Taukovihko

Puolet suomalaisista EI kannata yhteiskuntasopimusta

Puolet suomalaisista kannattaa yhteiskuntasopimusta, keinoja vain alle kolmasosa

Elinkeinoelämä ja oikeistopuolueet talouspoliittisine "totuuksineen" ovat tänään toitottaneet jokaisessa mahdollisessa mediassa sitä, kuinka kuuliaat suomalaiset ymmärtävät talouden tilanteen ja haluavat yhteiskuntasopimusta.

Tämän rummutuksen tueksi on otettu Ylen kysely. Nyt voisi taas puhua siitä, kuinka helppo on väännellä ja käännellä asioita sellaiseksi, että ne tukevat omia argumentteja. Tähän on tänään päätynyt mm. EK:n viestintäpäällikkö Jouni Kemppainen twiitissään.
 


Yhteiskuntasopimusta kannatetaan kyllä. Sitä vaan ei kannateta lainkaan siinä muodossa, kuin nämä Ylen kyselyllä omaa agendaansa ajavat ihmiset haluaisivat.

Ensinnäkin nolla prosenttia ihmisistä vastasi yhteiskuntasopimuksesta kysyttäessä suostuvansa siihen ehdottomasti, joka oli vahvin myönteinen vaihtoehto. Tämä 53% vastasi todennäköisesti hyväksyvänsä yhteiskuntasopimuksen ajatuksen. Jotta... No se on jo itsessään melko vahva viesti.

Otetaanpa sitten käsittelyyn muita kysymyksiä.

Työpäivän pidennystä kannattaa noin kolmannes (36% ehdottomasti tai todennäköisesti)
Lomarahoista luopumista kannattaa reilusti alle kolmannes (27% ehdottomasti tai todennäköisesti)
Arkipyhien siirtämistä kannattaa vajaa puolet (48% ehdottomasti tai todennäköisesti)

Vain ensimäisen sairaslomapäivän palkattomuutta (52%) ja työaikapankkien käyttöä (76%) kannatti yli puolet vastaajista. Lisäksi kyselyssä ei oltu lainkaan eritelty vastaajia sen mukaan, minkälaista työtä he tekevät. Eli samoihin kysymyksiin vastasi niin työajaton, työtön, palkkatyössä oleva kuin Elinkeinoelämän keskusliiton mahdollinen johtajakin. Kyselyssä, jossa selkeästi kysyttävät asiat olivat vain palkansaajan etuisuuksiin koskevia tällainen rajauksettomuus ei ole kaikkein paras mahdollinen tapa toteuttaa kysely.

Tämähän ei ole Etelärantaa ja sen vasalleja haitannut pätkääkään. Heillä on takanaan pääministerin ja hallituksen täysi tuki kampanjassa, jossa ihan jokainen Suomen taloudessa huonosti oleva asia yritetään kaataa palkansaajajärjestöjen ja lopulta palkansaajien syyksi ja niskaan. He ajavat tätä ajatusta kovaa ja korkealta. Siihen löytyy artikkelia ja asiantuntijaa vaikka kuinka paljon. Toisenlaisia ajatuksia kannattavat taloustieteilijät yritetään leimata poliittisiksi tai muuten vaan vähän tyhmiksi.

Tottakai EK:n tehtävä on ajaa omaa etuaan. Se on eturyhmä. Ei se ole Suomen eturyhmä. Se on työnantajajärjestöjen etua ajava ryhmä. Se vain sattuu saamaan aivan liikaa ääntä tällä hetkellä, koska Sipilän hallitus on luopunut kolmikannan ajatuksesta ja ratsastaa yritysmaailman rahoilla ja äänellä.

Ja vastaehdotuksia on kyllä annettu. Niitä on antanut oppositiopuolueet, erilaiset taloustieteilijät ja palkansaajajärjestöt. Nämä vaan ei kelpaa. Niistä ei voi edes neuvotella, koska Häkämies ja kumppanit on kietonut hallituksen Stubbin superoikeistolaiseen talouspolitiikkaan. Stubbin poliittisia taitoja pitää vaan taas kerran ihailla. Koskaan ennen ei ole kolmanneksi suurin eduskuntapuolue saanut muita hallituspuolueita talutusnuoraansa yhtä tehokkaasti kuin nyt. Sipilä on täysin hampaaton, Soini liian suurissa kengissä ja Stubb pyörittää valtiopäiviä niin kuin haluaa.

Siellä sitten takana EK hymyilee, hyvinvointivaltio pikkuhiljaa ajetaan alas ja toivotaan parasta, että sieltä jostain nousee uutta hyvinvointia. Kyllä sitä tulee, mutta se tulee olemaan yhä harvemmille. Se on se pelottavin ajatus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Katselin tuossa A-studiota. Timo Harakka, kasvot valkoisena ja ääni väristen jännityksestä totesi, että mitään yhteiskuntasopimusta ei synny, koska se on maan hallituksen sanelupolitiikkaa ja uhkailua.

