Taukovihko

Piikki on auki aina

"Kreikan piikki ei ikävä kyllä ole enää koskaan kiinni" kertoi Timo Soini puolueväelle sunnuntaina.

 

Autoveron alennusta juhlittiin, maahanmuuton kustannusten selvittämistä suorastaan ylistettiin. Eniten silti suosionosoituksia sai median ja muiden puolueiden haukkuminen.

 

Sitten kun puhutaan siitä, josta jo kauan on PS puhunut, kreikan piikistä, no se piikki on auki ja pysyy. Hurrauksia ei juuri kuulunut. Toki muutamat aplodit ansaitsi haukkumalla muut päättäjät pystyyn kyseisestä tilanteesta.

 

Timo Soini on taitava poliitikko, mutta taitaa pikkuhiljaa tajuta, että jopa ulkoministerin pesti on liian iso pesti täytettäväksi ilman sisältöä olevalle ajattelijalle. Letkautukset, sutkautukset ja Soinismit pelittivät hyvin puoluekokouksen alussa, mutta valitettavasti sisältö on nollaa. Koviin kysymyksiin vastaukset on, että ei me tälle mitään voida. Eikä me edes itse asiassa yritetä, koska ollaan jo hallituksessa.

 

Totta kai ymmärrän miten helppoa on syyttää niitä muita. Se on paljon helpompaa kuin yrittää itse lunastaa lupauksiaan. Ja jos lunastaakin niin on helppo lunastaa, kun ottaa toisella kädellä samalla takaisin omansa. Kreikasta kun ei pysty mitään toisella kädellä tarjoamaan niin heikot on eväät.

 

Kreikan piikki on aina auki.

 

Muistutuksena vielä Timo Soinin kommentit STT:lle huhtikuussa

– Kyllä me erittäin kriittisiä olemme tukemiselle ja ihan samalla linjalla kuin olemme oppositiossakin asiaa hoitaneet.
Soinin mielestä olisi ”rappion huippu”, jos keskusta palaisi Vanhasen hallituksen aloittamaan tukipolitiikkaan.

– Silloin tämä todistaa, että he ovat kolme vuotta valehdelleet äänestäjille, että he vastustavat (tukipaketteja).

 

Onneksi piikki on auki ministeri Soini. Se on järkevä päätös, vaikkei sellainen, jota äänestäjillenne lupasitte.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat