja tämän läheisten kuolemaa, raiskatuksi, pahoinpidellyksi tai tai muuten kaltoin kohdelluksi tulemista.

 

Viides vaihe on tämän asian esille tuominen. Yleensä kirjoittaja itse kertoo esimerkin tästä vihapuheesta tai saattaapa muuten tulla ulos asian kanssa, vaikka uuden tekstin muodossa.

 

Kuudes kohta on sitten taas ihan silkkaa idiotismia. Alkaa "analyyttinen" purkautuminen blogipalveluissa ja facebookissa. Nyt ahdasmieliset pösilöt, jotka olivat ilmeisesti alunperinkin ottaneet itseensä siitä tekstistä, jossa vaikkapa ihmeteltiin, miksi naisia saa kähmiä baareissa (tämä siis ihan täysin kuviteltu esimerkki tekstin aiheesta). Nyt tämä uusi ryhmä, yleensä miehiä nämäkin ottaa suurta hernettä nenään siitä, kuinka heitä nyt ihan aiheetta tässä on taas syytetty ja kuinka ihan väärin on heidän sukupuoltaan taas turhaan leimattu ja kuinka itse asiassa tuollaista tekstiä kirjoittaessa pitäisi tajuta, mihin ampiaispesään on sohaisemassa.

 

Tämä kuudes kohta on omasta mielestäni ihan äärimmäisen noloa perseilyä. Se on sellaista "Minä olen ihan samaa mieltä näiden idioottien vihapuhujien kanssa, MUTTA minä osaan kirjoittaa asian niin kuin se olisi itse asiassa naisen itsensä vika, enkä edes kertaakaan maininnut sanoja huora, lutka, femakko tai muita suoria haukkumasanoja, joten varmasti olen tässä nyt oikeassa". Tällaiset blogitekstit ovat varsinkin US:n blogipalvelussa ihan sääntö joka kerta, kun joku vihapuhekohu on tullut esiin. 

 

Sitten kun joku nainen kehtaa sanoa, että tämä argumentointi on itse asiassa vähän hölmöä, koska alkuperäinen teksti ei haukkunut kaikkia Suomen miehiä tai kaikkia miehiä ylipäänsä tai edes ketään erityisesti, vaan toi esiin ongelman, joka on olemassa, niin näillä tossuvihaisilla on siihenkin aina vastaus. Se on yleensä jotain seuraavankaltaista "En minä mitään henkilökohtaista tässä, vaan ihan vaan tuon esiin tämän yleisen miesvihan." tai muuta sen kaltaista uhriutumisen ja päiväkotitason kiukkuilun välimaastosta. 

 

Lopulta kohu laantuu ja nämä viimeiset kirjoitukset ja kommentit kirjoittaneet, mielestänsä järjen ääntä edustavat piilosovinistit taputtelevat itseään selkään siitä, kuinka pystyivät kaiken kohun keskellä ottamaan tapahtumiin etäisyyttä ja todisteisiin perustuvan kannan. He ohittavat surutta kommentit omien tekstiensä ja ajatustensa virheistä tai yksiulotteisuudesta ja nostavat itsensä sekä "suvakkien" että "vihapuhujien" yläpuolelle, uskoen vakaasti siihen, että eivät kuulu kumpaankaan. 

 

Jos asiaa kysytään siltä alkuperäisen tekstin kirjoittaneelta ihmiseltä, joka joutuu sietämään huorittelun lisäksi myös itseään "aidon tasa-arvon" esitaistelijoiksi nostaneita tampioita, niin vastaus siihen, kumpaa nämä herrat edustavat, on aika selvä. 

 

Olisipa mukava nähdä joskus se päivä, kun vihapuhetta kohdattaessa jokainen sivullinen kommentoisi asiaa jollain seuraavalla tavalla "Idiootit pitäisi saattaa edesvastuuseen", "Typerä perseilijä tuollainen kommentoija", "Jokainen vihapuhuja on ihmisroskaa" tm. 

 

Loppuun teen tähän lyhyen analyysin vielä kommenteista, jotka liian usein puolestaan nähdään.

 

"Kyllä se on vähän oma vika jos provosoi" - Ei ole. Sinä olet idiootti, joka yrittää puolustella vihapuhetta.

