Taukovihko

Jos et pidä veroistasi, et tienaa tarpeeksi.

Kannattaisiko tienata enemmän, jos ei ole varaa veroihin?

Otsikko ja koko teksti on kirjoitettu tarkoituksellisen provosoivasti. Jos olet herkkä loukkaantumaan tai kärkäs kommentoimaan ota ihmeessä osaa keskusteluun.

Tienaa enemmän

 Harri Jaskari kirjoitti blogitekstissään kuinka 20% eniten tienaavista kustantaa yli puolet välittömistä veroista. Oletan, että tällä Jaskari tarkoittaa siis käytännössä tulo- ja pääomaveroja, vaikka mukaan mahtuu toki muitakin kuten kiinteistövero.

Muitakin kritisointeja verojärjestelmäämme vastaan on heitetty. Usein puhutaan yhdestätoista prosentista, joka kustantaa puolet ansiotuloveroistamme. Samoin puhutaan siitä kuinka pääomavero on muutettu jo progressiiviseksi kuten tuloverotus.

Kaikkea tätä keskustelua leimaa yksi selkeä piirre. Ihmisiä ärsyttää ihan suunnattomasti se, että he eivät ole tarpeeksi rikkaita. En ole kuullut Peter Vesterbackan haukkuvan meidän verojärjestelmäämme. Supercellinkin pojat taisivat maksaa muutaman sata miljoonaa yhteensä veroja firmansa myyntituloista ja silti heistä ei kukaan kirjoittanut yhtään vihaista blogikirjoitusta tai avautunut Ylen A-studiossa.

Eli ohjeeni kaikille teille, jotka kuulutte edellämainittuihin kahteenkymmeneen tai yhteentoista prosenttiin ja valitatte siitä, että se kaikkein rikkain osa maksaa liikaa meidän veroista. Tienatkaa enemmän. Olkaa parempia työssänne. Tehkää firmallanne parempaa tulosta tai yksinkertaisesti vaan tehkää enemmän töitä.

Tämä koskee jokaista teistä, joka jaksaa mussuttaa veroprosenttinsa korkeudesta julkisella foorumilla. Jos et tienaa tarpeeksi niin se on ihan oma vikasi. Se ei ole verottajan tai oman pomosi vika, jos et satu firmassasi korkeimmalla paikalla istumaan.

En edes aio ottaa kantaa siihen paljonko sinulta verotetaan. Minua ei kiinnosta tulevatko tulosi ansio- vai pääomatuloista. Vai oletko kenties perinyt tai myynyt jotain. Selvästikään et ole saanut tarpeeksi rahaa. Ja se on oma syysi. Olisit myynyt enemmän, potkinut enemmän ihmisiä pois, tinkinyt paremman hinnan osakkeistasi tai ylipäänsä tehnyt asiat paremmin.

Jos teet helvetin pitkää päivää omassa pienessä firmassasi ja tienaat sen mitä tienaat, mutta et jaksa valittaa vaan käytät kaikki mahdolliset kikat ja lailliset keinot pienentääksesi sitä taakkaa, jonka verot sinulle tuo. Hyvä. Helvetin hyvä. Niin sinun pitää tehdäkin.

Jos taas olet sitä yhtätoista prosenttia ja jaksat itkeä, vaikka olet käyttänyt enemmän kuin edellisen kappaleen yrittäjän vuositulot jo omaan verosuunnittelukonsulttiisi niin olet vain helvetin nolo. Tienaa enemmän. Älä ole niin huono.

Ja jos et ole sitä yhtätoista prosenttia tai kahtakymmentä prosenttia, mutta haluat silti tukea niitä, koska on kivaa pussata toisten takapuolia niin olet nolo silloinkin. Tienaisit enemmän niin sinun ei tarvitsisi valittaa siitä, ettet ole yhtä rikas kuin ne, jotka haluaisit olla.

Muutama kysymys tähän seuraavaksi.

1. Kuinka ison prosentin ihmismäärästä pitäisi maksaa se 50% veroista? Pitäisikö se ihan oikeasti jonkun mielestä olla 50% myös? Jos pitäisi niin kannattaa ehkä katsoa, kuinka paljon ne tienaa kaikesta rahasta ne kaksi kymmenystä ennen kuin mussuttaa.

2. Pitäisikö meidän kenties muuttaa jotain muuta kuin sitä tuloverotusta tai pääomaverotusta? Voitaisiinko nostaa Alvittomuuden alarajaa tai pienentää pienyritysten tuloverotusta. Osan siitä voisi laittaa vaikka kokonaan verovapaaksi. Tällähän me oikeasti autettaisiin niitä pienyrittäjiä ja sitä massaa, jonka riskinottoa pitäisi tukea. Vero- tai työnantajamaksuhelpotuksia myös firmoille, jotka palkkaavat ja pitävät ihmiset firmassa vaikkapa kolme vuotta.

3. Mikä meidän verosysteemi pitäisi olla? 25% tasavero jokaiselle? Mistä otetaan puuttuvat verotulot, jos progressiivisuutta lasketaan tm.?

Ja loppukaneetit

Otetaan tähän loppuun muutama tosielämän esimerkki tyhmästä nillityksestä.