Mistä lienee kysymys. Kun hallitus kertoo hallitusohjelman tavoitteet ja vaihtoehdot, Harakka pitää selväsanaista vaihtoehdon esitystä uhkailuna. Lisäksi hän kovasti mainosti demareiden yhteiskuntasopimusta joka olisi mennyt SAK:ssa heittämällä läpi.

Harakan yhteiskuntasopimus sisälsi ajatuksen, että Suomesta on löydettävä tuote joka on maailmanlaajuisesti merkittävä ja myyntihinnaltaan äärettömän kallis, että sitä valmistamalla voidaan pitää yllä kaikki saavutetut edut ja palkkoja voidaan nostaa. Tarkoittiko Harakka, että kaikkien palkkoja jokaisessa työpaikassa voidaan nostaa ?

Minua jäi askarruttamaan, kun Harakka ei sitä kertonut, mikä se tuote voisi olla, kuka sen keksisi ja mikä yhtiö sitä alkaisi valmistaa ja huipputuote olisi sellainen, että kiinalaiset eivät sitä kopioisi kahdessa kuukaudessa ja alkaisi myydä sitä 70 % halvemmalla kuin Suomessa valmistettu.

Että sellaisia visiota Harakalta.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

No Vartiainen esimerkiksi totesi, että tällainen sopimus ei ole koskaan toiminut missään aiemmin, jotta josko nyt toimisi...

Hallituksen toimet koetaan varmastikin monen mielestä uhkailuna siksi, että nämä keinot joihin ryhdytään tulivat suoraan vain ja ainoastaan ay-liikkeen ja palkansaajien maksettaviksi, kun taas edut koskivat pääsääntöisesti EK:ta ja palkanmaksajia.

Harakan kommentin kääntäminen tuohon suuntaan on sitä samaa iänikuista jahkaamista halpatyövoiman perään. Voidaan alentaa palkkoja vaikka kuinka paljon, jos halutaan että tuloerot kasvaa ja hyvinvointi vähenee. Ei silti kukaan paperikonetta osta.

Viennin vetoon ei Euroopassa hintakilpailu juuri vaikuta, siksi ei saataisi luopua viimeisistäkin talouden kannattimista eli kotimaisen kysynnän ja työn vahvistamisesta.

Harakan esiintymisestä taas voidaan olla montaa mieltä. Mun omasta mielestä Vartiaiselta puuttui vain paksu sikari ja konjakkilasi kädestä sekä Häkämiehen hymyilevät kasvot haaleana taustalla.

Mutta hyvä kommentti noin ilman sisältöä :P

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Noissa esitetyissä kysymyksissä on sellaisiakin joita itse duunarina vilpittömästi kannatan. Ihan oman henkilökohtaisen edun vuoksi.

Vaan valitettavasti olen tottunut siihen että yleensä tahoilläan niin työnantaja- kuin ammattiliitto-osapuoli pyrkii osaltaan tekemään oloni kurjemmaksi. Helpompaa olisi kun kysyisivät multa suoraan.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Helpompaa olisi kun kysyisivät multa suoraan."

Kuka estää sinua pyytämästä kunnon palkanalennusta? Samalla voisit ottaa toisen ja kolmannen työpaikan, lupaat tehdä ilmaiseksi.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kuka nyt palkanalennusta. Esimerkiksi vuotuinen katto työaikapankkiin on huono asia. Nyt ylimenevät tunnit on pakko ottaa rahana vaikka mulle ja työantajalle kelpaisi mieluummin että kaikki mieluummin vapaana.
Sama koskee vuotuista ylityökattoa. Ei mitään järkeä.

Ahneimmille tietysti raha kelpaa mieluummin.

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Ei maata voida johtaa milipidetiedustelujen mukaan vaan tosiasioiden. Kuinkahan monta kansantuloa kasvattavaa työpaikkaa yhteiskuntasopimusta vastustajat ovat luoneet vaikka tuntuvat tietävän siitä kaiken, jos on siihen tarvittavaa tietoa niin mikseivät ole alkaneet toimimaan ja työllitäneet porukkaa. Elvyttäminen on Suomen kaltaisessa maassa turhaa kun kaupoista ei enää löydy kotimaisia tuotteita, ei me sillä eletä että myymme toisillemme kiinalaista tavaraa. Jos meillä lisätään ostovoimaa niin ainakin puolet rahasta työllisttä ulkomailla ei se ole meidän tehtävämme.Paljon puhutaan innovaatiotuotteista mitä sellaisia on Ruotsilla ja Saksalla eiköhän ne elä autoteollisuudesta ja kulutustavaratuotannosta, meillä on ollut niitä mutta joko lopetettu kannatamattomana tai siirretty tuotanto muualle.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Jos on varaa yrityksillä vaatia sitä ja tätä niin silloin pitää kantaa myös vastuuta työntekijöistään. Kaikkien aikojen parhaita tuloksia tekevät firmat kuitenkin pistävät samaan aikaan jengiä pihalle. Silloin on ihan turha selittää yksikkökustannuksista tai mistään muustakaan. Yhteisöveron alennuksen piti lisätä investointeja. Paskaakaan ei tapahtunut.