 

"En minä tiedä ketään, joka tekisi tuollaista" - En minäkään tunne yhtään nepalilaista, mutta se ei tarkoita, ettei heitä olisi. Älä yritä puolustella vihapuhetta pösilö.

 

"Aina löytyy niitä, jotka suuttuu" - Ja näköjään aina löytyy niitä, jotka jaksaa puolustella näitä tampioita, johtunee siitä, että tampioita on moneen lähtöön.

 

"Ei kukaan suvaitse näitä vihapuhujia, MUTTA..." - Oli jo niin lähellä. Olisit vaan jättänyt sen siihen ensimmäiseen lauseeseen ja päättänyt virkkeen siihen. Pölvästi.

 

"Kukkahattu/suvakki/vihervassari on taas suuttunut turhasta" - Ja sinä koet asiaksesi mainita siitä erikseen hiukan vielä kevyesti haukkumalla. Et kuitenkaan sentään huoritellut tai sanonut lesboksi. Onnea, olet ääliö.

"Mun sananvapautta halutaan rajoittaa!" - Eikä haluta taulapää. Lue vaikka täältä, mitä sananvapaus ja sen rajoittaminen on. 

 

Jotta ei muuta kuin tsemppiä tulevaan ja yrittäkääpä seuraavan kerran jonkun kirjoittaessa aiheesta, olla ottamatta sitä itseenne, jos ette itse ole se idiootti, jota teksteissä kuvataan. Jos taas olette tai otatte itseenne niin laittakaa kone kiinni ja menkää vaikka urheilemaan hetkeksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän ReijaHaapanen kuva
Reija Haapanen

Loistavaa, kiitos! En olisi itse osannut sanoa noin, mutta olisin halunnut! Ja nyt odotellaan...

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Jäin aidosti hetkeksi miettimään oliko teksti taidokkaasti tyylitelty ja nokkela vai moukkamainen ja vulgaari. Valitsin ensiksi mainitun, mutta pelkään ettei saarna uppoa kohderyhmään, vaan pelkästään jo konvertoituihin.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Näinhän se valitettavasti menee, että sanat ruudulla on suurelta osin turhia. Toisaalta taas uskon siihen, että jos yksikin ihminen joskus ajattelee omaa toimintaansa edes hetken oman tekstini pohjalta niin kyllä se silloin kannatti naputella :)

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Harvemmin loukkaukset tai nimittely , edes nokkelasti esitettynä, saavat kenessäkään aikaan muutosta parempaan. Pientä (kokemusperäistä) lohtua tunnen kuitenkin, koska nokkeluudet saavat aina esittäjänsä voimaan paremmin. Ei siis mene täysin hukkaan naputtelu kuitenkaan.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen Vastaus kommenttiin #7
Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Teit kirjoituksen opetustarkoituksessa ammattiisi ja puoluetaustaasi liittyen,koetan oppia.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen Vastaus kommenttiin #14
Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Olipas taas täynnä argumentaatiovirheitä. Pitäisikö tämä tosissaan ottaa? Olet siis automaattisesti oikeassa koska feminismi?

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Olen oikeassa, vaikka kannatan feminismiä.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Et ole oikeassa vain koska sanot että olet oikeassa.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen Vastaus kommenttiin #11

En tietenkään. Olen silti oikeassa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Kaava menee osapuilleen seuraavalla tavalla."

Ota edes yksi esimerkki kaavastasi (bloki tai vastaava) niin tarkastetaan meneekö tämä kuvaamallasi tavalla vai tuleeko kuvaan mukaan mainitsemaasi perseilyä eli persustelua?

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

No vaikkapa tässä Karlssonin keississä mentiin aika lailla täysin kaavan mukaan ihan Usarin uhriutumisblogeja myöten. Esimerkiksi eräät KD:n ja PS:n jäsenet ottivat kovasti itseensä.

Risto Laine

Olen myös huomannut, että Vihreät ottavat itseensä hyvinkin herkästi, kun otetaan keskusteluun joukko- ja puska raiskaukset, joka ilmönä on aivan uusi läntisessä euroopassa. Ymmärrän kyllä miksi feministien on hyvä pysyä vain tutussa kotimaisessa väkivalta kulttuurissa. Ehkä tässä se julkisen keskustelun ongelma onkin.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen Vastaus kommenttiin #21

Joukko- ja puskaraiskaukset ovat ihan yhtä pahoja rikoksia kuin muutkin raiskaukset. En ole ihan oikeasti koskaan kuullut kenenkään puoluetaustasta huolimatta puolustavan raiskauksia.