Björn Wahlroos on varmasti aktiivisimpia Suomen veroasteen ja verotuksen arvostelijoita näkyvistä taloushahmoista. Hän on myös tyyppiesimerkki hahmosta, jonka pitäisi vaan tienata enemmän niin ei tarvitsisi itkeä. Wahlroos haluaisi olla rikas, mutta on vain semirikas. Hän haluaisi olla suuri talousmies, mutta tuskin Skandinavian ulkopuolella juuri kukaan häntä tunnistaa. Amerikkalaisporhot nauravat pikkukaloille pikkulammissa. Hän haluaisi kirjoittaa nerokkaita fraaseja ja teoksia taloudesta, mutta toistelee anti-Keynesiläistä filosofiaa ilman mitään uusia ajatuksia. Ihminen kaipaa taloudellista turvaa, rakkautta ja arvostusta. Wahlroos saavuttaa näistä ensimmäisen ilmeisestikin juuri ja juuri, toisen uskoisin tulevan perheen kautta ja kolmatta kun ei saavuta niin luikkii häntä koipien välissä pois maisemista. Näinhän siinä käy kun ei ole tarpeeksi hyvä.

Reima Kuisla taas nillitti ylinopeussakoista, jotka olivat miehen tuloille liian isot. Varmaan harmittaa, kun sattuu ylinopeussakot niin paljon, että melkein muuttaa pois Suomesta. Mitä ei tietenkään sitten tee, koska ei löydä mitään järkevämpää paikkaa, johon olisi varaa. Kannattaisi ajaa hiljempaa tai palkata kuljettaja. Mahtaako olla oikeasti edes niin paljon varaa, että voisi sellaisen palkata?  Tai sitten on olemassa vaihtoehto... Älä aja ylinopeutta. Tässä ei siis ollut edes verottajan, poliisin tai kasvottoman suuren valtiokoneiston vika. Nicke Lignell sanoisi "Ihan oma syy."


Kaikki somen ja perinteisen median Wahlroosit, Kuislat ja muut itkuilijat on vaan liian huonoja tienaamaan kunnon rahoja. Jos olisit oikeasti rikas etkä Kuislan kaltainen semivarakas, olisit mennyt nauraen maksamaan ne ylinopeussakot käteisellä (mieluusti kottikärryllä) ja tarjonnut vielä kahvit koko tuomioistuimen väelle.

(edit: Huomasin just, että ne sakot olivat 54,000 euroa. Eihän se ole mitään? Sehän ei ole edes hyvätuloisen vuosipalkka. Sehän mahtuisi reppuun eikä siihen tarvitsisi edes kottikärryjä.)

Ja vielä Wahlroosista. Muutto Ruotsiin? Kamoon? Ruotsiin? Jos rahaa olisi, niin muutto tehtäisiin Lontooseen, New Yorkiin tai vaikkapa Pariisiin. Mutta Tukholma? Eikös siellä ole halvempi hintataso kuin Punavuoressa?

Eli, lyhyesti.

Te rikkaat ja rikkaita puolustelevat semirikkaat, jotka haluaisi olla niitä rikkaita. Älkää nillittäkö vaan tienatkaa kunnolla. Tehkää enemmän ja paremmin töitä. Tai jos ette halua maksaa veroja, ettekä laillisesti osaa verosuunnittelua tehdä niin muuttakaa ulkomaille. Mutta muuttakaa sitten edes tyylillä. Heitelkää vähän palavia viidensadan euron seteleitä itämereen laivan lähtiessä tai näyttäkää lentokoneen ikkunasta takapuolta, johon on tatuoitu kullalla ja platinalla uusi veroprosenttinne. Siinä olisi niin paljon tyyliä, että pakkohan sitä olisi ihailla.

Te superrikkaat, jotka annatte nimettömänä rahaa ihan järjettömiä summia hyväntekeväisyyteen joka vuosi (Sitä tapahtuu Suomessa nimittäin aika paljon enemmän kuin uutisoidaan. On tyhmää, että meillä on kulttuuri, jossa anteliaat ihmiset joutuu sitä piilottelemaan). Te superrikkaat, jotka teette kaikkenne maksaaksenne mahdollisimman vähän veroja ja hoidatte hommanne siististi ja fiksusti. Te superrikkaat, jotka ette nillitä. Te olette hyviä tyyppejä.

Te semit ja perusrikkaat, jotka nillitätte. Teidän puolesta mä vähän kärsin myötähäpeää. Kannattaisi hankkia joku hyvä harrastus :)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Heli Hämäläinen

Lähdet olettamuksesta, että kaikille on annettu yhtä paljon. Se on totta kun on kysymys ihmisyydestä. Mutta ihmisyys ei ole sama kuin kyky tuottaa tuloja. Osa ihmisistä on sellaisessa elämänkaarensa vaiheessa ettei kykene tai sitten on pysyvästi yhteiskunnan avun varassa.

Ajattele itsekin kun alkaa vuodet käydä kuudettakymmenettä, kuinka kroppa rapistuu, on kaikkea perussairautta ja kremppaa. Kuitenkin pitäisi kyetä tekemään hektisesti töitä. Kyllähän niitä tekisi, mutta työn ja levon vuorottelu näyttää vain pienenevän ikääntyessä.

Useasti vanhalla on elämänkokemusta, mutta tiedot vuosikymmenten takaa. Ei sellaisella kykene tuottamaan kovaa tuloa. Toki verkostojen avulla voi saada mukavia toimia, joista tulee hyvä korvaus.

Kaikki eivät kykene. Kaikkiin sopii ihmisyys.

Toimituksen poiminnat