Valtion ei tarvitse suojella ihmisiä yhtään miltään. Hyvä valtio kuitenkin pyrkii niin tekemään esimerkiksi työn suhteen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Tekemällä ulkoinen devalvaatio me saamme suomalaisen työn kannattavaksi ja tuotanto Suomessa voi taas jatkua. Verotus kevenee kun vähemmän suomalaisia on työttömänä nostamassa sosiaaliturvaa.

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Ei ketään voi vaatia työllistämään jos ei ole tarvetta voitoista huolimatta. Hyvin kannattavia yrityksiä on aika vähän nyt pitäis saada ne huonommatkin työllistämään.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Minkä takia sitten palkansaajan pitäisi joustaa? Miksi yritys saa vetää voittoa välittämättä siitä, että sen voiton on tehnyt työntekijät? Heitä palkitaan potkimalla pihalle? Eikö tässä ihan oikeasti sun mielestä ole mitään ristiriitaa?

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Palkansaajien pitää joustaa siitä syystä että ei kaikki yritykset poistuisi maasta ja että heillä olisi töitä. Kyllä firmat löytävät uuden kotimaan melko helposti mutta duunari pas ei ikävä kyllä. Toinen tapa yrityksillä on myydä firma ulkmaalaiselle kilpailijalle joka parinvuoden kuluessa kyllästyy meikeläiseen työväkeen ja menee sinne mistä on tullutkin ,esimerkkejä on eteenkin ruotsalaiset ovat olleet aktiivisia.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Firma voi tehdä sen pois muuttamisen. Antaa mennä, siitä vaan perustamaan tehtaita vaikka mihin. Kouluttamaan työntekijät ja kaikki. Se on ihan täysi oikeus. Se on parempi vaihtoehto kuin alkaa pikkuhiljaa kiristämään palkansaajan asemaa täysin mahdottomaksi. Missä vaiheessa on tarpeeksi pienet palkat? Kun se ei riitä elämiseen? Kun tarvii kaksi työtä? Kun voidaan mennä suoraan koulun penkiltä töihin, koska yhteiskunta ei tarvi koulutettua väkeä?

Fyrkasta se ei ole kiinni vaan ahneudesta. Se näkyy ihmisten asenteissa koko ajan enemmän ja enemmän. Kaikki mitä mä olen saanut on mun hyvyyttä. Kaikki mikä menee persiilleen on toisten syytä.

Se on muuten helvetin huono ajattelutapa.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

http://cdn10.trueactivist.com/wp-content/uploads/2...

Tossa kaikille niille joiden mielestä toimarit ym. on ansainneet palkkansa ihan ehdoitta.

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Luuleeko joku tosissaan että on elämää ilman yrityksiä ja yleensä tuotantoa, jos ei ole vientiä ei voi olla tuontia. Miten Virolaiset elää kun palkat on kolmannes Suomen palkoista ja hinnat vain 30 prosenttia halvemmat jos sitäkään olisko 20 prosenttia lähempänä.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Ai miksi Virosta sitten käydään esimerkiksi täällä lahden takana aivan helvetisti töissä? Koska täällä saatavalla palkalla elää aika paljon paremmin.

Ja miksi Virosta firmat karkaa Latviaan?

Eikun sehän ei sovi Viro=täydellinen talousesimerkki ajattelumaailmaan. Hups.

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Ei täydellistä valtiota olenkaan eikä ele ollutkaan, ei edes neukkla jossa oli työväen diktatuuri jota punikit ajoivat sumeen1918.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Toihan nyt ei liity asiaan taas mitenkään. Todella paskaa ja kaukaa haettua.

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Liittyy se siinä että saman porukan jälkeläiset ajavat maata päin seinää.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Nyt menee jo ihan käsitteetkin sekaisin. Vai tiedätkö tasan tarkkaan, että punikkien jälkeläiset on täällä mihinkään ajamassa ketään?

Alkaa enemmän ja enemmän vaan v****tamaan ihmiset, jotka kuvittelee olevansa jotain tehtaanpatruunoita. Anti mennä ja viedä firmansa ulos maasta. Sittenhän täällä on pakko alkaa työläistenkin tekemään jotain. Nythän ne ei tee mitään muuta kun ajaa maata perikatoon.

Ainiin, kun maailma ei ole enää 1800-luvulla. Vaikkakin tuntuu, että moni niin haluaisi.

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

No ei varmaan 1800 luvulla mitta ay liike on jossain historian hämärissä vaikka maailma muuttuu ympärillä ottaisi nyt edes mallia ruotsista ja saksasta . Mitä mullistavaa työväki vois tehdä? Kreikassa on yrittänyt ja mikä on tulos hallelujaa

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Tajuathan, että sun argumentit on ihan täyttä soopaa. Tästä asiasta voi kritisoida asiallisestikin, mutta sun kykys siihen tuntuu olevan täysin nolla. Ei mitään pohjaa, järkeä tai yhtään järjellistä ajatusta edes. Sanoja peräkkäin ja just ja just lauseita saattavat muodostaa.

Joten antaapi olla.

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Se on vain niin että kaikki ei ymmärrä kaikkea eikä ole tarpeenkaan pääasia että pääministeri ymmärtää.

Toimituksen poiminnat