Sen sijaan sitä, kuinka täysin eri asioita väännetään raiskausten puolustamiseksi mitä erikoisimmilla vääristelyillä näkee paljonkin.

Julkisen keskustelun ongelma on se, että ei haluta pysyä faktoissa.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Avautuminen helpottaa joskus hetkeksi.

Seppo Hildén

Jos blogisti, joka kertoo profiilissaan olevansa opettaja, koettaisi nyt ensiksi saada ne välitunneilla yleisesti heitetyt "sä oot homo"-vihapuheet suitsittua siellä työpaikallaan.

Heh.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Teemme kouluissa paljon työtä sen eteen, että typerää huutelua ei tapahtuisi.

Pitää kuitenkin myös osata tehdä ero lasten ja nuorten ymmärryksen ja idioottimaisten aikuisten välille.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Harmittavaa on että nämä herjat ovat yllättävän usein vain kotoa opittuja toimintatapoja, toki noin ei aina ole ja onneksi on olemassa päinvastaisiakin esimerkkejä.
Pääasiallinen kasvatusvastuu Suomessa on kuitenkin huoltajilla, ei opettajilla, tosin jotkut haluavat tämän kokonaan yhteiskunnan tehtäväksi työntää.
Kasvatusvastuu on yksinkertaisesti vanhemmilla.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Paljon totta tässä kommentissa.

Koulun yksi perustehtävä on myös tukea vanhempia lapsen kasvatuksessa ja kasvussa. Meillä on sellaisia työkaluja ja apuja käytössä, joita vanhemmilla ei välttämättä ole.

Se on tärkeä osa meidän työtämme opettamisen ohella.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Onko nyt hyvä olo kun olet nostanut itsesi muiden yläpuolelle?

Suomalaisesta miehestä tulisi siis saada kirjoittaa mitä vaan, ja se pitää vain niellä ja pyytää anteeksi olemassaoloaan loukkaantumatta?

Karlssonin teksti oli myös vihapuhetta suomalaisia miehiä kohtaan.

Jos kerran olemme niin huonoja, Potkitaan meidät pois Pohjolasta, ja otetaan vaikka irakilaisia tilalle niin kaikki ovat tyytyväisiä.

Olen niin väsynyt tähän "suomalaisetkin raiskaa, ja enemmän" paskaan. Vaihtoehtona on myös muuttaa johonkin muslimi valtioon jos niiden kansat on niin paljon parempia.

En ole koskaan kyllä ymmärtänyt tätä feminismi/islam on pop komboa.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Minä en suomalaisena miehenä ottanut pätkääkään itseeni vaikkapa tuosta Karlssonin kirjoituksesta.

Miksi?

Koska tiedän, että on olemassa monenlaisia suomalaisia miehiä. On olemassa niitä jotka eivät lääpi, raiskaa, pahoinpitele, uhkaile tai kirjoita typeryyksiä. Tiedän myös, että on niitä, jotka tekevät jotain tai kaikkia ylläolevista asioista.

En ole kertaakaan nähnyt kenenkään vaativan suomalaisten potkimista pois täältä tai korvaamista muilla. Se on kritisoijien oman vilkaan mielikuvituksen väite.

Itse asiassa Karlsson esimerkiksi kirjoitti tekstissään "Yhteisö ei ole kollektiivisesti vastuussa yksilön tekemästä rikoksesta". Hän nimenomaan tekstissään toi esiin, että yksilö on se joka rikoksen tekee.

Moni feministi uskoo, että ihmiset ovat samanarvoisia yksilöinä huolimatta uskonnollisesta vakaumuksestaan. Tämä on tietysti vaikea ymmärtää.

Itse olen sitä mieltä, että kaikki uskonnot ovat ihan yhtä hölmöjä. On ihan yhtä hassua uskoa kaksituhatta vuotta vanhaan puuseppäzombiin tai valloittajaprinssiin kuin on uskoa salamoita viskovaan huorintekijään. Taruolentoja kaikki.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Uskonnoista ollaan samoilla linjoilla. Kansan hallintatyökaluja, jotka perustuvat kuolemanpelkoon. "Elämä potkii ja kurjuutta tässä elämässä, mutta jos uskot ja tottelet pyhää miestä, kuolemassa pääset taivaaseen jossa vain iloa ja riemua"

Käyttäjän TeppoAnnala kuva
Teppo Annala

Aiheellinen kirjoitus ja ihan sopivalla tavalla kevyesti kirjoitettuna.

Ilmiönä tämä naisiin kohdistuva nettivaino ei ole pelkästään kotimainen. Toki sosiaalisen median kautta kaikkiin netissä näkyvillä oleviin ihmisiin kohdistuu melko suurikin riski joutua kohdistetun hyökkäyksen kohteeksi. Mutta naisilla tuntuu olevan huomattavasti matalampi kynnys joutua näiden idioottien silmätikuksi.

Olemme joskus tuttavien kanssa miettineet syitä tälle ilmiölle. Osan selittää varmasti tämä iänikuinen naisviha. Mutta syitä on varmasti enemmänkin. Yksi on varmaankin ajatus siitä, että nainen on helpommin loukattavissa. Tällainen ajattelutapa on tietysti typerä ja kumpuaa ajatuksesta että naiset ovat "heikompia". Jos naispoliitikko sanoo jotain joka suututtaa netin rumimmat osat, saa hän ja hänen lapsensa läjän vihapuheista sontaa osakseen. Jos miespoliitikko sanoo jotain joka suututtaa samat osat, saa hänen vaimonsa ja lapsensa läjän vihapuheista sontaa osakseen.

"Maahanmuuttokriittiset" tuntuvat olevan nyt suuressa roolissa netin vihapuheiden osalta. Näinhän ei aina ole ollut eikä aina tule olemaan. Kun yhteiskuntamme siirtyy taas asiassa eteenpäin ja pakolaiskriisi saadaan ratkaistua/hallintaan, tulee suurin osa "maahanmuuttokriitikoista" netistä katoamaan. Mutta voisin lyödä pääni pantiksi että jokin toinen yhteiskunnallisesti vaikea/jakava asia saa suuren osan "kriitikoita" taakseen jotka käytökseltään ja kirjoittelultaan tulevat muistuttamaan elävästi "maahanmuuttokriitikoita".

Toisaalta, olen hieman helpottunutkin jos/kun näin tapahtuu, koska se todistaa että vihapuheiden kirjoittelijat ovat äänekäs vähemmistö joka ei todellisuudessa edusta mitään aatetta. Vaan kirjoittaa loukatakseen ja aiheuttaakseen pahaa mieltä.

Vaikka suurin osa suomalaisista allekirjoittaa ja omalla käytöksellään edustaa sukupuolista tasa-arvoa, on naisviha etenkin netissä elävä ja todellinen asia. Yhteiskunta on painanut ahdasmieliset ja haitalliset mielipiteet paljolti "pinnan alle". Sinänsä se on hyvä asia, koska mitä vähemmän julkisesti julistetaan naisten kuuluvan hellan ja nyrkin väliin tai homojen olevan sairaita, sen vähemmän nuoriin ihmisiin tarttuvat nämä kieroituneet ajatukset. Mutta kokonaan näistä ajatuksista ei yhteiskunta tunnu eroon pääsevän ja netti tarjoaa tietenkin loistavan alustan tällaisen vihan kanavoimiseen. Kuinka ongelman saisi poistettua, siihen en osaa ottaa kantaa. Tuskin meistä kukaan tietää kuinka netissä oleva paska saadaan siivottua. Epäilen ettei mitenkään.

Hyvä huomata että ihmiset enemmän ja enemmän tiedostavat tätä ongelmaa.

Käyttäjän oiskonoin kuva
Juhani Kautto

Se on taitolaji tuo kirjoittaminen. Niin kuin on lukemisen ymmärtäminenkin.
Vihapäissään kun alkaa kirjoittamaan niin helposti tulee kirjoitettua "jäsentelemätöntä" tekstiä. Sama tietysti koskee vihapäissään lukemista.

Toimituksen poiminnat